Tervetuloa Perhepalettiin!

To, 2009-01-08 08:00
Perhepaletti. Kuva: YLE

Perhe-elämä on täynnä merkittäviä hetkiä, tapahtumia ja kehitystä. Se tuo suurempaa iloa ja onnea kuin mikään, mutta myös vahvoja tunteita toiselta puolelta.

Äitiydessä ja vanhemmuudessa tavoittaa uutta herkkyyttä ja putoaa välillä omaan lapsuuteen. Vanhemmuus on mahdollisuus löytää itsestään uusia puolia ja kasvaa. Tärkeää on kiintyä omaan lapseen, ja antaa itselleen aikaa ja malttia.

Sanotaan että kukin on lapselleen paras vanhempi omalla tavallaan, mutta me vanhemmat tarvitsemme siihen myös apua ja tukea: läheisiä, ystäviä, kuuntelijoita ja yhdessäkokijoita. Välillä lähipiiri ei riitä tai on kiireinen, silloin ammattiapu tai vaikkapa netistä löytyvä vertaistuki voi olla helpotus. Perhepaletti-blogi syntyi tarpeesta käsitellä vanhemmuuden teemoja ja tarjota vertaistukea, joka tavoittaa ehkä juuri sinut.

Perhepaletti-palstalla julkaistaan sarja persoonallisia blogauksia sekä lastenpsykiatri Janna Rantalan vastauksia kysymyksiin, joita voi lähettää blogin kautta. Perhe-elämää esitellään myös valokuvin ja kaikkia juttujamme saa kommentoida.

 

Lue myös:

Mannerheimin lastensuojeluliitto: Minä vanhempana
 

 

Ja pieni tarina:

 

Tämän perheblogin suunnittelutapaamisen jälkeen mukana ollut vauvani jäi YLEn pihassa autoni lukittujen ovien taakse jumiin. En ole tästä ylpeä. Pakkasin autoa niin reippaasti ja huonoissa verensokereissa, että laitoin lapsen, laukun ja avaimet autoon, suljin oven. Kun tajusin vauvani kohtalon ja oman tyhmyyteni, soitin heti kotiin ja hätänumeroon.

Olo oli hirveä, kun katselin avuttomana lastani ikkunalasin takaa. Odotin apua 20 minuuttia ja 40 minuuttia ystävälliset poliisit yrittivät tiirikoida autoani. Aika tuntui ikuisuudelta, vaikka vauva pysyi melko rauhallisena ja nukahti välillä. Lopulta mieheni ja poikani toivat vara-avaimen ja sain hymyilevän vauvan syliini.

Onneksi ei ollut pakkasta tai hellettä, auto ja turvakaukalo olivat vauvalle tuttuja, hänet oli puettu hyvin ja tutti pysyi suussa. Vaikka tämä tapahtuma oli siis oikeastaan harmiton, se oli pienesti traumaattinen, hermostutti pitkään ja herkisti suojeluvaistoni. Kotona tapahtuma jo nauratti, mutta loppupäivän pidin sankarivauvaani tiukasti sylissä, turvassa.

Juuri näihin tapahtumiin ja tarinoihin tarvitsemme vertaistukea.

 

Viivi Lehtonen on kuvaussihteeri-taustatoimittaja (YLE Asia) sekä kahden pienen lapsen äiti.
 

 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

6 plus 3 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Voi ei! En osaa kuvitella mikä tunne seistä katselemassa! Jos yhtään lohduttaa niin sama olisi voinut tapahtua kenelle tahansa.

Kiitos! Juu, poliisienkin mukaan ihan yleistä, sitä sattuu. Eikä lapsella ollut hätää, näki ja kuuli lasin läpi ainakin jotakin. Poliiseja kyllä harmitti auton tosi hyvät lukot.. siksi pelastus kesti. Kuulemma lukkosepätkin saa ovet auki.

Tulee heti mieleeni oma kokemukseni vähän vastaavanlaisesta tilanteesta.
Yksivuotiaani oli mukanani hoitamassa ystäväperheen lapsia. Kävin välillä pihalta hakemassa yhtä lasta päiväunilta. Silläaikaa olikin ovi napsahtanut(yhden lapsen toimesta) lukkoon ja sisällä olivat pienet lapset. Eipä ollut puhelinta taskussa, jolla olisi voinut soittaa apua ja naapureitakaan ei tainnut olla kotona keskellä päivää. Oli kamalaa kuulla lasten itkua sisältä ja nähdä toisiamme kuistin lasin läpi pystymättä auttamaan. (Siihen aikaan lapsellani oli erityisen takertuva vaihe.) Yritin antaa ikkunan läpi toimintaohjeita kolmevuotiaalle, että hän olisi tullut ovelle vääntämään avainta. Omalla pienokaisella näytti olevan suurempi paniikki kuin isommilla lapsilla. Lopulta keksin takapihalla olevat irtotikkaat ja pääsin rintamamiestalon ikkunasta sisälle. Näppärä kolmevuotias onneksi osasi taitavasti avata ikkunan sohvalle kiivettyään. Kyllä ehti hätä tulla ja tapaus jäi mieleeni pitkäksi aikaa mietityttämään. Suloista tapahtumassa oli, että talon pikkutyttö oli vain hyvää hyvyyttään vääntänyt oven lukkoon, kun oli nähnyt minunkin vääntävän, ettei taaperoni pääse ulos karkaamaan. :)

Yksi äiti lukitsi itsensä parvekkeelle ja vauva jäi yksin olohuoneeseen. Onneksi puhelin oli mukana, joten talonmies saatiin apuun.

Tää, siis lapsen jääminen suljettuun tilaan, on sellainen asia, jota pelkään tapahtuvaksi. Sempä takia tuntuu joskua aivan sairalloiselta, kun tarkistaa moneen kertaan oven lukkoa ja sitä että avaimet on omassa taskussa.

Omalla pienokaisella näytti olevan suurempi paniikki kuin isommilla lapsilla..... Lopulta keksin takapihalla olevat irtotikkaat ja pääsin rintamamiestalon ikkunasta sisälle

Perhepaletti

  • PP_210.jpg (Kuva: )
    Perhepaletti on erilaisten perheiden kohtauspaikka. Täällä kirjoittavat tavalliset, eritaustaiset äidit ja isät, huoltajat ja hoivaajat. Esille tulevat perhettä, arkea, lapsia ja rakkautta käsittelevät mielipiteet, tutkitut asiat sekä kevyemmät kipinät. Tervetuloa suvaitsevaisen vertaistukemme pariin!