Saako vieraat lapset ärsyttää?

Saako vieras lapsi ärsyttää? Kuva: Rita Mezzela, stock.xchng

Omat lapset varsinkin aamuisin saavat veren kiehumaan. Mutta kun vieras lapsi huutelee kadulla törkeyksiä, riehuu bussissa tai lääppii näyteikkunoita, saako lasta ojentaa? Entä jos ei ole omia lapsia, onko oikeutta ottaa kantaa toisen lapsen käytökseen?

Anni, 31

"Tuttavaperheen lapsilla on tapana lyödä meitä muita aikuisia. Se on heidän tapansa hakea läheisyyttää ja halia. Tuo nyrkillä takominen ärsyttää minua aivan hirveästi, ja se sattuu! Omille lapsilleni olen yrittänyt toitottaa, että ketään ei saa missään tilanteessa lyödä. Tätä hoen myös tuolle vieraalle lapselle, mutta se ei tehoa. Lapsen vanhemmat komentavat lasta laiskasti olemaan lyömättä, mutta se ei toimi. Koskaan mitään rangaistusta lapsi ei lyömisestään saa; ei jäähyä, ei anteeksipyyntöä, ei leikistä irrottamista hetkeksi rauhoittumaan."

Reetta, 41

"Täysinäinen ratikka iltapäivällä. Joukko eri-ikäisiä lapsia ja nuoria riehuu, pitää meteliä, sotkee ja vaan häslää. Muut ratikassa olijat seuraavat tilannetta selvästi hermostuneena, mutta kukaan ei puutu. Mietin silloin, että miksi kukaan ei sano mitään? Miksen minä sanonut mitään?"

Siiri, 25

"Kahvilassa lounasaikaan on minua ennen äiti kolmen pienen lapsensa kanssa. Kahvilan pullat ja piirakat on tiskillä esillä. Lapset juoksentelevat ympäri kahvilaa niin, että aikuisten on varottava kahviensa ja tarjottimiensa kanssa. Yksi lapsista lähmii likaisilla sormillaan croisantteja, joita olin ajatellut ostaa kahvin seuraksi. Miksi äiti ei kiellä lasta? Tai kahvilan työntekijä ei reagoi mitenkään? Tiedän, että jos kieltäisin lasta, niin äiti suuttuisi minulle ja vaatisi minulta jotain pätevyyttä äitiyteen. Mutta minulla ei ole. Lapsettomana ärsyttää vanhemmat, jotka eivät saa lapsiaan kuriin."

Saako vieraat lapset ärsyttää? Mitä kokemuksia sinulla on ärsyttävistä lapsista? Miten olet toiminut tilanteessa? Keskustele! 

kommentit

Kyllä koetan tarttua tilanteisiin - vaikka helppoa se ei ole. Helpompaa se on, kun on oma lapsi lähellä, johon tapahtuma kenties liittyy... Puhun "ärsyttävälle" lapselle ystävällisesti niin, että tämän vanhempikin kuulee. "Eikös kaikkien olisi kivempi leikkiä, jos hiekkalaatikolla ei huudeta noin lujaa?" Harjoittelemalla varmasti oppisis, tätäkin?!

>Äiti Ke, 2013-03-20 13:19

Mä ainakin komennan ja neuvon ihan samanlailla kun omiakin lapsiani. Jos joku hölmöilee, sotkee tai käyttäytyy häiritsevästi, se on aikuisen tehtävä puuttua asiaan. Lapset on välillä ärsyttäviä, joko tahallaan tai tahattomasti. Voihan olla ettei joku äiti ole edes ajatellut että sen oma lapsi saattais vaikka huuudollaan häiritä muita.

>Eveliina Ke, 2013-03-20 15:15

Lapsen ei saa antaa lyödä ketään. Vaan hänet otetaan syliin ja pidetään sylissä niin kauan, että hän rauhoittuu:niin usein kun on tarpeen ja myös silloin kun ei tee tyhmyyksiä. Väkivalta alkaa siitä kun taito ja voimat loppuvat. Karkaava / lyövä lapsi on otettava syliin ja pidettävä tukevassa, mutta hellässä otteessa . Lapsen on ko tilanteessa voitava luottaa aikuiseen ja saatava rauhoittua SYLISSÄ. LAPSI - JOKA SAA LYÖDÄ AIKUISTA JA AIKUINEN EI TEE MITÄÄN ELI EI ESTÄ LYÖMISTÄ, KÄRSII HENKISESTI sillä hetkellä ja vielä pitkään lyömisen jälkeenkin, mikä vaurioitaa lapsen omaa minäkuvaa ja antaa väärän voiman tunteen hänelle.

>Mummo To, 2013-03-21 10:46

lisää kommentti

kysely

Ojennatko vierasta lasta?

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä