Suolihuuhtelu + juuresmehut = valaistuminen

Ti, 2009-01-27 16:48

En juo juurikaan mehuja, mutta kahdesti vuodessa teen sitä koko vuoden edestä: ostan kerralla kolme kassillista vihannes-, juures- ja hedelmämehuja, varmistan, ettei tarvitse viikkoon sen kummemmin hötkyillä ja paastoan.

Miksi kukaan vapaaehtoisesti lopettaa syömisen usean päivän ajaksi ja vielä tunkee kahdesti päivässä letkun takamukseensa, kun ei ole mikään pakko? Etenkin edellisen lauseen loppuosa huvittaa ja kuvottaa monia tietämättömiä.

Aloitin paastoamisen itse alun perin lukuisten vatsaongelmien myötä. Halusin ”nollata” tilanteen ja yrittää selvittää syyn turpoavaan vatsaani. Heti ensimmäisestä paastosta olikin hyötyä: huomasin, että lehmänmaito on yksi niistä ruoka-aineista, joita suolistoni ei siedä ollenkaan. Huomasin myös paljon muuta.

Paastotessa ihminen ei voi hulluna hötkytä, on pakko ottaa rauhallisesti. Pelkkä bussiin juokseminenkin saattaa hengästyttää sen verran, että mieluummin lähtee pysäkille ajoissa. Tämän myötä aamulla tulee myös herättyä ajoissa. Paastotessa suositellaan kevyttä liikuntaa, joten mukavia kävelylenkkejä tulee tehtyä paastoviikolla useammin kuin tavallisesti. Paastotessa rutiinit korostuvat: paastonesteitä nautitaan säännöllisesti ja myös suolihuuhtelut on – trust me – paljon mukavampi tehdä ajan kanssa, rauhassa. Päivärytmi on siis huuhtelun vuoksi sekä aamulla että illalla mukavan rento. Koska kalenteri on vapaa kaikesta kiireestä ja turhaa fyysistä rasitusta kannattaa välttää, on iltaisin paljon aikaa esimerkiksi lukemiselle, leipomiselle (leivon itse aina paastotessa karjalanpiirakoita), kirjeiden kirjoittamiselle, kaikkien niiden irtonappien parsimiselle jne. Paasto on kuin lomaviikko keskellä arkea - siis minun mielestäni se on sitä. Ennen kaikkea paastotessa alkaa kunnioittaa ruokaa.

Ensimmäisen paastoni aikana muistan istuneeni keittiön pöydän ääressä tuijottamassa rusinakulhoa: kuinka upea asia tuo yksi, pieni, ruskea, ruttuinen pökäle onkaan? Ja niin herkullinenkin vielä! Mielestäni paasto on etenkin länsimaisessa yltäkylläisyydessä elelevälle mainio pysäytys ja herättäjä: meillä on kaikkea. Paljon! Paastotessa alkaa ruokamäärän lisäksi myös väistämättä ajattelemaan, mitä kaikkea sitä arjessa laittaakaan suuhunsa. Juuri siksi olen viime vuosien aikana muuttanut ruokavaliotani radikaalisti terveellisempään ja fiksumpaan suuntaan. Paasto herättää ajattelemaan. Paastoviikon edetessä alkaa suorastaan ihmetellä, kuinka ihmiset voivatkin syödä suklaapatukkaa noin arkisen näköisesti?! Se on etuoikeus! Ruoka ja herkut ovat juhlaa!

Minua on varoiteltu paaston terveysvaikutuksista: ”se tuhoaa lihakset ja jättää läskin jäljelle”, ”terveydelle vaarallista”, ”lihot entistä nopeammin paaston jälkeen!” jne. En osaa sanoa pitääkö mikään väitteistä oikeasti paikkansa vai ei, mutta omalla kohdallani en ole huomannut muuta kuin positiivisia vaikutuksia. Tietenkin me ihmiset olemme kaikki erilaisia, minulle paasto sopii. En ole lihonut paaston jälkeen enempää kuin normaalipainoon palaten, en ole pyörtyillyt tai kokenut paastorutiineja ahdistaviksi. Suolihuuhtelukin sujuu jo rutiinilla ja läheisetkin tietävät jo mistä on kyse, kun pari kertaa vuodessa kiikutan mukanani juuresmehua pienissä lasipulloissa.

Koen paaston erityisen helpoksi, jos tekee istumatyötä. Fyysisesti vaativa työ saattaisi olla liian rankka paastoavalle: ainakin minä hengästyn paastotessa helposti. Mutta normaalin, tietokoneen äärellä vietetyn työpäivän aikana ei edes muista paastoavansa. Hassuinta on, ettei paastolla kärsi nälästä! Olen kylläkin kuluttanut tunteja miettien mitä kaikkea ihanaa syön paaston jälkeen: sushia, tulista Som tam – salaattia, tuoretta porkkanaa, ruisleipää ja voita, omenaa…

Olen lähes jokaisen paaston aikana oivaltanut jotain itselleni isoa. Tällä kertaa huomasin, että olen kuluneen syksyn aikana alkanut täyttää kalenteriani - itse asiassa niitä on kaksi - aivan liian tiheästi. Uudenvuodenlupauksena, vähän myöhässä, lupaan siis myös paaston jälkeen jättää enemmän aikaa pelkälle olemiselle. Kuten aikaisemmin tekstissä kirjoitin, olisi tätä paaston aikana toteutettua, rauhallisempaa arkea kiva elää myös paaston ulkopuolella. Kun sen vielä joskus oppisi.
 

Noora Shingler

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

13 plus 5 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Hei!

Itse olen toiseksi viimeistä päivää paastolla. Tämä on minulle nyt kolmas kerta kun paastoan ja ehdottomasti helpoin. Viikko on kulunut mukavasti. En minäkään ole pyörtyillyt yms. mutta varotuksen sanoja olen kuullut. Minusta tuntuu vain, että monet sivusta seuraajat ovat puhtaasti kateellisia paastoavalle henkilölle. Vaatihan paastoaminen niin fyysistä sitkeyttä kuin henkistä kanttia.

Ei paasto koskaan täysin ongelmitta suju, varsinkaan kun osa niistä juuresmehuista on niin pahanmakuisia. Mutta juodessani tomaattimehua, josta en pidä, ajattelen vain niitä seuraamuksia, joita paastosta minulle koituu. Jo nyt on kevyempi ja selvästi virkeämpi olo. Huomenna lopettelen paaston ja juniorin synttärit olisivat sitten lauantaina. Mutta kakkuun ja kahviin en vielä koske - muutoin alkaa mahassa koskemaan. Ehkä sitä siksi pyörtyillään!

On totta mitä mainitsit länsimaisesta yltäkylläisyydestä. Paastotessa huomaa kuin sivusta seuraajana, kuinka paljon vääriä ruokatottumuksia ihmisillä on ja millaisia määriä he syövät. Olemme ottaneet ruan jo kauan itsestään selvyytenä, mutta samalla on unohtunut fyysinen hyvinvointi. Itse syön lääkkeitä, joilla on taipumus lihottaa ja siksi paastoan, ja kun samalla tulee suolisto kymppikuntoon, ei paremmin asiat olla voi. Aion vain sinnikkäästi jatkaa kevennetyllä ruokavaliolla. Siihen tottuu ja sitäkin pientä rusinaa oppii arvostamaan paastotessa.

Tsemppiä sinne!

Terveisin, Petri Granlund

Placebo-vaikutusta lukuunottamatta suolihuuhtelut ovat hyödyttömiä mutta kaiketi harmittomia... vähän kuin rukoileminen.

Minäkään en ymmärrä niitä jotka suhtautuvat nuivasti muiden paastoamiseen. Jos joku paastoaa niin olen vain iloinen... jääpähän enemmän meille muille.

Heippa Noora!
Hienoa että sinulle kuuluu hyvää.
Itse olen paastonnut 20 vuoden ajan aina silloin tällöin ja hyvää tekee.
Ei kannata välittää toisten mielipiteistä tääsä asiassa. Kuuntele kehoasi ja tee niin kuin sinusta hyvältä tuntuu ja luota siihen. Jooga on myös mainio kaveri paaston yhteydessä.
Aurinkoista kevään odotusta!
-Maria

Kiitos kommenteista! Paastosta on laskeuduttu ja kaikki meni mainiosti. Ruoan kunnioitus on taas maksimissa :)

Hehheh, tuntematon kirjoittaja olin siis minä Noora!

Noora peijakas ! Just niinku mun kirjoittama !
Täsmälleen näin !!!!!!
Hienoa että joku tyyppi on noin elämänmyönteinen.

Paasto

Lupaus: Paasto on hyvä startti painonpudotukselle. Sen aikana elimistö lepää ja puhdistuu kuona-aineista.

Totuus: Keho menettää massaa, mutta se on pääasiassa vettä ja hiilihydraatteja eikä rasvaa. Siksi elopaino palaa nopeasti ennalleen. Ajatus paaston elimistöä puhdistavasta ja rauhoittavasta vaikutuksesta on harhaluulo. Suolisto on syntynyt työskentelemään, ei lepäämään. Suolihuuhtelu häiritsee hyödyllisiä bakteereja, jotka suojaavat meitä infektioilta, syöviltä ja jopa sydäntaudeilta.

+ Paastolla voi olla henkisenä kokemuksena jonkinlaisia terveysvaikutuksia.
– Paino nousee nopeasti uudelleen.
– Verottaa yhtä paljon lihaksia kuin rasvakudostakin.
– Pitkä paasto voi viedä näläntunteen ja altistaa syömishäiriöille.
– Ei sovi diabeetikoille eikä munuaissairauksista tai kihdistä kärsiville.

Lähde: http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=894

Uskokaa nyt hyvät ihmiset jo ettei suolta pidä mennä huuhtelemaan! Normaaliflooraan tuhoaminen ruoansulatuskanavasta lisää mm. paksusuolen syövän riskiä entisestään (länsimaissa muutenkin suuri). Ihmiseen ei myöskään kerry mitään kuona-aineita. Kyllä kaikki tulee ihan sen arkisen pissan ja kakan mukana pois. Miksi kuitu olisi terveellistä, jos suolen kuuluisi olla tyhjä?

X2e5GC oxygakbjjthf, [url=http://vlbpkckblgyw.com/]vlbpkckblgyw[/url], [link=http://secrgnsjfikf.com/]secrgnsjfikf[/link], http://iotqdpflczvd.com/

Nooran blogi

  • nooran_blogi (Kuva: )
    Noora loves eko, reilu ja luomu -blogissa toimittaja Noora Shingler seikkailee trendien näkymättömien arvojen maailmassa. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.