Pitäkää syyllisyytenne!

Viime viikko oli meidän perheessä ravinto-opillisesti yhtä helvettiä. Ajankäytöllisistä syistä johtuen meillä oli joka ikinen arkipäivä eineksiä tarjolla. Huono omatunto! 

Lauantaina mieleni teki viiniä ja ystäviä, aikuishauskaa, ei piirrettyjä kotisohvalla uppoutuneena omiin ajatuksiin, äiti-huudot kaikuivat jossain kaukana vierelläni. Huono omatunto! 

Olin laittanut lapseni fudiskengät ”hyvään säilöön” ja unohtanut asian tyystin. Kiireessä hermostuin ja syytin lastani niiden hävittämisestä. Huono omatunto! 

Lisäämme joka päivä omaan syyllisyysreppuumme pieniä ja isoja kiviä. Ne tipahtelevat sinne toisinaan täysin tilanteen yllättäminä: -Äiti, miksi sä syöt karkkia, vaikka kohta on ruoka? 

Joskus syyllisyyskiviä sataa päättäväisesti vanhemmuuden periaatteiden riekaleissa roikkuen: - Pelikielto koskee koko viikkoa, koska et pannut peliä pois siksi aikaa kun mummo ja pappa olivat kylässä, vaikka monta kertaa pyydettiin.

Joskus saamme kivet reppuumme kanssasisariltamme: - Ai, te kävitte mäkissä. Mä en koskaan veisi lastani sinne!

Ja neuvolatkin osaavat hommansa: - Lapsenne pureskelee kynsiä. On siis pakko-oireita. Mitenkäs teillä menee kotona, noin muuten...

Lukiessani blogeja, joissa täydellisen näköiset naiset esittelevät täydellisiä kotejaan kera täydellisten lasten voin vain haaveilla moisesta keveän äitiyden tunteesta: Kun kaikki on kiiltokuvamaisen täydellistä, ei tuo bloggaava sisustaja-vaimo-kokopäivä-äiti tunne syyllisyyttä kuin ehkä siitä, että valitsi Ticketin kotimaisen Reiman sijaan. Syyllistyn oman äitiyteni suhteen; minkä voisin tehdä vielä paremmin? Toisaalta syyllistän bloggaava äitiä täydellisyydestä; asetat meille taviksille liian kovat tavoitteet.

Tuntuu, että me vanhemmat haluamme syyllistyä, mutta myös syyllistää toisiamme. Olemme tyytyväisillämme, kun takaraivoa painaa pieni "huono-äiti"-fiilis. Vielä tyytyväisemmiltä näytämme kun voimme kaivaa hoitolaukusta luomu-bambu-itsetehdyt-kestovaipat muiden kääriessä lapsen peppua natrium polyakrylaattiin.

Syyllisyyden kaipuu ja syyllistämisen tarve selittävät ehkä erilaisten äitifoorumien suosiota; mitä muuta ne ovat kuin markkinapaikka tuon tunteen myyjille ja ostajille?

Syyllisyys painaa, mutta saa meidät myös näyttämään hyviltä vanhemmilta. Syyllistyn, koska olen ajatteleva ja tiedostava vanhempi. Syyllistän, jotta tuokin itseensä tyytyväinen äiti tajuaisi, ettei vanhemmuus ole niin helppoa kun se kuvittelee.

Tuokaa tervaa ja höyheniä, tarvitsen niitä tänäänkin!