Eija Leino parani elävällä ravinnolla

To, 2010-01-07 12:00

Eija Leino on ollut aina innostunut yrteistä ja luonnosta. Elävään ravintoon hän tutustui 18 vuotta sitten, eikä voisi enää elää ilman sitä. Tuoreravinto auttoi hänet eroon ikävistä nivelkivuista, pudotti kiloja ja teki hänestä virkeän.

- Aloitin kasvisruokavalion noudattamisen rauhallisesti. Ensin ruokavaliostani jäi pois sianliha, sitten kuukauden päästä naudanlihan, lopulta myös sokeri ja jauhot. Lopulta söin 1 ½ vuoden ajan pelkkää elävää ravintoa, kertaa Eija Leino.

- Kuukauden kuluttua kasvisravinnon aloittamisesta polveni paranivat. En tarvinnut enää kortisonipiikkejä enkä lääkäreitä, kertoo Eija.
 

Elinvoimaa elämään

kuva: Rita Trötschkes/YLEEija Leino tutustui aiheeseen aikoinaan Ahvenanmaan Elävän ravinnon instuutissa, missä hän osallistui alan kurssille.

Käytännön ruuanvalmistus onkin paras tapa perehtyä tähän kasvisruokavalioon, joka tuo pirteyttä ja elinvoimaa.

- Monet ajattelevat, että elävä ravinto on työlästä, mutta itse asiassa se on äärettömän nopeaa ja helppoa, kunhan vain raappaa tuoreet kasvikset puhtaaksi, pilkkoo niitä vähän ja laittaa tehosekoittimeen, luettelee Eija.

Ruokaahan ei kuumenneta, keitetä eikä paisteta ollenkaan. - Sitä paitsi - jo vähäinen määrä elävää ravintoa päivässä tuo virkeyttä, muistuttaa Eija.

Kun siirryt elävään ravintoon, kannattaa ehdottomasti hankkia tehosekoitin, joka pyörii vähintään 500 kierrosta minuutissa, sillä muutoin kasvikset eivät pilkkoudu tarpeeksi hienoksi, opastaa Eija.
 

Metsän aarteita ja kasvatettua lehtivihreää

kuva: Rita TrötschkesLiikunnallisten Leinojen talo valmistui hiljattain Ylöjärvelle metsän lähellä. Siellä ja mökillä pariskunta kerää nokkosta, villivihanneksia, kuusenkerkkää ja muita luonnon yrttejä. Toisinaan saaliit käytetään heti, mutta kuivattuna niitä voi käyttää myös talvella elävän ravinnon keittoihin, patoihin ja salaatteihin.

- Sekoitan päivittäin 3 tl kuivattua viherjauhetta eri ruokiin. Lehtivihreä ja varsinkin vehnänoras on monipuolisin eliksiirin lähde, sillä sitä sanotaan kasvikunnan vereksi.

Vehnänoras on parhaimpia A- ja C-vitamiini luonnollisia lähteitä. Se sisältää A-vitamiinia kaksi kertaa enemmän kuin porkkana. Lisäksi se on erinomainen raudan, kalsiumin, magnesiumin, fosforin, kaliumin, natriumin, rikin, koboltin ja sinkin lähde.

Leinojen viherhuoneessa onkin seinänkokoinen hylly täynnä vehnänorasta ja versoja, joita käytetään kastikkeisiin, keittoihin ja salaatteihin.
 

Puuttuva B12-vitamiini

kuva: Rita TrötschkesElävää ravintoa on kritisoitu siitä, että ruokavaliosta puuttuu suola ja B12-vitamiini, jos ruokavaliota noudattaa äärimmäisen tiukasti.

- Monista hyvistä ominaisuuksista huolimatta elävästä ravinnosta ei välttämättä saa tarpeeksi B12 -vitamiinia, vaikka sitä onkin lehtikaalissa, nokkosessa, hapankaalivihanneksissa ja esimerkiksi orasmehussa.

- Itse varmistan B12-vitamiinitarpeeni ottamalla sen purkista, sanoo Eija Leino. Perheen suuri intohimo ovat mustikat, joita pullisteli viime syksynä pakastimessa peräti 80 litraa.

 

Huolehdi hyvinvoinnistasi järkevästi

Nykyään Eijan ruokavaliosta on puolet elävää ravintoa. - Syömme mieheni kanssa usein elävän ravinnon keiton alkuruuaksi ja sitten jotakin normaalia, lämmintä pääruokaa.

Yrttien, marjojen, siementen, orasmehun ja muun kasvisten lisäksi hän syö silloin tällöin vähän kalaa tai riistaa.

kuva: Rita Trötschkes/YLE- Oma suosikkini on porkkana-parsakaalikeitto, jota höystän kuivatuista yrteistä ja nokkosista tehdyllä viherjauheella.

- Toisinaan otan keittoani mukaan työpaikalle ja minulta kysytään sitä, enkö edes lämmitä keittoani, nauraa Eija, joka työskentelee päivisin keittäjänä.

En noudata enää fanaattisesti elävän ravinnon periaatteita, mutta kuuntelen toki kehoani tarkasti. Vatsani menee jo pienestä määrästä lihaa sekaisin, mutta pääsen tukkoisesta olosta eroon, kun nautin tuoreravintoa.

- Olin ennen intohimoinen leipoja, mutta kakut ovat saaneet jäädä. Joskus paistan pullaa tuoksun vuoksi ja saatan jopa syödä yhden, mutta siihen se sitten jääkin.

Vaikka Eija Leino ei ole tiukkapipoinen elävää ravinnon kannattaja, muistuttaa hän yhdestä nyrkkisäännöstä: hedelmiä ja vihanneksia ei pidä yhdistää samalle aterialle.

-Ananas on ainoa poikkeus, joka sopii molempiin - myös avokado on neutraali raaka-aine, joka käy sekä hedelmä- että vihannesruokiin.


Vinkki
Eija Leino opettaa Ylöjärven työväenopistossa 20.2.-21.2.2010 elävää ravinnon periaatteita.
 

Kirjavinkit
Elävä ravinto (Elsa Ervamaa, Ritva Alku, WSOY 1983)
Elävän ravinon ruokaohjeita (Ann Wigmore)
Aurinkoista ruokaa (Merja Niemi, Bazar Kustannus Oy, Helsinki 2004)
Herkutellaan Elävällä ravinnolla (Elävän ravinon yhdistys ry)
Monipuolinen kasvisravinto ((Kaarina Virtanen, WSOY, 2006)
 

Linkit
Ahvenanmaan elävän ravinnon instuutti
Elävän ravinnon yhdistys ry

Lue myös
Elävä ravinto hoitaa kehoa ja mieltä
Sadonkorjuun tuorekakku
Elävän ravinnon reseptejä (Eija Leino)


Kasvisruokavalioita

Vegaanin ruokavalio
- ei mitään eläinperäistä ruokaa

Elävä ravinto
- vain kuumentamatonta ruokaa

Makrobioottinen ruokavalio
- yleensä viljapainotteinen

Fruitismi
- hedelmillä itsensä ravitsevat

Fennovegaanius
- vain kotimaisia tuotteita


 

18.11.2009 Rita Trötschkes

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

15 plus 2 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Kasvikunnan tuotteissa ei ole lainkaan B12-vitamiinia, ei edes lehtikaalissa, nokkosessa, hapankaalivihanneksissa tai orasmehussa, vaikka jutussa niin väitetäänkin.

Vegaanitkin ottavat B12-vitamiininsa purkista (Betolvex), se on ainoa tapa varmistaa riittävä B12-vitamiinin saanti!

hei Elina.

Kaikissa em. kasveissa on jonkin verran B12-vitamiinia riippuen mm. kasvutavasta (luomu, teollinen) ja siitä, miten kasvia lopulta käytetään raaka-aineeksi. Väite perustuu faktaan. B12-vitamiinin saanti kannattaa varmistaa purkista kuten Eija Leinokin tekee.

yst. terveisin Rita Trötschkes

Kirjavinkeistä jostain syystä puuttui nimenomaan elävästä ravinnosta kertova, tänä keväänä ilmestynyt kirja Hellaton kokki: raakaravintoa kasviksista, jonka kirjoittaja on Mea Salo.

Ohjelmat