Taistelu pimeyttä vastaan

Pe, 2009-10-16 13:30

On ihan ymmärrettävää, että pimeä aika vuodesta aiheuttaa yhdelle jos toiselle synkeän mielen. Itse taistelen pimeyttä vastaan aseinani terveellinen ruoka, säännöllinen astangajooga ja kirkasvalolamppu.

Blogini nimi Eko, reilu ja luomu ei ehkä kata tämänkertaista blogausaihettani, mutta en silti malta olla linkkaamatta Kuningaskuluttajaan tekemääni kirkasvalojuttuun. Vaikka teksti on parin vuoden takaa, ei jutun sisältö vanhene (valaisinten hintatiedot tosin saattavat olla vahnentuneita). Meillä täällä Suomessa on valitettavasti ihan yhtä pimeää vuodesta toiseen, ja ilmastonmuutoksen myötä etenkin etelä-Suomen syksyt ja talvet pimenevät kuulemma entisestään. Voiko tämän pimeämmäksi muka mennä?!

Kaamosmasennuksen torjumisessa on tietenkin erittäin tärkeä muistaa terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, sekä säännöllisen liikunnan harrastaminen, kirkasvalo yksin ei mieltä piristä. Kirkasvalosta voi silti olla apua kaamosmasennuksen torjunnassa - yhdessä ruoan ja liikunnan rinnalla. Ainakin minulle valo on korvaamaton apu syksyn ja talven sysimustina aamuhetkinä, jolloin tekisi mieli ennemminkin jäädä peiton alle nukkumaan, kuin raahautua töihin. En liene ainoa?

Get the Flash Player to see this player.

Onko sinulla kokemuksia kirkasvalolampun tehosta - tai tehottomuudesta? Laita kommenttisi juttuni perään!

Noora Shingler

Kommentit

En omista kirkasvaloa vaan sarastusvalon, joka herättää mut aamuisin lempeästi. En osaa kuvitella, että palaisin vanhaan ja heräisin aamulla pimeään. Aamut tuntuvat lampun kanssa niin paljon helpommilta! Suosittelen!

Itselläni ei myöskään ole kirkasvalolamppua, vaan sarastusvalo. Vaikka se ei tehotomampana ajakaan kirkasvalon asiaa, niin se auttaa kyllä merkittävästi pimeisiin aamuihin heräämisiä! Herääminen on yksinkertaisesti helpompaa, ja siinä mielessä parantaa päivän jaksamista huomattavasti.

Kirkasvalolamppu on taivaan lahja, tai lampputeollisuuden, sillä se toimii. Ennen jouduin syömään serotoniiliä joka talvi usean kuukauden, mutta nyt jo kolme talvea mennyt tarmoa puhkuen ilman kemiallisia apuja kirkasvalolampun ansiosta. Suosittelen ihan kaikille!!

Mie en ymmärrä tätä kaamosmasennus juttua. Mulla kait on syksyllä enemmän energiaa ku muina vuodenaikoina, mut sitten taas keväällä ku päivä alkaa pitenee nii melkeen masentaa. Mikähän kevätmasennukseen auttais....?

Kaamosmasennusta vastaan voi lampun lisäksi taistella myös purkki-D-vitamiinilla. Annostuksen pitää vain olla vähän suurempi kuin suositeltu alaraja 10µg:ta.

Meillä oli sellainen herätyslamppu, joka yhtenä yönä meni päälle eikä sammunut enää. Onneksi oli takuu, saatiin uusi, joka tosin sitten pari viikkoa myöhemmin hajosi myös. Sitten otettiin rahat takaisin. Tänä syksynä pitäis ehkä ostaa kirkasvalolamppu. Tosin ainakin Helsingissä on tänä syksynä paistanut aurinko paljon useammin kuin yleensä!

parhaan kaverini vanhempien ruokapöytää vierusti suuri kirkasvalolamppu, jota kaverini äiti alkoi viime syksynä pitämään iltojen pimetessä jatkuvasti päällä, emme valitettavasti pystyneet nauttimaan juoruiluteekupposiamme keittiön pöydän ääressä, sillä viiden minuutin kirkasvaloilun jälkeen saimme molemmat valtavan päänsäryn, kun taas kaverini muu perhe ikäänkuin ilostui silmissä ! mistäköhän johtuu ? :- / itse kuitenkin uskon päänsärystäni huolimatta kirkkaaseen valoon !;- )

Tein vuosi sitten erittäin kattavan tutkimuksen erilaisista markkinoilla olevista sarastus- ja kirkasvalolampuista, myös muutamista ulkomaisista vaihtoehdoista.

Näin kaamosmasennuksesta suuresti kärsivänä tahdon painottaa, ettei tähän mikään Anttilan satasen sarastevalo auta. Biltemasta tai muista halpisliikkeistä saa parilla eurolla säätimen, jolla voit virittää oman pöytälamppusi kirkastumaan aamuisin. Se on mukava tapa herätä, mutta ei auta kaamosmasennukseen.

Kaamosmasennukseen auttaa nimenomaan valohoito oikealla kirkasvalolampulla. Herääminen on minullekin tuskallista, joten loppujen lopuksi oli järkevintä alkaa etsiä lamppua, jossa on sekä herätys- että kirkasvalotoiminnot.

Pitkällinen etsintä ja hintavertailu tuotti ilahduttavan tuloksen. Törmäsin turkulaiseen firmaan nimeltä Ad-Lux:
http://www.adlux.fi/

Hommasin heiltä netitse 'sarastusvalaisimen' nimellä kulkevan mallin SRS320 (tämän sivun lopussa: http://www.adlux.fi/public/koti/sunriseinfo.html). Sivun tiedotteen mukaan "...vaikka tämä laite voittaisi tehossa useat kirkasvalohoitolaitteet, sitä ei myydä valohoitolaitteena vaan sarastusvalaisimena."
Lukseja tässä mallissa on peräti 10 000, eli se on äärimmäisen tehokas.

Ostamani malli on liikkein myymistä kallein, mutta omien vertailujeni ja kriteerieni pohjalta paras. En ole hetkeäkään katunut investointiani. Päinvastoin, valo on auttanut väsymykseeni ja alakuloisuuteeni huomattavasti. Aamulla on aivan mahtava herätä kunnon kirkkaaseen valoon, eikä mihinkään syntikalla soitettuun "linnunlauluun"! :D Ainoa löytämäni huono puoli on tosiaankin herätysääni, mutta olen kytkenyt sen pois, ja sen sijaan ajastan stereoni soittamaan aamulla erilaisia luonnonääniä cd:ltä.

Voin aivan häpeilemättä ja varauksetta suositella Ad-Luxia heidän hyvän palvelunsa vuoksi. Tilattuani lampun eräs iltapäivä sain soiton putiikin pitäjältä vielä samana iltana. Hän varmisti onko ok, jos laittaa lampun postiin saman tien, jotta se on minulla seuraavana päivänä. Mieletöntä, mistä tällaista palvelua enää saa?!

Toivon voimia ja erityisesti itsesuojeluintoa kaikille kaamosmasennuksesta kärsiville. Nähkää vähän vaivaa, ja etsikää itsellenne sopiva hoitomuoto. Tässä oli minun sydämellisin suositukseni ja toivon, että siitä on apua mahdollisimman monelle.

T. Suvi

Biltemasta tai muista halpisliikkeistä saa parilla eurolla säätimen, jolla voit virittää oman pöytälamppusi kirkastumaan aamuisin..... Se on mukava tapa herätä, mutta ei auta kaamosmasennukseen.

Nooran blogi

  • nooran_blogi (Kuva: )
    Noora loves eko, reilu ja luomu -blogissa toimittaja Noora Shingler seikkailee trendien näkymättömien arvojen maailmassa. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.