Sormet multaan – kylvä yrtit huhtikuussa!

Sormet multaan – kylvä yrtit huhtikuussa! Kuva: epidemya, stock.xchng

Helppoja yrttejä kotikylvöön

Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset kasvikset ry ovat valinneet vuoden 2012 vihannekseksi tuoreyrtit.  Kylvä oma yrttipuutarha hortonomi Tuire Mankisen opastamana.

Vihanneskrassia, herneenversoja, basilikaa, persiljaa ja sitruunamelissaa – näitä maukkaita yrttejä Tuire Mankinen suosittelee kotikylväjälle. Ota esiin pino ruukkuja, tarvittavat siemenet ja ei kun tuumasta toimeen.

Ennen kylvöä

Tee tarvikelista ennen yrttien kylvämistä. On hyvä kartoittaa, mitä aikoo kylvää ja mitä kaikkia tarvikkeita kylvämiseen tarvitsee.

  • Mieti, mitä yrttejä haluat kylvää.
  • Osta kylvämiseen tarkoitettua multaa ja siemenet.
  • Hanki kylvöalustat (esimerkiksi pieniä ruukkuja).
  • Osta lekasoraa, mikäli kylvät siemenet ruukkuihin, joiden pohjassa ei ole reikää.

Ennen kylvämistä kannattaa myös tarkistaa pussin kyljestä ohjeet sekä huomioida siementen itämisajat. Esimerkiksi vihanneskrassista pääsee nauttimaan nopeastikin kylvämisen jälkeen, mutta persiljan itämistä voi joutua odottelemaan paljon pitempään.

Herneen ja persiljan siemeniä kannattaa liottaa yön yli. Se nopeuttaa itämistä. Persilja on hidas itämään, ja liottaminen edesauttaa itämistä. Samalla tulee myös tasaisempi kylvötulos.

Sormet multaan

Pääsääntönä kylvämisessä on, että siemenet pääsisivät itämään ruukkuihin, joiden pohjassa on reikä. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, kannattaa ruukun pohja salaojittaa lekasoralla tai pienillä kivillä. Tällä tavoin vältetään mullan liiallinen märkyys.

Seuraavaksi ruukkuun lisätään multaa. Multa tiivistetään sormin ja tiivistetyn mullan päälle voidaan siivilöidä vielä ohut kerros multaa. Sen jälkeen lisätään siemenet ja siivilöidään vielä ohut kerros multaa päälle.

Yleissääntö on, että mitä isompi siemen, sen paremmin se peitetään. Esimerkiksi herne itää pimeässä, joten siemenet kannattaa painella multaan ja peittää kylvö vielä vaikkapa vermikuliitilla. Sitten kastellaan hyvin ja kunnolla.

Muista kastella!

Jotta yrttisadosta pääsisi kylvön jälkeen myös nauttimaan, on yrteistä huolehdittava päivittäin.

  • Aseta kylvökset valoisaan ja lämpimään paikkaan
  • Sopiva lämpötila itämiseen on 20 – 24 astetta
  • Huolehdi tasaisesta kosteudesta
  • Sen jälkeen, kun siemenet on kerran kasteltu, ei niiden kärsi enää kuivaa.


Makua, väriä ja tuoksua

Kotona kasvatetut yrtit tuovat arkeen ja juhlaan maukkaita makuja, ihania tuoksuja ja väriä. Monilla yrteillä on myös suotuisia vaikutuksia terveyteen. Yrttien itämisen seuraaminen on myös mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa.

 

Hortonomi Tuire Mankinen opasti Akuutin toimittajaa yrttiviljelyyn. Seuraa Akuutin yrttien itämistä.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä