Lasten uimakoulu, osa 9: Hypätään veteen

Ma, 2009-06-01 07:35
Uimakoulussa hypätään veteen. Kuva: Stock.xchng

Uimakoulun yhdeksännessä osassa harjoitellaan veteen hyppäämistä.

Get the Flash Player to see this player.

 

OSA 9: Hyppyjä veteen

Hyppyjä veteen on turvallisinta kokeilla silloin, kun lapsi hallitsee jo alkeisuimataidon.

Turvallisuus on tärkeää ja siksi lapselle opetetaan, että hyppypaikan turvallisuus on aina tarkistettava ensin.

  • Saako hypätä vai onko hyppääminen kielletty (esim. uimahallissa)?
  • Onko vesi riittävän syvää hyppäämiselle?
  • Onko vedessä pintaan näkymättömiä esineitä tai esteitä (esim. järvessä)?
     

Tämän jälkeen on tärkeää muistaa vielä että

  • jokaiseen hyppyyn valmistaudutaan huolellisesti
  • ennen hyppäämistä varpaat asetellaan huolellisesti altaan reunalle. Varpaiden asettelulla ehkäistään liukastuminen.


Turvallisin ja helpoin tapa hypätä on ottaa askel eteenpäin ja jännittää vartalo suoraksi kiinteäksi tikuksi. Jos hyppääminen jännittää lasta, aikuinen voi ojentaa auttavat kätensä lasta vastaan. Se luo turvallisuutta ja rohkaisee lasta ylittämään itsensä.


Altaan reunalta voi myös kokeilla hyppäämistä veteen pää edellä:

  • istutaan altaan reunalle
  • ojennetaan ylävartalo liukuasentoon
  • kallistetaan vartaloa kohti vettä
  • ponkaistaan jaloilla vauhtia altaan reunasta
     

Kun lapsi hallitsee perushyppytekniikat, on aika kokeilla omia keksintöjä. Kuinka monta erilaista tapaa keksitte hypätä veteen?
 

Lasten uimakoulu

 

Teksti: liikuntatieteen tohtori Arja Sääkslahti
Video: toimittaja Olli Mononen


 

Kommentit

Ei kommentteja.

Ohjelmat