Koti ei koostu seinistä eikä esineistä niiden sisällä. Kodin tekevät ihmiset, joiden elämää sen esineistö heijastaa. Sisustusohjelmat, joissa koteja muokataan uuteen kuosiin, ovat usein outoja ja epäuskottavia. Pysyvätkö kaikki stailistin sensuroimat muistoesineet kiltisti piilossa kaapeissa, säilyykö suunniteltu väriharmonia? Ja ennen kaikkea; viihtyvätkö asukkaat, tuntevatko he todella olevansa kotonaan?

En kaipaa sisutuslehtimäistä tyylikkyyttä ympärilleni. Tärkeää minulle ovat valokuvat, kirjat, muutamat taulut sekä pienet esineet, joihin liittyy hauskoja ja liikuttaviakin muistoja. Kotimme avara valkoinen tila rauhoittaa, mutta mielelläni pehmennän sitä muutamalla lämpimällä ja iloisella värillä. Sohva merkitsee yllättävän paljon. Se on nolostuttavan nuhjuinen eikä ollenkaan tyylikäs, mutta siihen on ihana nukahtaa televisiota katsellessa.

Taulujen ei välttämättä tarvitse roikkua seinillä, niitä voi katsella muutenkin. Taiteilija Kylli Kosken (television legendaarisen Kylli-tädin) väriharjoitelmassa kissa on saanut seurakseen runoratsun. Taulu on erityisen tärkeä myös siksi, että taakse Kylli on kirjoittanut minulle hauskan pienen omistusrunon.

Vanhat lelut ovat vetoavia, niillä todellakin on ”sielu”.  Keräilykappaleista, joita on rahallisen arvon nousua odotellessa pelkästään säilytetty pakkauksissaan, en erityisemmin pidä. Lelun persoonallisuus syntyy niistä jäljistä, joita leikkijöistä on siihen jäänyt. Parasta on, jos leikkijä on ollut oman perheen jäsen.

Vierailijan leponurkkaus on pieni romanttinen lisä muuhun sisutukseen. Toivon, että siellä uneksittavat unet ovat rauhallisia, viehkeitä ja virkistäviä.

Laura