Perhe valitsee itse kuka kuuluu perheeseen

Kuka kuuluu perheeseen? Kuva: stock.xchng

Sukulaissuhteet tulevat tärkeäksi etenkin suurten perhejuhlien aikaan. On entisiä ja nykyisiä puolisoita sekä lapsia entisistä ja nykyisistä liitoista. Kenen nimi kirjataan surevien läheisten kohtaan kuolinilmoituksiin tai miten ylipäätään vieraat istutetaan sukujuhlissa?

Perhesosiologian professori emerita Riitta Jallinoja kiinnostui eläkepäivinään uudelleen perheiden tutkimisesta, kun hän ihmetteli lehtien kuolinilmoituksia. Surevat sukulaiset olivat aina tietyssä järjestyksessä, joka noudatti tietynlaisia sääntöjä. Tunneasiat vaikuttavat harvoin läheisten listaamiseen, ellei läheisten välillä ole hyvin vakavia riitoja.

- Jo perintöasiat voivat aiheuttaa riitoja tai se, miten on elänyt vainajan kanssa. Esimerkiksi lapsi on voinut kohdella vanhempiaan niin huonosti, etteivät vanhemmat halua häntä kuolinilmoitukseen.  Niissä tunteet nousevat ratkaisevaksi asiaksi, ja silloin murretaan säännöt, jotka yleensä toimivat, toteaa professori Jallinoja.

Hänen tarkastelemissaan kuolinilmoituksissa myös avioerot tuntuivat aiheuttavan suurta päänvaivaa ilmoitusten laatijoille, sillä tällaisiin tilanteisiin ei ole vielä tarpeeksi vakiintuneita ilmoitustapoja.

Usein suomalaiset ajattelevat, että perheeseen kuuluu isä, äiti ja lapset. Avioero kuitenkin haastaa niin lasten kuin vanhempien käsityksiä perheestä, ja usein perheenjäsenet saattavat mieltää perheen aivan eri tavoin avioeron jälkeen.

- Jo samassa perheessä voi olla erilaisia käsityksiä siitä, ketkä kuuluvat meidän perheeseen. Vain viisi prosenttia suomalaisista katsoo, että ex-puoliso kuuluu perheeseen. Paljon suurempi osa lapsista katsoo, että se pois muuttanut vanhempi kuuluu hänen perheeseensä.

Professori Riitta Jallinoja myöntää, että perhe on usein se, jonka ihmiset valitsevat itse. Perheet ovatkin nykyisin hyvin liikkuvia, ja ihmisellä on lapsuuden perhe sekä ystävistä koostuva nuoruuden perhe. Myöhemmin tulee vielä perhe, johon kuuluu lapsia, ja nämäkin perheet saattavat vaihdella vielä uusien puolisoiden myötä.

 

Perhesosiologian professori emerita Riitta Jallinoja oli haastateltavana YLE Puheen Perheen aika ohjelmassa 10.11.2011. Toimittajana Tiina-Emilia Kaunisto.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Ydinperhe on lapsiperhe, jossa vanhempina ovat lapsien biologiset vanhemmat.

Uusperheeksi kutsutaan sellaisia perheitä, jossa isällä ja/tai äidillä on lapsia aiemmasta perhesuhteesta.

Suurperheellä usein tarkoitetaan perhettä, jossa asuu kolme tai useampia sukupolvia (vertikaalinen) ja/tai useita sisaruksia (ydinperheitä) samassa taloudessa.

Sateenkaariperheellä tarkoitetaan sellaista lapsiperhettä, joka ei muodostu heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille.

Perhemuodostelmia syntyy, kun sukulaiset ja ystävätkin ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa perheenjäsenten kanssa. Perhemuodostelma on ydinperhettä suurempi.

Lähde: Wikipedia

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä