Lisukkeet

 

Kevyempi sienisalaatti

4 dl (n. 400 g) suolasieniä
1 sipuli
3 isoa (à 80 g) etikkapunajuurta
1 iso päärynä

Kastike:

1 prk (2 dl) kermaviiliä
1 dl persiljaa
1 rkl punajuurilientä
1 tl sokeria 
1/4 tl mustapippuria

Liota sieniä runsaassa, kylmässä vedessä yön yli. (Maista, että sienet ovat sopivan suolaisia ennen niiden käyttöä.) Valuta sienet ja hienonna ne. Hienonna myös kuorittu sipuli. Kuutioi punajuuret ja kuorittu päärynä. Sekoita salaatin ainekset keskenään.

Mausta kermaviili hienonnetulla persiljalla, punajuuriliemellä, sokerilla ja mustapippurilla. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita. Halutessasi jätä osa kermaviilistä koristeeksi pinnalle. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

Sienisalaattitäytteinen leipä

1 leipä (pyöreä sekaviljaleipä)
leivän sisustaa
1 (n. 150 g) kesäkurpitsa viipaleina
suolaa ja mustapippurirouhetta
100 g siitakesieniä
150 g osterivinokkaita
2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2 tl balsamiviinietikkaa
rouhittua mustapippuria
tuoretta timjamia
n. 100 g maustamatonta tuorejuustoa
rucolasalaattia

1. Leikkaa pullean limpun päältä viipale ts. "kansi" pois. Koverra sisusta pois veitsen avulla niin, että leivän pohja ja reunat pysyvät ehjinä. Yritä saada sisus mahdollisimman suurena palana pois ja leikkaa se kuutioiksi.

2. Paahda kuutiot 250 asteisessa uunissa uunipellillä grillivastuksen alla. Sekoita leipäpaloja 1-2 kertaa paahtamisen aikana.

3. Ota leipäkuutiot pois ja levitä pellille kesäkurpitsaviipaleet. Paahda myös kesäkurpitsaviipaleita, kunnes ne saavat väriä. Käännä kerran paahtamisen aikana. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippurirouhetta.

4. Leikkaa sienet 2-4 osaan. Kuumenna öljy pannulla. Paista sieniä ja hienonnettua valkosipulia kuumalla pannulla. Mausta suolalla ja balsamiviinietikalla.

5. Hienonna timjami ja lisää pannulle kuumennuksen loppuvaiheessa.

6. Lisää joukkoon tuorejuustonokareita.

7. Kokoa koverretun leivän sisään kerroksittain kesäkurpitsaa, sieniseosta, leipäkuutioita ja rucolaa. Toista noin 1-3 kerrosta.

8. Aseta leipä sellaisenaan tarjolle. Leikkaa jokaiselle ruokailijalle viipale leivästä.

 

Pizzasarvet

-uutta nuorekasta makua vaikka pikkujouluihin!

1 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 munaa
1 tl suolaa
75 g kevytmargariinia
4 dl vehnäjauhoja
voiteluun munaa

Täyte

Tomaattisosetta, kevytjauhelihaa, vähäravaista juustoraastetta ja pizzamaustetta (tai pizzatäytteet omien mieltymysten mukaan).Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, 1/2 munaa, jauhot ja viimeisenä pehmeä rasva. Vaivaa taikina sitkeäksi.

Kaaviloi taikina suureksi pyöreäksi levyksi ja levitä täytteet samoin kuin pizzaan. Jaa levy veitsellä kahdeksaan sektoriin. Kääri sektorit sarviksi niin, että aloitat leveästä reunasta. Pane ne pellille vähän kaarelle. Kohota sarvet ja voitele munalla. Paista 225 asteessa n. 12 min.

 

Karjalanpiirakat ohratäytteellä

Kuoritaikina

2 dl vettä
1 tl suolaa
1,5 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoja
(tai 5,5 dl ruisjauhoja ja loraus sulatettua voita leipoutuvuutta parantamaan - sain tämän vinkin vasta tänään eli on kokeilematta)

Täyte

2 dl vettä
1,5 dl ohrasuurimoita
1 l täysmaitoa
1 tl suolaa

Keitä ensin ohrapuuro. Laita 2 dl vettä kattilaan kiehumaan ja lisää veden kiehahdettua ohrasuurimot. Hämmentele kunnes vesi imeytyy ohrasuurimoihin ja lisää vähitellen maito. Muista hämmentää huolella. Keitä ainakin 30 min ja kunnes mukava puuromainen koostumus on saavutettu. Lisää lopuksi suola ja annan puuron hautua hetki kannen alla.

Sekoita kuoritaikinan ainekset ja leivo siitä pitkä pötkö, paloittele. Leivo paloista palloja ja litistä ne ruisjauhoissa kumminkin puolin. Pistä litistetyt pallot lepäilemään muovin alle.

Ajele lituskoista piirakankuoria pualikalla. Siirrä valmiit kuoret muovin alle ja ripottele aina kahden kuoren väliin ruisjauhoja. Täytä kuoret ruokalusikallisella ohrapuuroa, levitä täyte lusikalla piirakan muotoon kuoren sisälle.

Vinkki: jos lusikka tuntuu tarttuvan puuroon, huuhtele sitä välillä vesilasissa, jossa on kylmää vettä. Rypytä. Paista 250 asteessa, kunnes pinta ja täyte saa vähän väriä. Laita piirakat uunista peitteiden alle. Voitele voi-vesiseoksella.

Muut jouluruokavinkit

 Lähde: YLE Terveyden lukijoiden lähettämiä joulureseptejä vuodelta 2006.  yle.fi/terveys

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä