Jälkiruuat

Jouluiset uunibanaanit

Kanelitangot. Kuva: SXC.(neljälle)

4 banaania
siirappia
hunajaa
kanelia
neilikkaa
inkivääriä

Kuori banaanit. Halkaise ne ja aseta joko mikron tai uunin kestävään vuokaan. Kaada siirappia ja hunajaa ja piparkakkumausteita makusi mukaan banaanien päälle. Annoksen energiamäärää voit säätää siirapin ja hunajan määrää tarkkailemalla.

Laita banaanit joko uuniin n. 20 min/225 astetta tai mikroon täydellä teholla n. 3 min. Annostele banaanit jälkiruokaastioihin ja anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Kastikkeeksi sopii esim. suurustettu aprikoosi tai persikkamehu.

 

Rasvaton porkkana-mantelikakku

Leivontaan. Kuva: YLE Kuvapalvelu.

5 munaa
2,5 dl fariinisokeria
1,5 dl mantelijauhetta
1 dl korppujauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/2 sitruunan mehu
250 g porkkanaa raasteena
 

Pinnalle

100 g maustamatonta kevyttuorejuustoa
0,5 dl tomusokeria
n.1 rkl sitruunamehua

Voitele ja korppujauhota huolellisesti irtopohjainen kakkuvuoka.

Vatkaa kananmunat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna-sokerivaahtoon kuivat aineet, sitruunamehu ja porkkanaraaste varovasti taikinaa puuhaarukalla käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen kuin kumoat sen.

Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri ja päällystä jäähtynyt kakku seoksella. Säilytä jääkaapissa. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

 

Jouluinen marenki

4 valkuaista
4dl sokeria
2tl kardemummaa

Vatkaa munat ja sokeri melkein valkeaksi vaahdoksi ja sitten lisää kaardemumma ja sen jälkeen paista marenkeja uunissa puoli tuntia 225 asteessa.

 

Luumujäädyke

noin 200 g kuivattuja, kivettömiä luumuja
½ dl vettä
½ dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
3 liivatelehteä
1 l kevyt vaniljajäätelöä
2 kananmunan valkuaista

koristeluun hedelmiä

Kiehauta luumut vedessä ja hienonna ne tehosekoittimessa. Laita seos paksupohjaiseen kattilaan ja lisää keltuaiset sekä sokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuutti ja lisää ne kattilaan. Lämmitä varovasti ja hämmennä voimaakkasti, kunnes seos alkaa saostua.

Nosta liedeltä ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää luumuseos hieman pehmenneeseen vaniljajäätelöön. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto varovasti jäädykkeeseen. Laita jäädyke pakastimeen vähintään kolmeksi tunniksi.

Kaavi kauhalla jäädykkeestä palloja lautaselle ja koristele hedelmillä.

 

Metsämarjahyytelö

Erilaisia metsämarjoja kuten puolukkaa, mustikkaa, vadelmaa; myös mansikka käy, laita päälle hyytelösokerista tehty hyytelö ja lisää vähän piparin muruja. Hyvää!

 

Kevyemmät joulutortut

(n 10 kpl)

2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
100 g maustamatonta kevyttuorejuustoa
ripaus suolaa

Täyte

10 kuivattua luumua

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja vaivaa taikinaksi. Valmista täyte kiehauttamalla luumut vesitilkassa. Luumujen turvottua sekoita soseeksi.

Tee taikinasta torttupohjia joko muotilla tai leikkaamalla se kymmeneksi neliön muotoiseksi palaksi. Tee viillot neliöiden kulmista noin 3 cm:n päähän keskustasta ja lusikoi täytettä keskelle. Käännä täytteen päälle kulmat sakaroiksi ja paina tiiviisti kiinni. Voitele tortut kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 10-15 min kunnes tortut ovat kauniin ruskeita.

 

Makeat välipalat

- Jouluinen ja nopea välipala syntyy, kun murentaa omenakanelijogurtin joukkoon pari ohutta piparkakkua ja antaa jogurtin hetken tekeytyä.

- Sekoita vaniljajogurttia, maitorahkaa ja vedessä liotettuja luumuja keskenään. Halutessasi voit lisätä joukkoon piparinmuruja ja makeuttaa sokerilla tai makeutusaineella. Kevyt ja herkullinen väli/iltapala.

- Sekoita 2 litraa rasvatonta mansikkajugurttia, 2 purkkia rasvatonta maustamatonta rahkaa, makeutusjauhetta tai sokeria ja mansikoita keskenään. Koristele joulupiparimurolla ja nauti.

 

Jouluinen herkkurahka

1 prk rahkaa
2 dl vanilja jogurttia
2 hapahkoa omenaa
1/2 dl sokeria
kanelia

Kuori ja pilko tai raasta omenat. Sekoita rahka ja jogurtti isossa kulhossa, ja lisää pienityt omenat ja sokeri. Mausta oman maun mukaan kanelilla. Taivaallisen hyvää!

 

Kevyt mustikka-jogurttikakku

2 kananmunaa
½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 prk maustamatonta kevyttuorejuustoa
3 dl marjaista kevytjogurttia
2 dl mustikoita
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
2 dl vaahtoutuvaa kevytkermaa

Päälle

3-5 dl mustikoita
2 dl laimeaa marjamehua
1 dl hyytelösokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos vaahtoon varovasti. Kaada kakku voideltuun ja jauhotettuun halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuokaan.

Paista 200° noin 10 minuuttia. Kumoa kakkupohja leivinpaperin päälle ja jäähdytä. Leikkaa irtopohjavuuan kokoinen leivinpaperi vuoan pohjalle. Nosta jäähtynyt kakku vuokaan. Sekoita notkean tuorejuuston joukkoon jogurtti, kokonaiset mustikat ja sokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 min. Purista liivatteista vesi pois.

Kiehauta kattilassa tilkka vettä ja liota liivatteet joukkoon sekoittaen. Jäähdytä seosta muutama minuutti. Kaada haalea liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Vatkaa kerma ja lisää se joukkoon lopuksi varovasti nostellen.

Kaada täyte kakkupohjan päälle, peitä vuoka ja anna kakun hyytyä kylmässä vähint. 4 tuntia. Ripottele mustikat hyytyneelle kakulle.

Valmista hyytelösokerikuorrutus. Kiehauta mehu kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri kokoajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen, nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä 2 minuuttia. Lusikoi hyytelö marjojen päälle.

Säilytä kakkua kylmässä ennen tarjoilua.

Muut jouluruokavinkit 

 

Lähde: YLE Terveyden lukijoiden lähettämiä joulureseptejä vuodelta 2006, yle.fi/terveys

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä