Kenen päästä omat hiuksesi ovat?

Ma, 2009-03-02 15:16

Miehet hankkivat peniksen jatkeeksi kalliin auton, naiset nostattavat fiilistään laitattamalla päähänsä köyhän intialaisen pikkutytön hiuksia. Kenen päästä omat hiuslisäkkeesi ovat?

Pitkät hiukset eivät välttämättä ole ehto menestymiselle, mutta niistä saattaa hyvinkin olla apua ja sen tietää hiuslisäkebisnes! Näyttävät hiukset vaikuttavat paljon habitukseen ja itsetuntoon. Jos olet vähänkään epävarma itsestäsi, on pitkä ja tuuhea tukka tehokas tapa saada egoa buustattua. Kun miehet hankkivat peniksen jatkeeksi kalliin auton, nostattavat naiset fiilistään laitattamalla päähänsä köyhän intialaisen pikkutytön hiuksia.

Katsoin vastikään Ykkösdokumentin Hiusten matka, jossa intialaisen juorulehden päätoimittaja hankki itselleen vyötärölle saakka ulottuvat "Shakira-hiukset". Dokumentissa seurataan sekä tämän rikkaan intialaisen naisen että köyhän perheen hiusprosessia. Nelihenkinen perhe luopuu omista hiuksistaan ja rikas julkkiswannabe saa koko perheen karvat omaan päähänsä.

Dokumentti on rankka siihen nähden, ettei ketään pahoinpidellä, ryöstetä, raiskata tai tapeta. On itseasiassa aika yllättävää, kuinka iso juttu hiuksistaan luopuminen voi olla, jos sen joutuu tekemään vastahakoisesti. Henkisen taakan täytyy olla paljon raskaampi kuin saattaa kuvitella. Kun olin 18, annoin bändini rumpalin ajella omat hiukseni pois erään juhannuksen kunniaksi. Suussani komeilivat silloin kunnon telaketjuhammasraudat, eikä tavallinen perustukka mielestäni sopinut niihin ollenkaan. Kaikki tai ei mitään -ihmisenä päätin antaa hiusten mennä. Kalju oli vaihtoehtoinen ja kätevä ja se oli täysin oma valintani. Jos joku olisi ajellut hiukseni väkisin, veikkaan että olo olisi lähennellyt raiskatuksi tulemista - raiskauksia vähättelemättä. Tarkoitan, että hiusten pakkoajeleminen on ihmisen häpäisemistä, ja etenkin naiselle se voi olla kova paikka. 

Oletko koskaan nähnyt perhettä, jossa äiti, isä, parivuotias lapsi ja isoveli ovat kaikki kaljuja? Lauantaisen dokkarin kohtaus, jossa perhe lähti leikkausoperaation jälkeen kaljuna kotiin, oli minusta dramaattisempi kuin tilanne oikeassa elämässä olikaan: Intiassa hiuksista luopuminen on perinne (palaan tähän myöhemmin tekstissä).

Hetkellä, jona köyhän perheen hiukset tipahtavat temppelin lattialle, herra Gold rikastuu. Great Lengths - hiuslisäkebrändin luoja, vaatimattoman sukunimen omaava David Gold elää loisteliasta luksuselämää ja hokee jatkuvasti puhelimeensa "Keep that hair coming, keep it coming". Goldin asiakkaat ovat valmiita maksamaan kilosta hiuksia jopa yli 500 dollaria. Ei ole ihme, että bisnes tekee pyörittäjistään kroisoksia: suurin osa Hollywood-staroista ja maailman muut rikkaat käyttävät intialaista temppelihiusta ja tuuheasta tukkalaitteesta ollaan valmiita maksamaan suuria summia.

Miksi kampaamojen aitohiuslisäkkeet sitten ovat pääosin juuri intialaista hiusta? Koska moni muu hiuslaatu ei kuulemma sovellu haluttuun tarkoitukseen. Hiuksen on oltava tarpeeksi paksua ja käsittelemätöntä. Tunnetko muka itse yhtäkään naista, joka ei olisi värjännyt hiuksiaan tai ottanut joskus permistä tai tyvikohotusta? En minäkään. Eurooppalainen hius on siis usein liian ohutta ja käsiteltyä - JA eurooppalaista hiusta on myös vaikea saada riittäviä määriä. Yllättävää, eikö? Entä jos hyödynnettäisiin päiväkodit, vanhustentalot ja köyhät? Eikö olisi kätevää ajella tarharyhmien lasten hiukset (hyvästi ikuinen täiongelma) tai sheivata kortistossa olevien tukkalaitteet (työttömyyspäivärahaa vastaan) pois ja laittaa ne jatkeena vaikka missifinalistien päähän. Bisnesidea! Ei kun tää olikin jo keksitty...

Mutta eipä kelpaa jatkeisiin kiinalainenkaan hius, sen ongelmana on paksuus ja karkeus. Onneksi meillä on Intia, jossa kellään ei ole varaa tuhota hienoa hiuslaatuaan värjäämällä tai permanenttaamalla! Intialainen hius on länkkäreiden päähän juuri sopivaa! Kun kerran olemme tuhonneet omat hiusgeenimme huonolaatuisella ravinnolla, ympäristökemikaaleilla ja jatkuvalla värjäämisellä ja käsittelyllä, on täysin reilua ostaa köyhien intialaisten hiukset omiin päihimme. Omiin, ihaniin päihimme. Ja mikä sattuma onkaan, että juuri Intiassa on olemassa perinne luopua hiuksistaan, kun jumalilta toivotaan terveyttä ja vaurautta. Dokumentissa seurattu köyhä perhe luopui hiuksistaan juuri terveyden takia: perheen pojan silmä oli kipeä ja lahjoittamalla hiukset temppelille uskottiin silmän paranevan. Minä voin kyllä sanoa mikä parani: sen rikkaan juorulehtinaisen ego. Se parani kertaheitolla!

Herra Gold ei ole kaukana meistä suomalaisistakaan. Great Lengths -hiusta saa Suomessakin monesta kampaamosta. Tässä ote GLn suomenkielisiltä www-sivuilta:

"GL käyttää parasta hiusta maailmassa, ainoastaan 100% aitoa intialaista temppelihiusta. Olemme ylpeitä siitä, että varat, jotka temppeli saa näistä omasta vapaasta tahdosta lahjotetuista hiuksista, todistetusti käytetään koulujen, sairaaloiden ja orpokotien rahoittamiseen Intiassa."    

Haluan tietää, mitä herra Gold maksaa hiuksista temppeleille. Siksi olen lähettänyt mailissa pari simppeliä kysymystä Great Lengthsin Suomen edustustolle, katsotaan mitä saan vastaukseksi. Lupaan kertoa teille ensimmäisenä!

Kun siis harkitset hiustenpidennystä, pyydä kampaajalta tieto hiuksen alkuperästä. Vaadi sitä! Ja jos käy niin hienosti, että sinulle tarjotaan eettistä aitohiusta, arvostaisin kovasti, jos kertoisit asiasta minulle. Etsin parhaillaan kampaamoita, jotka voivat todistaa hiustensa alkuperän ja eettisyyden. Voit lähettää vinkkisi osoitteen: noora.shingler@yle.fi.

Vielä muutama sananen pitkistä hiuksista. Allekirjoittanutta on aina kiehtonut lyhyt tukka, enkä ole koskaan himoinnut olevani pitkähiuksinen. Miksi olisinkaan? Audrey Hepburn, Edie Sedgwick, Madonna, Winona Ryder, Keira Knightley, Sienna Miller, Agyness Deyn, Rihanna ja ziljoona muuta naista ovat todistaneet, että lyhyet hiukset sopivat naiselliselle, vahvalle, erottuvalle ja persoonalliselle naiselle - jopa paremmin kuin pitkät. Olisipa muuten siistiä nähdä Ellen Jokikunnas, Mariko, Johanna Tukiainen tai kaikki missifinalistit lyhyessä kampauksessa. Miksi misseillä on AINA pitkät hiukset? Ai niin, mä tiedän: koska ne on menestyviä! 


Katso Hiusten matka -dokumentin traileri täältä

Noora Shingler

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

15 plus 2 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Miksi on väärin ostaa ne jos ne ihmiset leikkaa ne pois joka tapauksessa? Olisiko parempi heittää menemään?

3u1mGk wutiramcahqi, [url=http://ihbduqsighad.com/]ihbduqsighad[/url], [link=http://wkezdbddevrk.com/]wkezdbddevrk[/link], http://kzgpgdcfzdjg.com/

Nooran blogi

  • nooran_blogi (Kuva: )
    Noora loves eko, reilu ja luomu -blogissa toimittaja Noora Shingler seikkailee trendien näkymättömien arvojen maailmassa. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.