Millaista on isovanhemmuus nykyään?

Pe, 2010-05-14 11:57
Isovanhemmuus tänään. Kuva: Mika Kanerva

Tämän päivän isovanhemmat eivät könötä kotona, vaan he matkustelevat, tekevät uraa ja elävät tässä ja nyt. Millaista isovanhemmuus on nykyään?

Ajatus mummolasta tuo monelle mieleen tuoreen pullan tai leivän tuoksun. Ennen mummolla ja vaarilla saattoi olla päiväkaupalla aikaa odottaa lapsenlapsia kylään. Tämän päivän isovanhemmat ovat sen sijaan usein vielä työelämässä mukana ja muutenkin liikekannalla: reilaavat, bailaavat, golfaavat, zumbaavat tai vihdoinkin toteuttavat itseään vaikka taideharrastuksen parissa. Onko isovanhemmuus itsessään kuitenkaan muuttunut? Miten aktiivimummot ja -vaarit jakavat aikaansa moneen suuntaan?

Pidentyneen eliniän myötä yhä useammalla lapsella on isovanhempia tai isoisovanhempia. Väestöliiton tuoreessa Farkkumummoja ja
pehmovaareja
-kirjassa muistellaan, millaista isovanhempana oleminen oli ennen ja pohditaan, mitä kaikkea siihen nykypäivänä liittyy. Ainakin isovanhempien rooli on viime vuosikymmeninä entisestään korostunut. Kiireisissä perheissä isovanhemmista on tullut korvaamaton apu lasten hoidossa ja kasvatuksessa, he ovat edelleen lapsenlapsilleen tärkeä läheinen ja tuki.


Saimi ja Jalmari -ohjelmassa kuullaan mummi Tuula Gummerusta, joka ei tiedä ihanampaa kuin omat lapsenlapset. Millainen mummi Tuula haluaa lapsenlapsilleen olla?

Get the Flash Player to see this player.


Video on ote ohjelmasta Saimi ja Jalmari

 

Mummoista on moneksi! He voivat ajaa joko autolla tai pyörätuolilla! Mummoistaan kertovat vantaalaisen Patotien päiväkodin lapset Tomi, Elias, Vilja, Noora ja Otso. Toimittajana Tiina Lundberg Hei, arvaas mitä?! -ohjelmassa.

 

Mummo korjaa omaatuntoaan. Järvenpääläisestä Marketta Pohajnheimosta tuli jo nuorella iällä isoäiti. Nyt hän on neljän pojan ja yhden tytön aktiivinen mummi. Pohjanheimo on halunnut olla läsnäoleva isoäiti, koska hänellä itsellään ei ole ollut isovanhempia. Hän kertoo myös puhdistavansa omaatuntoaan lastenlasten kanssa: äitinä hän ei kokonut olvansa tarpeeksi läsnä. Tiina Lundberg haastattelee ja mukana hääräilevät myös lapsenlapset 10-vuotias Tommi ja 8-vuotias Teemu, jotka ovat piipahtaneet koulupäivän päätteeksi isoäidin luokse.



Millaisia ovat farkkumummot ja pehmovaarit? Tiina Lundbergin vieraana perhetutkija Anna Rotkirch Väestöliitosta.


Komentoi aihetta YLE Puheen Perheen ajan sivulla



Lisää isovanhemmuudesta Ylen sivuilla

Priima: Isovanhemmuus on ilo ja haaste
Isovanhemmuus hakee uusia muotoja
Isovanhemmuus voi olla muutakin kuin omien biologisten lastenlasten hoivaamista ja kasvattamista

 

Mummoja ja vaareja Elävässä arkistossa

Toisenlainen maailma kuuluu ikäihmisten haastatteluissa (materiaalia 1950-luvulta alkaen)
Olipa kerran mummo
Seela Sellalle oli mummo hyvin tärkeä


Millaista on isovanhemmuus nykyään?

Keskustelua isovanhemmuudesta Meidän Perheen sivuilla 


Jari Sinkkonen vastaa isovanhemmuusasioihin Meidän Perheessä

Lapsi isovanhemman hoivissa
Puolison suku hiertää

Meidän Perhe: Arki ilman turvaverkkoja ja Kummalla on oudompi suku?

 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

11 plus 6 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.

Ohjelmat