Lapsen persoonallisuuden kehityksen tukeminen

Lapsen maailma. Kuva: SXC

Kysymys:

Miten tukisin parhaiten 2-7 vuotiaan lapsen persoonallisuuden kehitystä? Koen, että en tiedä tarpeeksi siitä, miten tukisin lapsen vahvuuksia. Nykyään korostuu se, että lapsia viedään pienestä pitäen harrastuksiin, jotta luovuus ja lapsen vahvuudet löydettäisiin. Oma lähtökohtani on ollut se, että lapsi saa kasvaa rauhassa ja vahvuudet tulevat esiin aikanaan itsestään.

 

Vastaus: 

Pohdit tärkeää ja useille lapsiperheille varmaan tuttua asiaa! Vauvankin kanssa harrastaminen on aika tavallista ja alle kouluikäisellä voi olla useita harrastuksia. Harrastamaton perhe voi kokea olevansa ”laiska” tai lapsen kehityksen tukkeena, kun naapurissa on käyty muskarissa jo lapsen ollessa vatsassa. Harrastuksia väheksymättä siteeraisin kuitenkin ulkomuistista kokenutta kollegaani lastenpsykiatri Jari Sinkkosta: ”On suuri vaara, että lapsi, jolla ei ole yhtään harrastusta, kehittyy onnelliseksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi”.

Me vanhemmat usein ajattelemme lapsen vahvuuksien olevan jotain suoritettavaa, kuten urheilullisuus, musikaalisuus, matemaattisuus. Emme osaa aina arvostaa elämässä pitkälle kantavia ominaisuuksia kuten vaikkapa leikkitaitoja, huumorintajua, empatiakykyä, rohkeutta kokeilla uusia asioita, harkitsevuutta tai maailman säteilevintä hymyä. Lisäksi haluamme tukea ”vahvuuksia” esimerkiksi harrastuksilla, kun lapsi tarvitsisi eniten tukea juuri ”heikkouksissaan”!

Lapsen kehityksen tai ”menestyksen” kannalta ei ole tärkeintä se, onko hänellä jokin tietty lahjakkuus, vaan se, onko hänen tunne-elämänsä kehittynyt niin tasapainoisesti, että hän saa taitonsa käyttöönsä. Esimerkiksi musiikkileikkikoulussa kaksivuotias ei kykene luomaan musiikkia, jos hän tuntee olonsa turvattomaksi uudessa ympäristössä. Tai jalkapalloileva seitsemänvuotias lopettaa pelin kesken, koska pettyy suunnattomasti kun vastapuoli saa maalin.

Piilosilla. Kuva: Mika Kanerva, YLELapsen tunne-elämän tasapainoisella kehityksellä tarkoitan tässä yhteydessä esimerkiksi luovuutta, omien tunteiden säätelemisen kykyä, harjoitteluun tarvittavaa sinnikkyyttä ja väistämättömistä pettymystilanteista selviämistä. Näitä varten lapsi tarvitsee vahvan tunteen siitä, että hän on vanhempiensa rakastama, hyväksymä ja ihailema. Se taas vaatii vanhemmilta lapsen tunteiden ja tarpeiden huomioimista, lapsen aloitteisiin vastaamista, lapsen kunnioittavaa kohtelemista, kiireetöntä yhdessä oloa ja leikkimistä. On tärkeää kertoa lapselle, että hän on mahtava tyyppi ihan sellaisenaan, eikä kehua vain silloin kun hän on ”reipas” tai ”osaa hienosti”. Näillä periaatteilla voi tukea kaiken ikäisten lasten kehitystä.

Lapsen harrastukset voivat olla kehitystä tukevia, jos ne ovat lasta kiinnostavia, eivätkä liian kuormittavia. Lapsi yleensä nauttii siitä missä hän on taitava, mutta harrastuksen voi valita myös siltä alueelta, jossa lapsi tarvitsee lisätukea, kunhan harrastustilanteen ilmapiiri on hyväksyvä ja kannustava. Harrastusmuodossa kannattaa huomioida lapsen elämäntilanne. Etenkin pienillä tai päivän vanhemmista erossa viettäneillä lapsilla suosisin yhdessä vanhempien kanssa harrastamista. Kaveripiirissään jo paljon pyörivälle koululaisellekin yhteinen harrastus voi olla arvokasta aikaa.

Kotihoidossa oleva lapsi taas voi harrastuksen kautta harjoitella ikätovereiden kanssa olemista. Harrastavallekin lapselle on tärkeää järjestää arki-iltoja, jolloin koko perhe on kotona yhdessä vaikka leikkien tai pelaillen lapsen aloitteiden mukaan.

Mutta ne perheet jotka ette vielä halua harrastaa; hyvä niin! Odotelkaa rauhassa ja tukekaa lasta hänen kiinnostuksen kohteissaan muilla keinoin. Musikaalisuutta tukee kokkaillessa yhdessä lauleskeleminen ja liikunnallisuutta lumessa peuhaaminen!

 

 

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantajana.

kommentit

fDVkrW zqfxmdcmsxds, [url=http://vkgxoyphiywt.com/]vkgxoyphiywt[/url], [link=http://mmjqvrsmwpma.com/]mmjqvrsmwpma[/link], http://jzqjesowdwls.com/

Ma, 2010-04-19 00:03

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä