Lapsen urheiluharrastukseen kannustaminen: urheiluseuraan vai ei?

Lapsen urheiluharrastus: seuraan vai ei? Kuva: stock.xchng

Omassa varhaislapsuudessa liikuntaa harrastettiin kotipihalla ja puistossa. Kiipeilimme puihin, rakensimme majoja kallioille, juoksimme kilpaa takapihan koivujen katveessa ja ajoimme polkupyörillä pitkin hiekkateitä. Talvella luistelimme koulun kentällä ja laskimme pulkkamäkeä. Liikuntaa saatiin leikin lomassa.

Lasten pitäisi liikkua reippaasti vähintään kaksi tuntia päivässä. Sen ei luulisi olevan vaikeaa, kun lapset luonnostaan ovat liikkuvaisia. Mutta huolta nostattavat muun muassa tietokonepelit. Ruutu jähmettää helposti lapsen paikalleen, ja silloin vanhempien on puututtava asiaan.

Miten lasta voi kannustaa liikkumaan, ja kannattaako lapsi laittaa urheiluseuraan? Mutta entä sitten kun lapsi ilmoittaa haluavansa urheilun huipulle? Missä vaiheessa lapsen urheiluharrastus pitää ottaa tosissaan?

Näihin kysymyksiin vastaa kolmen lapsen isä, entinen huippujääkiekkoilija ja nykyinen juniorivalmentaja Juha Lind. Hän liputtaa monipuolisen liikunnan puolesta ja kannustaa vanhempia patistamaan lapsia liikkeelle muutenkin kuin vain urheiluseurojen kautta. Vaikka toki seura antaa työkaluja liikuntaan, ja kaupan päälle mukana tulee sosiaalinen verkosto.

Salla Vuolteenaho haastattelee Juha Lindiä Yle Puheen Perheen ajassa.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä