Valkosuklaa-mansikkaparfait

Tämä noin litran tai puolentoista litran vetoiseen kakkuvuokaan tehtävä parfait eli jäädyke riittää noin kahdeksalle hengelle.

Jäädykke valmistetaan jäädyttämällä. Perinteisissä jäädykkeissä munavaahto vatkataan vesihauteessa kypsäksi - tämä ohje on yksinkertaisempi eikä munia kypsennetä erikseen.

Jäädykkeen voi valmistaa pakastimeen hyvissä ajoin ennen herkkuhetkeä - jäädyke säilyy pakkasessa muutamia viikkoja. Voit jäädyttää jälkiruoan myös annosvuoissa.

 

  • 200 g valkosuklaata
  • 2 munaa
  • 5 dl vispikermaa
  • 1/2 l mansikoita
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl sitruunamehua

Sulata paloiteltu suklaa mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut.

Lisää munat sulan suklaan joukkoon yksi kerrallaan, vispilällä sekoittaen. Vaahdota vispikerma ja sekoita puolet kermavaahdosta suklaaseokseen.

Soseuta kohmeiset mansikat, lisää soseeseen tomusokeri, sitruunamehu ja puolet kermavaahdosta.

Levitä jäädykevuokaan ensin suklaaseos ja sen päälle mansikka-kermaseos. Nostele varovasti kerroksia "sekaisin." Laita jäädyke suojattuna pakastimeen ja nosta pois noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Kumoa jäädyke ja koristele halutessasi mansikoilla.

Uudenvuoden menu

 

Lähde: Hellapoliisi.fi

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä