Nuoruuden haave toteutui: viinimestariksi eläkeiässä

Pentti Arvela. Kuva: Rita Trötschkes, YLE.

Turkulainen Pentti Arvela on aktiivinen ja seurallinen herrasmies. Hän on ruoka- ja viinialan monipuolinen tietopankki, joka kartuttaa jatkuvasti tietojaan viinimaailman uusista tuulista ja eri maiden ruokakulttuureista.  Parhaillaan hän selvittelee sopan sielunelämää.

Alkujaan miehen nuoruuden haave oli kokin ammatti, mutta vanhemmat eivät oikein pitäneet urasuunnitelmasta. Niinpä hän opiskeli biokemiaa ja teki pitkän uran Oulun yliopiston farmakologian laitoksella.

-  Urahaavettani taisi ruokkia Klassillisen lyseon romaanisten kielten opettaja Ilmari Lahti, joka keräsi villit ja vallattomat pojat yhteen. Teimme viikonloppuisin opettajan kanssa ruokaa ja maistoimme viinejä. Aika rohkea temppu tuon ajan opettajalta, sanoo Pentti Arvela.
 

Viinien käyttötapa muuttunut

kuva: Rita Trötschkes- Kun nuorena tutustuu viineihin, jää sellainen humalahakuinen juominen pois. Sitä paitsi mitä enemmän viinejä harrastaa, sitä enemmän se menee maisteluksi.

- Ennen saatoimme juoda pullollisen viiniä vaimoni kanssa puoliksi, mutta nyt kulutus on vähentynyt.

- Nykyään opetan ja neuvon viinien käyttöä kouluissa, pidän viiniesittelyjä ja maistiaisia. Catering ei ole minun juttuni, vaan annan muiden hoitaa ruokapuolen, sanoo Pentti Arvela vaatimattomasti.

Hän toimittaa nettiin Eläkeläisten uutisia ja Penan palstaa, jossa hän antaa ruoka- ja viinivinkkejä sekä toimii Turun Slow Food –pöytäkunnan tarmokkaana puheenjohtajana.

- Nettiuutisissa on lähinnä vaimoni ruokaohjeita, mutta minun viinisuosituksiani. Ehkäpä olen ollut esikuvana lapsilleni, sillä vanhin tyttäreni on Uudenkaupungin viiniseuran puheenjohtaja. Toisaalta en ole koskaan ostanut kummallekaan tyttärelleni viinejä, kertoo Pentti Arvela.
 

Eläkkeeltä kokiksi ja viinimestariksi

kuva: Istockphoto- Viiniharrastukseni syntyi Turun Ammatti-instituutin kokkikurssilla, jonne hakeuduin salaa vaimoltani. Hän oli tyytyväinen, kun kokkikoulu päättyi. Vaimoni luuli, että rupean kotona ruuanlaittajaksi, mutta toisin kävi. Vaimoni valmistaa edelleen päivittäisen ruuan ja minä kokkailen harrastuksena silloin tällöin, nauraa Pentti Arvela.

- Kokkikurssilla oli mukavaa, koska tiimi oli pieni. Minulle ei tullut koskaan sellaista oloa, että olen oikea ikävaari, vaikka kuuman hellan vieressä olikin aika raskasta seisoa, sanoo Pentti Arvela.

- Kokkikurssin jälkeen hain vielä viinimestarikurssille, joka kesti vuoden. Koska jo kokkikurssilla opetettiin viineistä, oli viinikoulutus minulle luonteva jatkumo. 
 

Miten harrastan viinejä

kuva: Juha-Pekka Inkinen/YLE- Itse asiassa suosittelen viiniharrastusta kaikille ruoka-alan ihmisille. Silloin oppii, miten viini yhdistetään ruokaan, sanoo Pentti Arvela.

 -  Tärkeintä ei ole viinin kalleus, vaan oma maku on ratkaisevaa. Viinejä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, jotta viinikokemus laajenee.

- Oma ennakkoluuloni liittyi yhdysvaltalaisiin viineihin, joista ajattelin, ettei uusi maailma ei pysty tekemään viinejä, koska Yhdysvalloilla ei ole siihen perinteitä. Sitten valitsin sokkotestauksissa uuden maailman viinin parhaimmaksi, sanoo Pentti Arvela. - Näin oppii uutta!

- Häpeän tunnustaa, että minulla on aika halpa maku eivätkä monimutkaiset viinit ole mieleeni. Hyvän pullon saa monesti alle 10 eurolla, ehdottaa Pentti Arvela.

- Ennen pidin makeista viineistä, sitten kuivista ja nyt taas makeista, aromikkaista jälkiruokaviineistä.  Nykyään yritän tutustua italialaisen viinimaailman saloihin. Se on jostakin kummallisesta syystä jäänyt minulle vieraaksi. Olen ollut tähän asti ranskalaisen viinin ystävä, sanoo Pentti Arvela.
 

 

Linkit

Sinustako viiniasiantuntija? - testaa tietosi Muuttujat -ohjelman sivuilla.
Penan palsta - eläkeläisten uutiset
Turun Slow food

Katso, haista ja maista viiniä

 

 

kommentit

Kiitos mukavasta kirjoituksesta, joka on siitä merkillinen, että se on kaikki ihan totta. Jotta tämä ikuinen opiskelu tulisi kaikille selväksi niin ilmoitan parhaillaan opiskelevani Tuorlan Maatalousoppilaitoksessa oluen panoa ja pontikan tislaamista. Jos kiinnostaa niin voit katsoa blogiani osoitteessa: www.tuorla.blogspot.com

Jos haluatte jotain kysellä tai tietää lisää niin siittä vaan suoraan kirjoittelemaan osoitteeseen parvela@netti.fi

To, 2009-05-28 21:22

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä