Olotilan lukijat pohtivat koululaisten kesälomadilemmaa

Koululaisilla on lomaa kymmenen viikkoa. Kuva: stock.xchng, Ned Horton.

Koululaisten kesäloma kestää 10 viikkoa. Meidän vanhempien kesäloma kestää keskimäärin noin neljä viikkoa. Vanhemmat saavat pyöritellä aivonystyröitään ja viuhtoa taikasauvallaan järjestääkseen koululaiselle turvalliset, valvotut ja mielekkäät olosuhteet lomalle. Ja olisihan sitä lomaa toki mukava viettää koko perhe yhdessä. Miten neljästä viikosta venytetään kymmenen?

Vaikka perheessä olisi kaksi vanhempaa, heidän lomansa yhteen laskettunakaan on harvoin kymmentä viikkoa. Ja mitä jos vanhempia ei ole kaksi vaan vain yksi? Entä jos vanhemmilla on yhteensä vain kaksi viikkoa lomaa? Tai jos lomaa ei ole ollenkaan? Mitä tehdään jos suku ei asu lähellä tai isovanhemmat matkustelevat keskenään koko kesän? Voiko ekaluokkalainen olla yksin kotona kesällä? 

Ratkaisuna leirit, isovanhemmat, kesätyö tai ehkä vanhemman downshiftaus ?

Kokosimme Olotilan lukijoiden mietteitä koululaisten kesälomista. On helpottavaa huomata, ettemme painiskele ongelmien kanssa yksin. Ratkaisuja  ongelmaan löytyy, mutta kesälomajärjestelyt ovat usein työn takana.

"Kesäloma lähestyy, enkä vieläkään ole ratkaissut oman loman neljä viikkoa ja ekaluokkalaisen loman kymmenen viikkoa välistä epäsuhtaa. Minne lapsen laitan? Toivon isovanhempien auttavan, mutta he ovat iäkkäitä ja sairastelevia ihmisiä. Eikä lapsi voi olla yksin kotona yhdeksän tuntia päivässä, joka minulla menee töihin matkoineen. Aika mahdoton tilanne, josta jälleen huomaan yhteiskunnan rakennetun työelämän, ei lasten tarpeiden mukaan."

”Lapselle ehdottoman tärkeää viettää lomansa perheen kanssa. Valitettavasti se ei koululaisen osalta toteudu, koska koulun loma on niin paljon pidempi, kuin meidän aikuisten. Vaikka me vanhemmat limittäisimme lomiamme hieman, se ei riitä kattamaan koko koulun loma-aikaa. Ja haluammehan mekin viettää edes pari viikkoa ihan yhteistä, koko perheen lomaa.” 

”Koululaisille on vaikeaa löytää loppukesäksi leiri tai muuta paikkaa päiväksi. Ekaluokkalainen ei voi vielä olla yksin.” 

”Kyselystänne puuttuu kokonaan monien perheiden, etenkin yksinhuoltajaperheiden tilanne: lapsi on koko kesän kotona päivät yksin kun vanhempi tai vanhemmat ovat töissä. Lapseni ei halua leirille, jossa häntä kiusataan. Isovanhemmat  ovat alkoholisteja tai työelämässä. Lapsen isällä on lomaa, mutta entisen avioliiton lapsi ei sovi uuden perheen mukaan. Me vietämme lomaa illalla kun pääsen töistä ja viiletämme viikonloppuisin rannoilla, puistoissa ja reissussa. Kesät ovat siis minulle, työssäkäyvälle yksinhuoltajaäidille melkoisen raskaita taloudellisesti, fyysisesti ja henkisesti. Päivät kerään rahaa töissä murehtien lapsen pärjäämistä ja reissuihin menee paljon rahaa. Olen ihan poikki kesän jälkeen.” 

”Äiti jäi töistä vuorotteluvapaalle ollakseen koko kesän lasten kanssa. Sama toistuu ensi vuonna.” 

"Toinen vanhemmista on ’downshiftannut’ uransa eli siirtynyt ammattiin, joka mahdollistaa lapsille pitkän kesäloman kotona ja iltapäivisinkin on pikkukoululaisia usein vanhempi kotona vastassa. Lapsiamme ei kasvata ensisijaisesti yhteiskunta eli koulu, leirit, iltapäiväkerhot, vaan omat vanhemmat." 

”Lapsi on sekä vanhempien että isompien sisarusten kanssa kotona ja myös Folkhälsanin järjestämässä kesäkerhossa sillä vanhempien loma ei valitettavasti ole tuota koulujen 10 viikkoa. Kesäleirit ovat myös tärkeitä lapselle. Niissä saa puuhailla toisten lasten kanssa.” 

”Vaikea löytää mielekästä tekemistä aralle 11-vuotiaalle siksi aikaa, kun meillä vanhemmilla ei ole lomaa.” 

”Meidän kunnassa onneksi herätty tähän ongelmaan: Jonkinlaista kunnan järjestämää kerhotoimintaa (aamu-iltapäivähoitoa) on mahdollisuus saada ehkä ensi kesäksi.” 

"Voimme olla lapsen kanssa kotona hänen kesälomallaan, koska otamme palkatonta lomaa ja/tai keräämme ylityötunteja joita käytämme kesällä ja teemme kesällä työt etänä. Joskus lapsi tulee mukaan työpaikalle muutamaksi tunniksi. Isovanhempia ei ole tai heitä ei kiinnosta..." 

”Lapsi ollut äidin työpaikalla kesätöissä täytettyään 15 vuotta (2 kesää). Äiti ollut myös koko ajan töissä tuona työssäoloaikana. Lomaa on vietetty yhdessä.” 

Lasten kesäloma on sen verran lyhyt, että vapaa ja stressitön kotonaolo on heille tosi tärkeää, että jaksavat aloittaa koulun taas elokuussa. 

"Itse haluan viettää lapseni kanssa lomat, samoin olen kotona ottamassa koululaista iltapäivisin vastaan. Teen töitä perhepäivähoitajana ja näin minulla on mahdollisuus olla kotona ja viettää paljon aikaa lasteni kanssa. En haluaisi lapsen olevan iltapäivisin iltapäiväkerhossa tai loman aikana eri leireillä tai toisten hoidossa. Kun työ tulee kotiin, ei tarvitse miettiä ja stressata koulun loma-aikojen hoitoja, eikä lapsen tarvitse tuntea yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Yhteisen loman vietämme ulkomailla perheen kesken.” 

”Minun on oltava töissä kesäkuusta elokuuhun saakka, koska tienaan kesällä koko vuoden edestä. Opiskelen päätoimisesti syksystä kevääseen, joten ei ole varaa pitää kesälomaa.” 

”Vanhemman olisi syytä myöntää suuri epäonnistumisensa, ellei kykene ja halua viettää oman jälkeläisensä kanssa mahtavaa lomaa. Silloin ei olisi pitänyt lapsia hankkiakaan. On kuitenkin pidettävä huoli, ettei tämä tunnevammaisuus siirry lapseen ja lapsen kautta tämän jälkeläisiin. Vastuuta ei ole myöhäistä kantaa niin kauan kuin elää." 

Yh-äidille on taloudellisesti iso panostus saada ekaluokkalaisen loma-aika järjestymään. Yksin ei voi vielä 8-vuotiasta jättää.” 

”Yksinhuoltajalle niin kesä kuin muutkin koulujen loma-ajat ovat haaste, sillä omaa lomaa ei ole alkuunkaan riittävän paljon, vaikka haluaisinkin viettää enemmän aikaa lasteni kanssa. Toisaalta leirit ovat kalliita yksinhuoltajan budjettiin, vaikka olenkin työelämässä. Ei pientä koululaista voi kuitenkaan yksinkään pitkiksi päiviksi jättää. Isä asuu pysyvästi ulkomailla, isovanhemmat ovat kuolleet eikä sukulaisia ole yhtä eno lukuunottamatta... Haasteellista!”

Onko tehtävä mahdoton? Mikä on sinun luova ratkaisusi kesäloman järjestämiseen?  Voiko pieni kouluainen viettää lomapäivänsä yksin kotona?

Kommentit koululaisten kesälomista on saatu Olotilassa olleen Lasten kesäloma -kyselyn tuloksena.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä