Vaihtoehtoiset pääsiäisruohot syntyvät helposti

Pääsiäisruohon kylväminen on helppoa. Kylvetään reilusti siemeniä, kastellaan ja laitetaan rei’itetty muovikalvo päälle. Saman asian ajaa pienoiskasvihuone, jonne kylvös laitetaan itämään.

Mistä syntyy kevään kaunein pääsiäisruoho?

Ruoka-, lemmikkieläin- ja puutarhakaupoissa myydään erilaisia vaihtoehtoja pääsiäisruohoksi. Viljojen siemeniä saa vaikkapa kissanruohon kasvattamiseen tarkoitetuista siemenpusseista. Itäminen vie muutaman päivän, ja tuloksena on leveälehtinen, komea ruoho.

Komein viljanoras saadaan yleensä vehnästä, joka itää kolmisen päivää. Vehnä kasvaa maltillisesti. Alhaalta asti vihreä, leveälehtinen oras on yleensä kymmenen päivän ikäisenäkin vielä täyden kympin arvoinen.

Kauran itämiseen menee pari päivää, ja sen versot ovat yleensä viikon jälkeenkin vielä hyvässä kunnossa. Lehdet ovat vihreät, mutta pitkä valkoinen tyvikasvu laskee hitusen ruohon koristearvoa.

Ohra itää viljoista nopeimmin, jo reilussa vuorokaudessa, mutta se myös ränsistyy nopeasti. Lehdet kellastuvat jo reilussa viikossa.

Jos haluaa kapealehtisen pääsiäisruohon, sen saa englanninraiheinästä. Vielä kapealehtisemmän, hyvin elegantin pääsiäisruohon saa pienisiemenisestä timoteistä. Tiheästä kylvöstä tulee kuin silkkiä.


Kasvata syötävä rairuoho

Kokeilija valitsee pääsiäisruohokseen jotain uutta, vaikkapa herneenversoja. Kuivatut soppaherneet itävät neljässä päivässä, ja kymmenen päivän ikäiset herneenversot ovat kauneimmillaan.

Jos pääsiäisruohon kylväminen jää viime tippaan, pikavihreää saa vihanneskrassista. Tosin päivässä itäneet vihanneskrassit kestävät kauniina vain muutaman päivän.

Mitä kaikkea muuta voikaan kokeilla? Neljässä päivässä itävä valmis ituseos voi yllättää iloisesti, vaikka onkin aika kaukana perinteisestä pääsiäisruohosta.


Tee-se-itse-ruohikkopöytä

Jos haluaa tavallisesta pääsiäisruohosta epätavallisen sisustuselementin, siemenet voi kylvää erikoiselle alustalle. Kokeilijan olohuoneessa sohvapöytä saa uuden, elävän pöytäliinan.

  • pue pöytä vettä läpäisemättömään muovipussiin
  • tee tinapaperista pöydälle noin 1 cm korkeat multaa keräävät reunukset
  • levitä syntyneeseen altaaseen hiekansekaista multaa
  • tasoittele kylvöalusta ja kostuta, mikäli multa on kuivaa
  • kylvä siemenet mullan pintaan
  • sumuttele kylvös kauttaaltaan kosteaksi
  • tee rei’itetystä kinkkupussista kylvökselle kasvihuonehuppu
  • sijoita kylvös lämpimään, suoralta auringonpaisteelta suojattuun paikkaan
  • poista kasvihuonehuppu kun siemenet alkavat itää
  • muista kastella kylvöstä säännöllisesti

Pääsiäisen perinteisiin kuuluvat myös pääsiäiskukat. Niiden kastelua helpottaa, kun ladot pienissä ruukuissa kasvavat sipulikukat isompaan astiaan kostutetun mullan joukkoon.


Lähde: Kuningaskuluttaja, t
oimittaja Paula Ritanen-Närhi, 2009

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä