Parhaat kesäkirjat: Turkka Huhtala

Ti, 2010-08-03 09:35
Kuva: Mika Kanerva.

Rannalla, mökillä, riippukeinussa, junassa... Ota kirja käteen! Sarjassa eri-ikäiset naiset ja miehet esittelevät kirjan, joka on tehnyt heihin vaikutuksen. Vuorossa Turkka Huhtala ja Stephen Kingin Doloreksen tunnustus.

Yhdysvaltalainen Stephen King on yksi tunnetuimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista maailmassa. Kauhutarinoita tehtaileva King aloitti kirjoittamisen jo 60-luvulla, 1974 hän teki läpimurtonsa kauhuromaanilla Carrie. Sen jälkeen opettajan työstään kokopäiväiseksi kirjailijaksi siirtynyt King on julkaissut joko romaanin, lyhyttarinoita tai esseekokoelman joka vuosi.

Yhteensä Kingin romaaneja julkaistu yli neljäkymmentä. Stephen Kingin tunnetuimpia klassikkoteoksia ovat mm. Hohto ja Uinu, uni lemmikkini, joista on molemmista tehty myös elokuvaversio. Kaiken kaikkiaan Kingin tuotannosta on valmistunut yli sata elokuvaa.

 

Kuva: Tarja Korhonen.Turkka Huhtala

Turkka Huhtala, 28, on Kesäkirppiksen toimittaja, joka on innostunut osake-sijoittamisesta ja riippumatoista. Kesät ovat miehelle kiireistä aikaa, mutta tänä vuonna töiden väliin mahtui  löytöretki ruotsinkieliselle Pohjanmaalle.

 

Turkan valinta: Doloreksen tunnustus

"Parhaita kesäkirjoja pitää kaivella viidentoista vuoden takaa. Luin lapsena aivan liian paljon kauhukirjoja ja etenkin Stephen Kingiä. Sana kesäkirja tuo mieleen Kingin teoksen Doloreksen tunnustus, missä vanhan rouvan murhasta epäilty pahasuinen emäntä Dolores Claiborne tuleekin tunnustaneeksi tyystin toisen murhan. Dolores kuvaa poliiseille hyvin seikkaperäisesti ja herkullisesti, miten hän nirhaa köppäisen ukkonsa eräänä kesäpäivänä vuonna 1963.

Doloreksen tunnustus on kostotarina, jonka ansiosta 13-vuotias lapsikin oppii, että murhaaminen on ihan okei, jos murhan kohde sattuu olemaan oikein erityisen nilkkiä sorttia - tässä tapauksessa naistenhakkaaja. Jos minulla olisi lapsia, en ehkä itse antaisi heidän lukea tuollaisia kirjoja yksin."

 

Noora Hirn suosittelee omaa kesäkirjaansa - Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Regina Rask suosittelee omaa kesäkirjaansa - Eeva Kilpi: Naisen päiväkirja

 

Linda Lappalainen
 

Kommentit

Pokerari

Fullbet

4Champs

Whitebet

Betrasier

UniqPoker

Bestpoker

AsiaGamz

LenPai

ApexBets

Pokerwize

Checkraiser
Sunmaker

Nutspoker
McPoker

MM Poker
LenPai

Pokerari
4Champs

Gloss Poker
T6 Poker

Fullbet

Pokerwize

PotRaiser

Sunmaker

Nutspoker

McPoker

MM Poker

Bestpoker

AsiaGamz

LenPai

online casino
free poker game
poker guide
poker tips
poker-bonuses

BetFriends

Tila Poker
PKR

WSF Poker

Cake Poker
Carbon Poker
SpadeClub
ME Poker
Aced

FeltStars

PokerStars

NoiQ

Dafa Poker

bet365 Poker
ChiliPoker

24hPoker
PurePlay

BetUS.com Casino
Club UK Casino

Bingo Mania
Bingo.com

Bingo Hall

Sky Bingo
Cherry Red Casino

English Harbour Casino

Crazy Slots
SuperSlots

Go Casino

Online Vegas
Bodog Casino

Bet X Poker
Bet821 Poker
MM Poker

Only Poker

Go Casino

Poker Idol

Come Play

Poker 4X

Piratas Poker
Poker Hour

Go Casino

City Poker

DiamondBet

HeyPoker

Gutshot

City Poker

Replaypoker
FeltStars

SpadeClub

Poker 4X
online casino
gambling guide
casino games
casino Guide
casino tips
online poker
poker games
free poker
poker guide
poker tips
bingo games
bingo guide
bingo tips
online backgammon games
Skill Games
online Lotteries
online Sportsbooks
online casino
gambling guide
casino games
casino Guide
casino tips
online poker
poker games
free poker
poker guide
poker tips
bingo games
bingo guide
bingo tips
online backgammon games
Skill Games
online Lotteries
online Sportsbooks
Full Tilt Poker
PokerStars
UB.com
William Hill Poker
Expekt Poker
Ladbrokes Poker
bet365 Poker
Stan James Poker
Poker770
Poker Time
Party Poker
bwin Poker
888poker
New Bingo Billy
123Bingo Online
Bingo Hall
Big Time Bingo
Bingo.com
Bingo Palace
Sky Bingo
Cyber Bingo
Bingo Mania
Bingo For Money

Ohjelmat