Miten puhua lapsen kanssa järkyttävistä uutisista?

Viime aikoina on ollut useita pelkoa ja turvattomuutta herättäviä uutisia. Meidän aikuisten on usein vaikea tasapainoilla tietotulvan kanssa.

Vanhemmat ja lasten kanssa työskentelevät aikuiset miettivät esimerkiksi: Mitä kaikkea lapsen tulisi tietää maailman tapahtumista? Kannattaako lasta suojata elämän järkyttäviltä puolilta vai karaista kestämään nämäkin tosiasiat? Miten lapsi ymmärtää näkemänsä? Onko parempi puhua asioista vai lisääkö se lapsen pelkoa?

Kun maailmalla tapahtuu järkyttäviä, kannattaa meidän aikuisten herkistyä lapsen puheille ja leikeille aiempaa enemmän. Tavallisimmin lapsen pelko ja turvattomuus näkyy aikuisen huomion tarpeen lisääntymisenä. Lapsi ottaa harvoin pelottavat asiat puheeksi suoraan, vaikka varmasti ajatteleekin niitä. Tavallisempaa on, että lapsi leikkii tai juttelee asian vierestä. Esimerkiksi eksymistä, tuhoamista, taistelua, villipetoja, aseita, hirviöitä ja kuolemaa koskevat leikit ja puheet voivat lisääntyä.

Toiset lapset eivät puhu mietteitään, mutta muuttuvat takertuvammiksi, itkuisemmiksi, valittelevat kipuja ja nukahtavat heikommin. Myös määräileminen ja kiukkukohtaukset voivat lisääntyä. Monet lapset ovat haluttomia lähtemään kotoa. Isommat lapset saattavat vaikkapa soitella tyhjänpäiväseltä vaikuttavia puheluita vanhemmilleen ollessaan yksin kotona iltapäivisin.

Minusta aikuisten ei kannattaisi katsoa uutislähetyksiä alle kouluikäisten, ehkei alakouluikäistenkään lasten nähden. Traagiset kuvat, merkitykseltään hämäriksi jäävät sanat ja aikuisten kiinnostus ovat yhdistelmä, joka hämmentää lasta. Vaikutus vielä vahvistuu, jos uutiset ja kuvat toistuvat. Uutisten taivastelua aikuisten kesken kannattaa myös välttää, vaikka lapset vaikuttaisivatkin leikkivän sivummalla omia juttujaan. Lapset seuraavat hyvin takkaan aikuisten reaktioita hämmentäviin asioihin.

Lapset saavat tietoa maailman tapahtumista tietysti itsenäisestikin tv:n ja netin välityksellä tai kavereiden puheista. Siksi aikuisten kannattaa aktiivisesti kysyä, olisiko lapsella mielessä jotain, mistä hän haluaisi puhua.

Osa uutisista on sikäli helpompia käsitellä, että ne eivät kosketa suoraan lapsen elämää. On helppo sanoa rauhoittavasti, ettei Suomessa ole maanjäristyksiä, ja ettei meille tule sotaa. Mutta esimerkiksi muutaman vuoden takaiset kouluampumiset ja myöhemmät uhkaukset ovat jo ahdistavampi asia, mahdollisesti myös aikuiselle.

Kun puhut lapsen kansa, pysy itse rauhallisena ja anna lapsen puheelle tilaa. Useinhan me aikuiset ilmaisemme pelkoamme huolestuneisuudella ja kiukulla; koeta varoa, ettet lietso näillä lapsen pelkoa pahemmaksi. Voit kyllä kertoa sanallisesti omistakin tunteistasi: se antaa lapselle hyvää esimerkkiä siitä, että erilaiset tunteet ovat sallittuja.

Suhtaudu lapsen leikkeihin ja huoliin sallivasti. Lapsen reaktio uutiseen voi olla aikuisen näkökulmasta raivostuttavan tyhjänpäiväinen. Pieni lapsi voi esimerkiksi huolehtia eniten siitä, onko maanjäristys tuhonnut jonkun lapsen unilelun. Toisaalta älä suotta huolestu rajustakaan leikin sisällöstä, jos lapsi näyttää itse kestävän sitä ahdistumatta.

Pitkään jatkuvat uhkaavat uutiset eivät hoidu pois kertakäsittelyllä. Asiaan voi olla hyvä palata muutaman päivän kuluttua uudestaan.  

Mitä pienempi lapsi, sen vähemmän puhetta ja enemmän syliä. Kaikkea ei tarvitse eikä voi puhua pois. Lapselle on lupa sanoa, että nyt tästä asiasta on puhuttu tarpeeksi, jonka jälkeen siirrytään kivoihin yhteisiin juttuihin. Arkirutiinien jatkuminen, vanhemman huomion ja sylin lisääminen ja oman elämän jatkaminen ovat lapselle merkkejä siitä, että tilanne on turvallinen. Mitkään sanat eivät korvaa sylissä pois lohdutettua pelkoa.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.