Lastenpsykiatri Janna Rantala: Jäähy

Luinko tosiaan oikein: narttu?

Nyt on kyllä ymmärretty ihan ymmärtämisen vuoksi. Ei lapsi mene rikki komentamisesta. Ohjeeseen "Rajat ja rakkaus" kuuluu molemmat. Meillä on jäähy käytössä, iän mukaisesti, nelivuotias todellakin rauhoittuu jäähyllä ja siinähän se kaksi-kolmevuotiaskin oppii sitä syy-seuraussuhdetta. Jos kieltämisestä huolimatta jatkaa jotain törttöilyä, joutuu jäähylle. Onhan se eristämistä, jos on noloa, niin niin pitääkin olla. Niin se muiden reaktioidenkin näkeminen on (esim. jos on lyönyt jotain ja toinen itkee). Vai onko kohta taas lanseerattava uusi ilmaisu tuon "pahan jäähyn" tilalle? Tilanteesta poistuminen? Se taitaa jo olla suositeltava muoto? Vai onko? Ihan sama asiahan se on, jos ruokapöydässä pelleillään, otetaan ruoka pois tai pyydetään poistumaan keittiöstä. Tulikohan taas jollekin traumoja?

Sinänsä ihan hauska tietenkin tuo kieli poskessa kirjoittelu, mutta kun Suomi on pullollaan lapsiaan siloittelevia vanhempia, niin ei tämä heitä nyt auta yhtään. Ja jäähylle voi toki laittaa koko jengin, ei sinne yhtä tarvitse kiikuttaa, jos osallisena oli monta.

Janna Rantalan aiemman kirjoituksen (lapsen rauhoittaminen: sylihoito vs. jäähy) mukaan vasta noin 4-5-vuotias lapsi ymmärtää syy-seuraussuhteita. Pieni lapsi ei tosiaankaan ymmärrä MONIMUTKAISIA syy-seuraussuhteita (jos lyön niin toiselle tulee paha mieli). Pienikin lapsi oppii, että jos teen jotain kiellettyä, niin joudun jäähylle tai vanhempi kieltää tiukasti ja siitä seuraa paha mieli. Syy-seuraussuhteista pitää tehdä lapsille yksinkertaistettuja, lapset eivät ymmärrä monimutkaisia selityksiä, miksi jotain ei saa tehdä.

Jos et usko, että pienetkin lapset oppivat syy-seuraussuhteita, niin kokeilepa antaa 2-vuotiaalle karkki aina kun 2-vuotias lyö toista lasta! Veikkaan, että 2-vuotias oppii lyömään tauotta. Miksi oppimista ei siis tapahtuisi myös toiseen suuntaan?

Jos lapsen kiukuttelu johtuu liian vähästä hyvän huomion saamisesta vanhemmilta, nälästä tai muista tekosyistä, ei oikea ratkaisu ole palkita huonoa käytöstä vanhemman sylillä tai karkilla. Lapsi oppii, että rumalla käytöksellä saa sitä kaivattua hyvää huomiota. Rumasta käytöksestä tulee seurata tiukka kielto tai rangaistus, minkä jälkeen vanhempien tulee jatkossa pyrkiä välttämään lapsen liian vähäistä huomioimista tai nälkäisenä pitämistä.

Varmasti lapsia on monenlaisia. Omiani olen tarpeen tullen jäähyttänyt ja se auttoi. Lapsi halusikin rauhoittua itsekseen eikä kiukkuisena olla sylissä. Mutta lapset ovat tässäkin tosi erilaisia ja vanhemman tehtävä on osata tulkita ja ohjata omaansa. Mielipahaa on turha sen sijaan pelätä koska sitähän lapsen pienessä mittakaavassa ja turvassa on hyväkin oppia. Jos ei sitä opi kestämään, voivat seuraukset myöhemmällä iällä olla arvaamattomat.
Sukulaiseni lasta on kasvatettu tässä jutussa mainituilla "lempeillä" tavoilla, aina on neuvoteltu eikä huonosta käytöksestä ole rankaistu. Nyt reilu 5-vuotiaana poika on kova pomottamaan ja yksivuotiaan sukulaisen synttäreillä löi ja huusi kovaa pienelle (kun ei itse saanut olla sillä kertaa juhlan keskipiste). Tästäkään ei seurannut muuta kuin pientä juttelua äitinsä taholta "ei noin saa tehdä, tulee paha mieli..."
Jätän jokaisen omaan mietintään, onko tällainen lapsi mukava. Koulussa opettajat varmaan voivat kertoa vastaavanlaisista. Sitä se yltiöindividualismi teettää, pahimmillaan. Minä ja MINUN lapsikultani.... Jne.

Aukesiko tämä perustelu jollekulle: "Muussa elämässä syy-seuraussuhteet ovat harvoin niin yksinkertaisia, että olisi perusteltua rangaista yhtä ihmistä. Sillä siitähän Jäähyssä on kyse: siirretään sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä yhden osallistujan harteille." Ja edellä on esimerkki toista lasta päähän pamauttaneesta kolmevuotiaasta? Pitäisikö päähänpamautetunkin siis kokea jotakin kollektiivista syyllisyyttä siitä lyömisestä/lyödyksi joutumisesta?! Whaat!? Mahtava malli sisäistettäväksi esimerkiksi tulevaa parisuhdetta silmälläpitäen... Kai olen yksinkertainen, mutta minun maailmassa tosiaan on joitakin sääntöjä, jotka ovat vielä paljon yksioikoisempia kuin jääkiekossa. Kaukalossa nimittäin sallitaan paljon enemmän väkivaltaa kuin itse sallin hiekkalaatikolla.

Esimerkkinä: Jos meillä yksivuotias vie lelun neljävuotiaan kädestä, häntä opastetaan. Jos neljävuotias sen seurauksena ottaisi kierroksia niin, että pamauttaisi pikkusiskoa päähän, hän saisi jäähyn ja opastusta. Itse kutsuisin sitä rangaistusasteikon asteellisuudeksi ja johdonmukaisuudeksi. Väkivalta on jotakin semmoista, josta ei mun mielestä millään "luetaanko joku kiva kirja" lässytyksellä selvitä enää sen jälkeen kun sillä kommunikoinnilla on aikanaan pelisäännöt tulleet selviksi ja ymmärretyiksi. Se kyllä ymmärretään, että lapsi on kokenut vääryyttä tai tullut ärsytetyksi, mutta ei se siirrä vastuuta uhrille saati, että oikeuttaisi hakkaamaan toista.

Ja ei, en tarkoita, että jäähy yksin olisi paras tai toimivin tapa puuttua väkivaltaan, varsinkaan kaikilla lapsilla. Säännön sisäistäminen on ilman muuta oltava ensin, sitten vasta voi vaatia. Ihmettelen kuitenkin suuresti tuota näkemystä siitä, että lyövän lapsen tekoa ei saisi tuomita vaan kääntää "sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä" kollektiiviseksi? Sanokaa, että mä ymmärrän tuon jotenkin väärin!

Hyvä kirjoitus! Jäähyn käyttäminen on yhden lajin henkistä väkivaltaa. Ei on hyvä sana ja sitä pitää lasten kanssa käyttää väsymättä ja ahkerasti. Huutaminenkin on vanhemmalle sallittua. Lapsi oppii parhaiten tunnetilojen kautta. Kun äiti on oikeasti vihainen, viesti menee parhaiten perille. Ja tämähän ei koskaan tarkoita fyysistä väkivaltaa, henkistä musertamista, mykkäkoulua tai mitään muutakaan keskenkasvuista toimintaa. Vain rehellinen reaktio lapsen ei-toivottuun toimintaan. Asian pikainen suullinen käsittely, anteeksipyyntö, hali ja elämä jatkuu.