Saako lasten salaisuuksia urkkia?

Saako lasten salaisuuksia urkkia? Kuva: Stock.xchng

Aikuisella on oikeus tutkia salaa 7 - 14-vuotiaan lapsensa salaisuuksia.

Näin vastasi 54 % Yle Olotilan ja Meidän Perhe -lehden Suureen perhekyselyyn osallistuneesta yli 1300 vanhemmasta. Suuri perhekysely tehtiin netissä talvella 2010 - 2011.

Perhekyselyn vastauksissa vanhemmat painottivat, että kaikkein mieluiten pitäisi jutella asioista yhdessä ja että salaisuuksia urkittaisiin vain, mikäli jotain hälyttävää on ilmassa - lapsen turvallisuus on vaarassa. Vanhempien mukaan lapsen asioita ei saa tutkia pelkästään omaa uteliaisuutta tyydyttääkseen. Myös päiväkirjan tutkimisen moni vanhempi rajasi oikeutensa ulkopuolelle.

- Lapsella on oikeus omiin pieniin salaisuuksiin, mutta isoja, pimeitä salaisuuksia hänen ei soisi kantavan sydämessään, toteaa psykologi Mari Rautiainen.

Rautiainen sanoo, että vanhemmalla ei ole oikeutta tutkia lapsen asioita salaa edes huolen painaessa vaan toiminnan pitäisi olla avointa.

- Tärkeintä olisi pyrkiä siihen, että lapsen kanssa on avoin keskusteluyhteys, jotta lapselle ei tulisi tarvetta salata osia elämästään. Tai jos salailtavia tilanteita tai asioita tulee eteen, niin näistä pystyttäisiin keskustelemaan yhdessä.

Vanhemman pitäisi siis olla läsnä lapselle ja aidosti kiinnostunut tämän asioista, niin että lapsi kokee tulevansa kuulluksi.

- Kuuluksi tuleminen on kaiken olemisen edellytys, toteaa Mari Rautiainen.

Avoimen keskusteluyhteyden luominen vaatii paljon, se on ehkä koko vanhemmuuden ydin. Lapsen tulisi voida kääntyä vanhemman puoleen niin hyvässä kuin pahassa, niin ettei hänen tarvitse tuntea oloansa hylätyksi. Lapsen täytyy saada tuntea, että hän on vanhemmalle rakas,  vaikka aikuinen ei hänen tekojaan hyväksyisikään.

Lasten salaisuudet:

  • Salaisuudet voivat merkitä positiivista oman rajan ja intimiteetin hakemista. Salaisuuksia pitämällä opetellaan vetämään rajoja siihen, mikä on yhteistä ja mikä yksityistä.
  • Salaisuudet luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta ystävien kanssa.
  • Jo kolmevuotias pystyy pitämään salaisuuksia.
  • Salaisuudet voivat olla myös vahingollisia kuten isot perhesalaisuudet - alkoholi, väkivalta tai hyväksikäyttö. Nämä jättävät lopulliset jäljet lapsen elämään. Näihin salaisuuksiin olisi tärkeää päästä tarttumaan mahdollisimman varhain.
  • Iso ja pelottava salaisuus voi näkyä pienen lapsen käytöksessä vetäytymisenä, eristäytymisenä tai aggressiivisuutena. Leikkiminen ei tuota lapselle enää iloa vaan leikeissä toistuu rajut kuviot. Lapsi antaa paljon merkkejä omasta olostaan; ongelma on siinä, huomataanko merkit tai miten aikuinen niitä tulkitsee.
  • Myös isompi lapsi eristäytyy salaisuuden painaessa:  huolet eristävät muista.
  • Lapsi voi joskus avautua helpommin jollekulle muulle kuin omalle vanhemmalle. Tämä voi johtua siitä, että lapsi ei koe tulevansa kuulluksi kotona tai että lapsi haluaa suojella vanhempaansa murheelta.
  • Lasten avoimuudessakin on eroa. Toiselle on tärkeämpää pitää selkeä oma reviiri, kun taas toinen jakaa mielellään kaiken. Tämä voi myös johtua perhekulttuurista – lapset oppivat nopeasti sen, mikä perheessä koetaan sopivaksi tavaksi käyttäytyä tai mitä asioita saa puhua kodin ulkopuolella.
  • Nykyinen mediankäyttö on lisännyt vaikeuksia ymmärtää sitä, mikä on julkista ja mikä salaista. Pieni lapsi ei välttämättä kästiä, että jos hän omassa olohuoneessa näpyttelee tietokonetta, niin tulokset voivat näkyä miljoonalle ihmiselle.
  • Lapsia pitää valmentaa maailmaan, jossa elämme: ikätason mukaisesti tulee jutella esimerkiksi siitä, että kaikki ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia.
  • Ikärajat median käytössä ovat tärkeitä. Rajat pitää asettaa myös siihen, mitä netissä saa tehdä. Lapsen kanssa voi myös sopia alusta alkaen, että vanhempi saa tulla katsomaan, mitä koneella tapahtuu. Kun medioiden käyttö on avointa, vanhemmalle ei tule tarvetta salaa tutkia asioita.
  • Vanhempi voi miettiä, minkä ikäinen lapsi tarvitsee oman sähköpostiosoitteen.
  • Lasta ei pidä jättää yksin tutustumaan uusiin asioihin. Lapsi tarvitsee paljon tukea vielä senkin jälkeen kun näyttää siltä, että hän selviäisi yksinkin. Se, että aikuinen on läsnä tuo lapselle turvaa.

 

Psykologi Mari Rautiainen Tiina Lundbergin vieraana Perheen ajassa keskustelemassa lasten salaisuuksista ja siitä, saako lapsen asioita urkkia salaa. Kuuntele koko keskustelu.

Perheen aika kuullaan Yle Puheen Päiväntasaajassa torstaisin klo 14 jälkeen.

kommentit

Kirjoitus tuo mieleen turhan sekavia tunteita. Ei tämän tyyppisiä kasvatuksellisia ja lapsen turvallisuuden tunteeseen kuuluvia asioita yhden lauseen tokaisuilla voi selilttää.
En kuitenkaan esim. pidä mielekkäänä kohtaa, jossa katsotaan, että syy salaisuuksien pitoon saa johtua siitä, että "lapsi voi joskus avautua helpommin jollekulle muulle kuin omalle vanhemmalle".
Tuossahan on jo kasvatuksen peruste särkynyt. Vanhemmat eivät annakaan enää täyttä turvaa tai eivät ole täysin luotettavia. Mikäli taas ovat, lapsi tieten tahtoen salaa jotain, mitä on nimenomaan kielletty.
Kasvatusvastuu on aina vanhemmilla ja se on primaarinen, suurin vastuu. Yhteiskunta tulee ohjeineen toissijaisena. Muut ihmiset eivät yleensä edes vastuuta omaakaan.
Juttu kai käsittelee 7-14-vuotiaita lapsia (tätäkään ei tässä oikein määritellä. Henkilökohtainen juridinen vastuu teoista alkaa 15-vuotiaana.
Kaikki lapsia kasvattaneet tietävät, että kaikessa kasvatuksessa syntyy ei toivottuja tilanteita. Nämä lähes aina alkavat pikkuhiljaa pienestä asiasta ja kasvavat ajan mittaa isoksi. Tästäkin syystä täyden avoimuuden ja luotettavuuden ei tule pelkästään olla vanhempien toivomus vaan kasvatuksellinen vaatimus.
Tämä taas ei onnistu asioita salaamalla. Salaamisen hyväksyminen voi kovin helposti johtaa piittaamattomuuteen.

>Toivomus, kasvatus vai juridiikkaa Ma, 2011-02-07 08:15

En ikinä pysty ymmärtämään etteivätkö aikuiset/vanhemmat ole koskaan itse ollut lapsia ja samassa tilanteessa kuin lapsi salaisuuksineen ja murrosikineen yms. Käsittämätöntä, että vanhemmat ovat unohtaneet olleensa itse samassa tilanteessa, eivätkö siten pysty samaistumaan nuoren tai lapsen kokemaan.

Lasten salaisuudet ovat lasten salaisuuksia, eivätkö kuulu vanhemmille, jos ne eivät koske esim. hyväksikäyttöä, väkivaltaa tms. lapsen kasvulle ja kehitykselle haitallisia asioita. On silti käsittämätöntä, että vanhemmat aina ajattelevat tässäkin asiassa kaikken pahinta. Jos lapsella on salaisuus, se on jotakin aivan kamalaa ja pitää lähteä terapiaan. Mitä sitten, jos lapsi on kirjoittanut paperitollolle että tykkää naapurin Juhosta?!! Miksi ja mihin vanhempi edes tarvitsee tätä tietoa? Tähän vedoten, mielestäni vanhemmat ovat vain liian uteliaita, aina! En silti tarkoita, että pitäisi olla välinpitämätön.

Olen kyllä saanut työpaikalla huomata, että edes vanhemmat eivät ymmärrä omien lastensa intimiteettiasioita eivätkä kunnioita niitä. Hyvät äidit (miksei myös isät) lastenne kuukautisten alkaminen, kuukautiskivut tms. eivät kuulu työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluihin!! Jo tässä on petetty lapsen luottamus kertomalla näinkin henkilökohtaisista asioista eteenpäin, vaikka lapsi sitä ei ehkä tiedäkään.

Omat kokemukseni lasten ja nuorten salaisuuksista pohjautuu omiin kokemuksiini. Minulla ei koskaaan ollut mitään "vakavia" salaisuuksia, ei väkivaltaa, ei koulukiusaamista, vaan ihan omia juttuja, tyttöjen juttuja, kuka tykkää kestäkin, mitä koulussa oli ollut, mitä tyttöjen kesken illalla oli juteltu jne. Tällaiset asiat eivät kuulu vanhemmille, ne ovat omia henkilökohtaisia keskusteluja, joissa keskustelutoveri on se jolle on avauduttu, eikä lapsi ole velvollinen pitämään raporttia tästä äidilleen/isälleen.

>Maija Ma, 2011-02-07 09:38

Jatkan edelliseen.

Kuitenkin oma äitini oli urkkijoista ja utelijoista suurin, hän luki kirjeeni ja päiväkirjani, myöhemmin olisi lukenut jopa tekstiviestini, jos olisi osannut. Vaikka tästä yritin käydä keskustelua, että se on rikos, vaikka kyseessä olisikin oma lapsi, niin keskustelu kaikui kuuroille korville. Perusteluna tähän kuulemma oli se, että hän on vain huolissaan että minulla ei ole mitään ongelmia.

Nyt joku asiantuntija voi olla viisaampi, mutta katson, että tällaisissa tapauksissa äiti tarvitsisi jonkinlaista terapiaa ylihuolehtivaisuuden ja "epäluottamuksen" hoitoon. En koskaan ole/ollut antanut vanhemmilleni aihetta epäillä, että olisi jotain ongelmia, kun ei ollut! En koskaan käyttäytynyt provosoivasti tai tehnyt tahallani mitään, mikä olisi antanut aihetta epäillä jotain, kun ei tosiaan ollut. Onneksi jossain vaiheessa murrosiän kohdilla (en ollut hankala lapsi) tajusin, että äitini kyseleminen jokaisen ystävien kanssa vietetyn ajan jälkeen oli vain ja ainoastaan sairaalloista uteliaisuutta, eikä mitään todellista huolehtimista, vaikka hän sen siksi naamioikin.

>Maija Ma, 2011-02-07 09:39

Monen yliuteliaan kohdalla saattaa olla kysymys luopumisen vaikeudesta. Tällaisille vanhemmille suosittelisin Kahlil Gibranin runoa "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi". Lukekaa ja ymmärtäkää, että kaikki on meillä vain lainassa, myös läheiset ihmiset.

Haluan vielä erikseen mainita, ettei omistushalun hillitseminen merkitse välinpitämättömyyttä eikä viileitä suhteita. Päin vastoin. Itselläni on 15-vuotias poika, ja meillä on tapana keskustella päivittäin mitä ihmeellisimmistä asioista. Joskus oikein ihmettelen, miten tuon ikäinen poika voikin luottaa äitiinsä niin paljon. Ehkäpä juuri siksi, koska tietää, etten tunkeudu hänen reviirilleen väkisin.

>Oma elämä Ma, 2011-02-07 12:10

Varhaisteininä sain oman äitini kiinni tutkimasta kaappejani. Suutuin siitä niin paljon, etten vieläkään suostu jakamaan äitini kanssa henkilökohtaisia asioitani. Hän tunkeutui täysin syyttä reviirilleni. Vielä nykyäänkin, jos joku menee edes keittiön kaapilleni kysymättä lupaa, pahastun, vaikken sitä avoimesti näyttäisikään (tämä ei koske avipuolisoani). Äitini teko jätti niin syvät arvet, etten kertakaikkiaan voi luottaa hänelle kaikkein henkilökohtaisimpia asioitani. Nyt aikuisiällä hän sitten ihmettelee asiaa, mutta lapsen/teinin muisti on pitkä. En tee tätä tahallani, mutta luottamus meni.

>tiina Ma, 2011-02-07 13:13

Minun mielestäni on törkeää, että OMA ÄITINI kertoi käyvänsä salaa tutkimassa nettisivuja, joilla olen käynyt oltuani koneella. Ei niinkään se kertominen, mutta se, että hän tutkii SIVUJA, JOILLA OLEN KÄYNYT, tuntuu törkeältä. Enhän minäkään vahtaa sivuja, joilla hän on käynyt, jos joskus poikkeuksellisesti näen hänet koneella (tekemässä muuta kuin töitä)!!! Silti minusta tuntuu, että hänellä on siihen jonkinmoinen oikeus, mutta se ei tarkoita että hyväksyisin toisen tietojen urkkimisen noin vain. Enhän ole antanut edes mitään SYYTÄ vahtia koneellakäymistäni!

Teineillä ei kai ole mitään oikeuksia yksityisyyteen.

>Loukkaantunut Ma, 2011-02-07 16:33

Nettiaikana on kuitenkin tärkeää että lasten kanssa sovitaan sellaisista pelisäännöistä, että vanhemmilla säilyy mahdollisuus pysyä kärryillä siitä mitä nettikuvioissa tapahtuu, silloin kun siihen on tai tulee tarvetta. Miten tämä toteutuu käytännössä ei ole ollenkaan niin yksinkertaista.

Täydellinen yksityisyys, esimerkiksi oma tietokone, johon vanhemmat eivät tunne salasanoja ja johon lapsi asentaa itse mitä tahansa ohjelmia, ei ole hyvä idea, eikä vastaa esimerkiksi "omaa huonetta", koska tietokoneella pääsee minne tahansa, ja tietokoneen kautta ulkopuoliset voivat päästä kotiin.

Eli nykyisessä digitaalisessa ja verkottuneessa maailmassa asiat ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi. On tärkeää että vanhemmat voivat autta sen ehkäisemisessä että lapsi joutuu netin kautta vaikeuksiin, mutta toisaalta silti oppii toimimaan uudessa kiinnostavassa ympäristössä turvallisesti.

>isä Ma, 2011-02-07 17:03

lisää kommentti

linkit

"Jos on syytä olettaa että lapsi tekee jotain moraalitonta, sitten voi urkkia muuten ihan vaan huvikseen ei. Olen vieläkin
loukkaantunut siitä että aikuinen tätini luki salaa päiväkirjaani vaikka olin nimenomaan kieltänyt."

 

"Mielestäni silloin on oikeus tutkia lapsen viestejä, jos epäilee jotain pahaa tapahtuvan. Mutta viimeiseen asti luotan lapsiini,
että he itse kertoisivat myös ikävistä asioista. Tähän mennessä ei ole tarvinnut tunkeutua toisen yksityisyyteen."

 

"Oma äiti luki päiväkirjat eikä luottamus koskaan palautunut."

 

"Jos epäilen jotain olevan vinossa, kyselen niin kauan että saan totuuden irti."

 

"Olen lukenut 9v. poikani tekstiviestejä hänen tietämättään. Mielestäni niin ei saisi tehdä, mutta puolustelen asiaa sillä että
vanhemmilla on oikeus tietää mitä sen ikäinen tekee. Jos hän ei selkeästi sitä kerro, asia voi olla tarpeellista selvittää
epäsopivinkin keinoin. Kerroin pojalleni asiasta ja hän ei pahastunut."

 

"Kauhean vaikea vastata!! Oikeasti ei saisi olla oikeutta tutkia lapsen mitään salaisuuksia, mutta ymmärrän kyllä jos joku niin
tekee! Itse en lue lapseni tekstiviestejä salaa. Saa nähdä luenko tulevaisuudessa! Voi hyvinkin olla niin."

Lähde: Yle Olotilan ja Meidän Perheen Suuri perhekysely

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä