Quiche Lorraine

Quiche Lorraine. Kuva: kädenvääntöä.blogspot.com

Ainekset

Esipaistettu voitaikinapohja
(resepti Äijäruokaa-blogista)

150 g voita
4,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
ripaus sokeria
kylmää vettä

Kuutioi voi sivultaan puolen sentin kuutioiksi. Lisää jauhot. Sekoita. Lisää sokeri. Nypi voi ja jauhot sekaisin, mutta älä stressaa hyvästä sekoittamisesta. Tarkoitus on vain valmistella seuraavaa vaihetta eikä voi saa lämmitä liikaa. Lisää kylmä vesi ja sekoita sormenpäillä. Älä lisää vettä niin paljon, että taikina muuttuu tahmeaksi. Lisää vielä tilkka vettä saadaksesi mukaan taikinan ulkopuolelle jäänyt osa.

Pane taikina jauhotetulle pöydälle ja painele kämmenen tyvipuolella (jotta taikina ei lämpiäisi) kunnes voi ja jauhot sekoittuvat hyvin. Muotoile taikina parin-kolmen sentin pakuiseksi kiekoksi ja kaulitse irtopohjavuokaasi sopivaksi. Taita taikina puoliksi ja vielä toisen kerran puoliksi, jolloin taikina on helpompi siirtää (irtopohja-)vuokaan. Avaa taitokset vuoassa ja taputa taikina kiinni vuokaan. Laita päälle foliota ja kuivia herneitä, jotta lopputulos olisi esipaistessa siistimpi, mutta se ei ole välttämätöntä. Esipaista noin 12 minuuttia 200 asteessa.

 

Quiche Lorraine

2 pkt pekonia (eli noin 280g)
2 isoa sipulia
mustapippuria
150 g emmental-raastetta
2 dl kermaa tai 1dl kermaa ja 1dl ranskankermaa
3 kananmunaa

Quiche Lorraine. Kuva: kädenvääntöä.blogspot.com

Tee voitaikina ja esipaista se yllä olevan ohjeen mukaisesti. Pilko ja ruskista pekonia. Pilko sipuli suht isoiksi paloiksi ja kuullota pannulla, mausta mustapippurilla. Lisää pekonit ja sipulit esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kerma ja munat hyvin keskenään ja lisää n. puolet juustoraasteesta. Levitä pohjan päälle tasaisesti. Ripottele loput juustoraasteesta pinnalle ja paista 200 asteessa noin 20 - 30 minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskea.

 

 

 

 

 

 

 

Äitienpäivämenu

Kuvat ja resepti: Kädenvääntöä

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä