Vauva tuli, ystävyys meni?

Vauva tuli, ystävyys meni? Kuva: stock.xchng

– Sinkkuunnuin itse samaan aikaan, kun ystäväpiirissä alkoi hää- ja vauvabuumi. Yhtäkkiä minä olin se, joka ei enää sopinutkaan kuvioon. Aina puhutaan siitä, että itsekeskeiset sinkut eivät ymmärrä perheellisten elämää, mutta eikö sen ymmärryksen pitäisi olla molemminpuolista? Ymmärrän hyvin, että äideillä ja iseillä muuttuu arki, mutta saahan kai lapseton edelleen nauttia asioista, joita tehdään ilman lapsia?

Kolmikymppisellä Anulla on kokemusta siitä, kuinka ystävät voivat muuttua lapsen saadessaan. Kaikissa muutos ei ole viehättävä. Anu oli  innoissaan mukana ystäviensä odotusajassa ja alkuvaiheen vauvaelämässä, mutta sitten kaikki muuttui ja hänelle alkoi sadella elämänohjeita ja alentuvia kommentteja.

– Monesta ennen niin sympaattiset ystävästäni tuli vain mamma isolla ämmällä. Heidän maailmaansa ei mahdu muuta, ja he luulevat muutamassa kuukaudessa kypsyneensä kaiken elämänkirjon asiantuntijoiksi. Etenkin jos kyseessä on jokin lastenkasvatukseen tai elämänvalintoihin liittyvä asia, minun on turha edes avata suutani. Mutta pelkästään se, että saa pukattua tähän maailmaan lapsen, ei tee kenestäkään hyvää vanhempaa, hyvää kasvattajaa saati erehtymättömän viisasta ihmistä. Kyllä ne taidot mitataan vasta ajan kanssa ja ihan eri mittapuulla.

Vanhemman ja lapsen symbioosivaihe saattaa olla hankala ympäristölle ja ystävyyssuhteille: äidiltä ja isältä ei heru ympäristölle mitään huomiota. Hetken aikaa maailma pyörii vain vastasyntyneen navan ympärillä. Anu antaa ystävilleen ymmärrystä tässä vaiheessa.

– Tottakai uusi tulokas on ihmeellinen ja pääosassa elämässä! Ja elämänmuutos kiehtoo minuakin, kun seuraan sitä heidän kauttaan. Pystyn nykyään myös käymään ihan vakuuttavaa keskustelua synnytystavoista, vaippojen valinnasta ja kiinteän ruuan sormiruokintatekniikoista. Mutta jossain vaiheessa vanhempien täytyy herätä ja huomata myös muut ihmiset ympärillä. Haluan, että minultakin joskus kysytään mitä kuuluu.

Anun mielestä raja ystävyyden ja hyväksikäytön, oikeutetun avunpyydön ja itsekkyyden välillä on joskus ohut. Omassa tuttavapiirissään hän on törmännyt nuoriin äiteihin, joiden mielestä jokaisella heidän ympärillään olevalla ihmisellä on velvollisuus palvella ja auttaa heitä ajasta tai paikasta välittämättä.

– Eräällä tuttavallani oli tapana soittaa ystävilleen keskellä yötä, juoksuttaa ihmisiä omilla asioillaan ja syyllistää heitä, jos he eivät tyhmyyksissään tarjoutuneet itse lapsenvahdeiksi tarpeeksi usein. Koko maailma pyöri hänen ympärillään. Ja taitaa pyöriä yhä, mutta ystäviä hänellä on nykyään paljon vähemmän.

Puhumisen taito ja vaiva

Yhden ystävän kanssa Anun välit kiristyivät lähes poikki.

– Ystävä otti henkilökohtaisena loukkauksena jokaisen ilon hetkeni tai onnistumisen työelämässä. Olin kuulemma omahyväinen, työkeskeinen huithapeli, joka ei ymmärtänyt elämän oikeita arvoja. Lopulta sain kuulla vihanpurkauksia jopa kirjoittamistani Facebook-statuksista, joissa jaoin hyvää tuultani. En voinut ymmärtää sitä alkuunkaan, meillähän oli tapana istua öitä keittiön pöydän ääressä filosoimassa, ja hänen jos kenen olisi pitänyt tuntea minut paremmin.

Välit olivat lähes poikki puoli vuotta, kunnes Anu nosti kissan pöydälle ja pakotti ystävänsä puhumaan.

– Tajusin vasta silloin, että hän olikin itse masentunut. Ystäväni hukutti kaikki kotiäitiyttä koskevat kielteiset tunteensa täydelliseen ja kaikkivoipaiseen äitiyteen eikä siihen elämään istunut ystävä, joka eli arkea, johon kuului muutakin kuin pyykkikestit ja keskeneräiset unet. Hän tunsi itsensä petetyksi ja hylätyksi, kun maailma ja ystävät ympärillä jatkoivat kulkuaan ilman häntä. Ehkä minun olisi myös pitänyt huomata nuo merkit hänessä aikaisemmin.

Joidenkin ystävien kanssa vauva on kuitenkin lujittanut ystävyyttä ensikuukausista lähtien. Anun ystävättären hoitovapaa ja Anun epäsäännölliset työajat sopivat yhteen, ja lapsen synnyttyä ystävyyssuhteessa alkoi uusi aika.

– Joskus tuntuu, että olemme tutustuneet oikeastaan toisiimme kunnolla vasta, kun hän sai lapsen. Sitä ennen hötkyilimme enemmän, nyt olemme läsnä. Tottakai lapsi myös muutti rutiineita, nykyään tapaamme useimmmiten päivisin kahvilla tai lenkillä, mutta vasta lapsen myötä meillä molemmilla alkoi olla todella aikaa toisillemme.

"Joillekin en ole persoona, vaan vain isä"

Monen vuoden yritys palkittiin, kun Oskari, 33 v, sai vaimonsa kanssa kaksoset kaksi vuotta sitten. Onni oli täydellinen, kunnes pariskunta huomasi jääneensä uuteen elämäntilanteeseen yksin. Molempien sosiaalinen verkosto supistui ensin käytännön pakosta, sen jälkeen se kuihtui kokonaan. Ystävien katoaminen oli Oskarille kova isku.

– Suurin mullistus oli sosiaalisen elämän täydellinen katoaminen. Sen jälkeen kun tyttäreni syntyivät, emme ole tavanneet enää ketään: alkuun sen vuoksi, ettemme päässeet liikkeelle heidän kanssaan, koska kaksoset söivät kahden tunnin välein ja asumme melko kaukana. Nyt syynä on se, ettei hyviä ystäviä oikein enää ole.Vauva tuli, ystävyys meni? Kuva: stock.xchng

Kun Oskarista tuli isä, osa ystävistä alkoi vierastaa häntä.

– Ystävilläni ei ole lapsia, ja heillä on eri kiinnostuksenkohteet. He käyvät iltaisin ulkona ja syömässä. Kerran yritin mennä mukaan, mutta rauhallista aikaa kesti ehkä viisi minuuttia, sillä tyttäreni viilettivät pitkin poikin ravintolaa.

Oskari myöntää itsekin, ettei hän ole parasta ruokailu- tai jutteluseuraa, sillä kaksosten isällä on aina 70 % tarkkaavaisuudesta kiinnitettynä kahteen punapäiseen villikkoonsa. Ystävien välinpitämätön käytös kuitenkin loukkaa: Oskari ei ole pelkkä isä, vaan myös se sama mies ja ystävä, jonka kanssa he opiskelivat, juhlivat ja jakoivat tarinansa.

– En voi kertoa heille lasteni kasvamisesta tai iloita yhdessä siitä, että ”Hei, nyt ne oppivat kävelemään! Nyt ne jo puhuvat!”.

Vain yksi ystävä hyväksyi Oskarin ja muuttuneet arkirutiinit muitta mutkitta, muiden kanssa välit ovat viilentyneet. Parhaan ystävän kanssa kaksosten syntymä aiheutti todellisen kriisin.

– Paras ystäväni sai kuulla lasteni syntymän aikoihin, ettei hän saa koskaan vaimonsa kanssa omia lapsia. Emme vieläkään tapaa koko perheen voimin, sillä se on edelleen heille tiukka paikka.

Nyt Oskari on vaimonsa kanssa päättänyt alkaa aktiivisesti etsiä uusia, lapsellisia ystäviä.

– Välillä on pakko päästä ulos tuulettumaan aikuisessa seurassa. Leikkipuistossa seurustelulle ei jää juurikaan aikaa, kun toinen juoksee toisen perässä ja toinen toisen, mutta viimeistään, kun lapset aloittavat tarhan ja koulun, löydämme varmasti  perheitä, jotka asuvat lähellä ja viihtyvät lapsien seurassa, Oskari suunnittelee.

Pettymyksestä huolimatta Oskari katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen.

– Elämän tärkeimmät ihmiset, vaimoni ja lapseni, ovat vierelläni. Se on tärkeintä. Mutta nämä kaksi vuotta ovat opettaneet ystävyydestä paljon. Nyt osaan arvostaa tosiystäviä, ja uudet kaverit tulevat sitten aikanaan. Ehkä osaan ensi kerralla valita vähän paremmin, Oskari kiteyttää.

Jutussa haastateltavan Anu nimi on muutettu.

 

kommentit

Nämä on niitä elämänvaiheita joissa oma rooli muuttuu totaalisesti. Seuurustelu karkoittaa ystäväpiiriä kuten lapsen saaminenkin ja kaveritkin ovat silloin mustasukkaisia ja kaipaavat "vanhaa" huomiota.

Moni lapseton ei tajua, että vanhempi on aina töissä. Lapsen syntymän jälkeen olenkin sanonut että ennen lapsen tuloa oli aina lomalla, vaikka työskenteli 8-10 tuntia päivässsä.

Mutta lapsen tulon ei tarvitse olla niin sisäänpäin kääntyvää, on kyse vain itsestä, ja miten lasten kanssa haluaa ja uskaltaa toimia. Kaveripariskunta on ollut aina purjehtimassa n. kuukauden joka kesä ja vauvat ja lapset on kulkeneet aina mukana. Se on siis itsestä kiinni, lapset ei estä mitään, mutta hidastavat ja vaativat uuden tavan toimia. Lapsiperheen kavereillekin rohkeutta tulla mukaan. Se on kaikille kasvun paikka.

>Isä La, 2012-06-02 10:17

Itse huomasin mentyäni naimisiin ja ennen sitä seurusteluaikana, että jotkut hyvät ystäväni (sinkut) eivät osanneet iloita onnestani ja eivät käytännössä olleet minuun yhteydessä. Tämä tuntui todella pahalle, olinhan itse heidän seurustelleessaan (itse ollessani sinkku) iloinnut ja ollut kiinnostunut heidän elämästään. Mielestäni ystävyys "velvoittaa" näin toimimaan, vaikka itsestä saattaa tuntua todella pahalle, jos oma kaipuu parisuhteeseen on kova. Jotkut ystävistäni iloitsivat kanssani ja aloin arvostaa heitä yhä enemmän tämän vuoksi.

>Martti La, 2012-06-02 13:25

Itselläni ystävyys suhteet ovat pysyneet vaikka ystäväni on saanut lapsia tai ajautunut parisuhteeseen jossa on mukana lapset. Aluksi oli tietysti vaikea päästää ystävästä irti mutta olin kiinnostunut ystäväni raskaudesta ja myöhemmin lapsesta. Ymmärsin mitä lapsi ja parisuhde vaatii. Vietimme sillon tällöin aikaa sekä kävin tapaamassa ystävääni joka oli päivät yksin lapsen kanssa. Samalla opin "itsenäistymään" enkä vain elämään muiden kautta tai muiden kanssa liikaa vaan nauttimaan omasta ajastani. Olemme yhä hyviä ystäviä vaikka näemme harvoin.
Samoin oli siskoni laita eikä minua koskaan ole pakotettu auttamaan vaan kysytty ja olen auttanut velvollisuuden sekä välittämisen vuoksi. Se ei ole ollut taakka ja samalla olen saanut "täti-aikaa" sekä olla ystäväni/siskoni sekä lapsien kanssa. Aikuisten joskus kiireinen työelämä estää sen, myös oman ajana sekä ajan toisille.
Toivon että jokaisella ystävyys suhteet säilyvät sekä kukaan ei vain elä "oman maailmansa" keskellä kuului siihen lapset tai ei. Kunnioitetaan toistemme elämää, oli se omissa silmissä "vajaata". Olen itse sinkku joka ei kaipaa lapsia tai miestä elämään mutta iloitsen jos toinen löytää puolison ja saa lapsia.

>Miu Su, 2012-06-03 00:25

Minua taas suututtaa pienten lasten vanhemmissa se kun ne aiheuttavat lapsensa kautta järjestyshäiriöitä julkisissa tilaisuuksissa. Esimerkiksi kun kirkossa on erilaisia konsertteja jne, niin sellaisiin tilaisuuksiin tuodaan sylivauvoja huutamaan, niin yritäppä siinäkin sitten keskittyä konserttiin tai kuunnella puheita kun vauvat huutaa kurkkusuorana. En ole mikään lapsivihaaja ja ymmärrän senkin jos ihmiset haluavat perinteitensä mukaa oosallistua jokavuotisiin kauneimpiin joululauluihin jne. Mutta täytyy ajatella myös muitakin, jos ei saa lapsen hoitajaa niin silloin täytyy vanhemmista toisen jäädä lapsen kanssa kotiin eikä tulla aiheuttamaan häiriötä julkisiin tilaisuuksiin jossa ihmiset haluavat keskittyä ja kuunnella ohjelmaa.

>Pot Su, 2012-06-03 10:12

just tämmöiset suvaitsettomat ahdasmieliset ihmiset on yhteis/seurakunnan syöpä. Ei ole ihme että lapselliset ja sinkut ei löydä yhteistä säveltä, kuin maailma nähdään omasta sontaluukun kokoisesta näkökulmasta. Jos ei kestä tippaakaan häiriötä, niin kannattaa kuunnella kuulokkeista konsertit kotona. Häiriöitä on joka paikassa, milloin joku laulaa mukana, yskii tai juttelee. Oli sitten paikalla pelkästään aikuisia tai ei.

>isä Ma, 2012-06-04 10:47

Tottakai lapsi tuo elämään paljon iloa ja velvollisuuksia. Vanhemmilleen. Sille ystävälle se lapsi on kuitenkin vain geneerinen lapsi.

Ihan oikeasti kukaan ei jaksa kuunnella pälätystä toisen jälkikasvusta, ihan yhtä vähän kuin ihastuneen puhetta ihastuksensa kohteesta johon se vääntyy joka aiheesta.

Ystävyydessä kummallakin pitää olla aikaa ystävälleen. Kuunnella ja jakaa.
Vanhempia on yleensä kaksi ja kyllä sieltä kotoaan jokainen voi vapaaillan nipistää omiin juttuihinsa.

Kuten isoäitini tapasi sanoa: tärkeille ihmisille ja asioille on aina aikaa.

>Jussi Su, 2012-06-03 15:50

Minulla ainakin meni hyvä ystävyyssuhde poikki, kun rupesi lapsen ja miehen saannin jälkeen tulemaan alentuvia kommentteja "nämä ovat elämäni tärkeimmät ihmiset", "ootko sä jo saanut", "sä et tätä ymmärrä kun sulla ei ole lapsia", "mä en välitä mistään muusta kuin meidän perheestä". Toki ymmärsin yskän, ja katkaisin välit. Toinen lämmin ihmissuhde minulla on taas säilynyt lapsista ja miehistä huolimatta. Tapauskohtaisesti siis.

>MinjaM Su, 2012-06-03 17:55

Olin ystäväpiiristä ensimmäinen, joka sai lapsen. Suurin osa kavereista oli vielä sinkkuja. Olisin mielelläni lähtenyt silloin tällöin mukaan tyttöjen iltoihin tai vaikka shoppailemaan, mutta kukaan ei pyytänyt minua enää mukaan. Itse en jaksanut vauvan hoidolta järjestää isompia kutsuja, mutta silloin tällöin sain jonkun yksittäisen kaverin mukaani kahvilaan tai käymään meille kylään. Pidin tarkasti huolen siitä, etten puhuisi vain lapsestani, vaan huomioisin juttukumppanin ja hänen elämänsä. Silti aistin, että välillämme oli muuri. Minulle ei enää uskottu "tyttöjen salaisuuksia" tai muutakaan. Tätähän ei kai saisi sanoa, mutta epäilen, että osittain kyse oli lapsettomien kateudesta ja asian kipeydestä. Kun puhuin yksinäisyydestäni eräälle ystävälläni, hän tokaisi että sinullahan on jo perhe, et sinä tarvitse tyttöseuraa.

Myöhemmin kaikki nämä vanhan ystäväpiirini naiset saivat suunnilleen yhtä aikaa lapsia. Ja kas: nyt heillä on tiivis mammapiiri, jonka jutut pyörivät pottailun ja ruokailun ympärillä. Itse olen koululaisten äiti enkä siis edelleenkään osa tätä vanhaa porukkaa. Se on minulle edelleen kipeä asia, vaikka olenkin elämän myötä löytänyt uusia ystäviä vanhojen tilalle.

>Kolmen äiti Ma, 2012-06-04 08:25

Olen ystäväpiiristäni lähes viimeinen joka aikoo tehdä lapsia piakkoin (toivottavasti). Tietynlainen välirikko on tullut siitä, että äidit eivät useinkaan ymmärrä kysyä, että mitäs sinulle kuuluu esim. työelämässä. Muilta äideiltä kysytään mielenkiinnolla missä kohtaa vesirokon nypyt lapsessasi olivat... Olen tarkoituksella ottanut etäisyyttä ystäviini, koska jos minun asiani eivät kiinnosta heitä, niin miksi minunkaan pitäisi roikkua tässä äiti-lapsi keskustelussa. Olen kyllästynyt velvollisuuden tunteesta kysymään, että mitä teille kuuluu, kun minultakaan ei sitä kysytä. Ymmärrän kyllä, että kotona ollessaan äideillä ei ole muuta elämään kuin ne lapset eikä siten ehkä mitään keskusteltavaakaan kuin lapsiasiaa, mutta ovathan hekin aiemmin olleet työelämässä jne., joten minne se kaikki entinen "muu elämä" unohtuu. Toivottavasti en vajoa itse noin alas kun/jos tulen äidiksi. Lisäksi olen kyllästynyt siihen kaikkeen salamyhkäisyyteen, joka lasten ja lasten teon ympärillä pyörii, kun nämä samat ystävät ilmoittavat, että olen muuten 20viikolla raskaana. Ahaa, emme siis olekaan niin hyviä ystäviä kuin luulin, kun tuota asiaa ei voinut aiemmin kertoa. Eipä silti, en aio minäkään kertoa lapsisuunnitelmistamme mitään kenellekään ja jatkan siten tätä kyräilyn ja salailun noidankehää.

>Aliisa To, 2012-08-09 09:53

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä