Opetatko lapselle älykkyyttä vai onnellisuutta?

Ti, 2010-08-17 13:36
Kasvatatko lastasi älykkääksi vai onnelliseksi? Kannustamisen ja patistamisen ero. Kuva: Yle/Fancy

Saako lasta painostaa harrastamaan ja oppimaan? Missä kulkee kannustamisen ja pakottamisen raja? Nyt on hakusessa onnellinen lapsuus ja älykkyyden maksimointi.

Tuttavani patisti lasta piirustusharrastuksen pariin tiukemmin kuin oli aikonutkaan ja tunsi huonoa omaatuntoa. Taustalla oli ajatus siitä, että hän kyllä tuntee lapsensa ja uskoo tämän haluavan harrastaa, hetkellisestä väsymyksestä huolimatta.

Tuttava keksi keinon: Lapselle tehtiin taulu, johon piirrettiin ilme kertomaan, millä mielellä lapsi piirustuskouluun lähti ja taas ilme kun harrastuksesta palattiin. Taulusta selvisi jo muutaman viikon jälkeen, että vaikka lähteminen oli ollut kurjaa, lapsi palasi harrastuksesta aina iloisena ja halusi ehdottomasti jatkaa sitä.

Vanhemman huono omatunto johtui siitä, että hän ei tiennyt, painostiko vai kannustiko lasta harrastuksen pariin.

David Baddiel ryhtyi pohtimaan, mistä löytyisi kultainen keskitie älyllisen potentiaalin hyödyntämisen ja onnellisuuden välillä. Taustalla oli kokemus siitä, että Baddielin vanhemmat pakottivat hänet opiskelemaan onnellisuuden kustannuksella. Baddiel ei halua samaa kohtaloa koulua aloittavalle lapselleen.

Siis, älykkyys vai onnellisuus vai onnistuuko molempien maksimointi? Baddiel kysyy myös, mistä johtuvat oppimisvaikeudet ja mihin lapsiamme oikein valmennamme.

Prisma: Miten koulutat lapsesi?


(Video poistuu 23.8.2010 klo 19.00)

 

Ulla Vuorela

 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

12 plus 2 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.

Ohjelmat