Tutkittua - selluliitti

To, 2009-02-19 22:00

Selluliitti. Naisten kirosana ja ikuisen sodan kohde. Vai onko? Monet naiset haistattavat selluliitille huilut. Ja miehistäkin vain alle viidennes kiusaantuu kumppaninsa rasvakertymistä. Projektina keho tutki, mitä mieltä suomalaiset ovat selluliitista.

 

Reidet, pohkeet ja vatsa – selluliitin luvatut maat

Naisista 76 %:lla on omasta mielestään selluliittia. Noin puolet heistä ei ole koskaan pyrkinyt eroon näistä pienistä rasvakertymistä. Ja noin puolet ovat aktiivisesti yrittäneet karistaa selluliitin kehostaan täsmäliikunnan, erilaisten voiteiden, geelien ja ihonhoitotuotteiden avulla. Rahaa tähän sotaan naiset ovat käyttäneet keskimäärin 58 euroa.

Naiset ovat paljon kumppaniaan kriittisempiä itseään kohtaan: vaikka kolme neljästä naisesta on havainnut itsessään selluliittia, vain noin puolet miehistä on huomanneet kumppaninsa pienet rasvakertymät. Noin joka kymmenes mies ei osaa vastata kysymykseen selluliitin olemassaolosta ollenkaan. Suurin osa miehistä ei ole myöskään koskaan kannustanut kumppaniaan hankkiutumaan selluliitista eroon.

 

Rahalla rasvattomaksi?

Keskimäärin naiset olisivat valmiita maksamaan 197 euroa päästäkseen selluliitista kokonaan eroon. Miehet maksaisivat avokätisemmin kumppaninsa selluliittihoidoista – keskimäärin 286 euroa. Kolmannes naisista ja heidän kumppaneistaan ei olisi valmis pistämään senttiäkään peliin selluliitin vuoksi.

 

Yhdentekevä selluliitti

Neljännestä naisista (23 %) selluliitti kiusaa paljon, ja miehistäkin 15 % kokee kumppaninsa selluliitin häiritseväksi aurinkoa ottaessa tai uimarannalla. Hieman alle joka kymmenennelle miehelle kumppanin selluliitilla on merkitystä myös makuuhuoneen aktiviteetteja harrastettaessa.

Loppujen lopuksi suurinta osaa naisista ja heidän kumppaneistaan selluliitti ei kuitenkaan juuri hetkauta – enemmistö miehistä ei vaivaa kumppaninsa selluliitilla päätään lainkaan ja 77 prosentille naisista selluliitti on vain pieni harmi muiden joukossa.


 

Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy.

Linda Lappalainen

Kommentit

Minulla on ollut sellulittia ainakin 13 vuotiaasta saakka enkä takuulla ollut silloin ylipainoinen (165 pitkä ja painoa alle 50 kg). Olen aina ollut aktiivinen liikkuja... itsepuolustusta, tanssia jne ja olen todella kärsinyt selluliitista AINA. Jos joku laiha lääkäri tai tutkija ei ole itse kokenut sitä miten KIVULIASTA selluliitti on niin hänen ei pitäisi puhua asiasta mitään...!!! Varmaankaan mikään voide ei selluliittia poista vaan ainoa tapa on ravinnon ja liikunnan yhteisvaikutus

Ohjelman tarkoitusperät ihmetyttää. Asiantuntijoina esiintyi käsittämättömiä ajatuksia esittäviä ihmisiä. Hormonaalisen ( insuliini / glukagoni ) tasapainon löytäminen ravitsemuksen keinoilla ratkaisee kerralla koko selluliittiongelman.
Terveisin
Sakari Virkkala
Suomen ZONE-yhdistys r.y.:n puheenjohtaja

Komppaan anonyymiä, joka kirjoitti kommentin 19.2 klo 22.30.
Selluliittia käsittelevässä ohjelmassa, törkeän omahyväinen naisimmeinen selittää, että selluliitti lähtee sillä, ettei syö enemmän kuin kuluttaa.
Kun plastiikkakirurgi selitti, ettei selluliitilla ole välttämättä mitään tekemistä ylipainon kanssa (= myös hoikkien ongelma), rouva vaan jeesustelee ylimielisenä "reisirasvansa" kanssa.
Juontajan olisi luullut laittavan ko."asiantuntijan" perustelemaan käsittämättömiä sepustuksiaan.
HUH.

Ohjelman aihe oli ”selluliittisota – pääseekö selluliitista eroon”.
Valitettavasti sekä koehenkilöt että studiovieraat olivat enemmän kiinnostuneita laihdutuksesta ja reisirasvan vähentämisestä vaikka juontaja kyllä yritti palauttaa keskustelun illan aiheeseen. Näin ollen kysymys jäi ilman vastausta.

Ihmiset ovat yksilöllisiä eivätkä kaikki reagoi samalla tavalla määrättyyn hoitomuotoon, olkoon se sitten RF-, laser- tai ultraäänihoito.

Studiossa vierailevat lääkärit eivät olleet ymmärtävinään termiä ”hallittu tulehdus” (controlled inflammation). Wikipedia määrittelee mm.: ”Tulehdus on
elimistön tapa reagoida kudosvaurioon. Syynä tulehdukseen voi olla virus- tai bakteeri-infektion aiheuttama vaurio…. Myös korkeat lämpötilat, ….ja osa
sähkömagneettisen spektrin säteilystä….voivat aiheuttaa palovamman. Useimmiten tulehdus edistää vaurioituneen kudoksen paranemista”.

Regen-hoito perustuu juuri tähän. Sähkömagneettinen energia (radioaalto eli korkeataajuinen sähkövirta) lämmittää kudosta n. 2 cm syvyyteen asti ja
aiheuttaa paikallisen tulehdusreaktion. Sitä kutsutaan kontrolloiduksi, koska IR-lämpömittarin avulla varmistetaan, ettei synny varsinaista palovammaa.

TV-ohjelman edellisessä jaksossa tri Ari Karppinen kertoi että pieniä ryppyjä kasvoissa voidaan hoitaa laserilla. Hän kertoi että laservalo lämmittää kudosta muutaman millimetrin syvyyteen asti ja aiheuttaa tulehdusreaktion. Hoitomekanismi on siis tuttu mutta laservalon syvyysvaikutusta rajoittaa ihon pigmentit ja veren hemoglobiini, jotka
absorboivat laservaloa. Regen-hoito on ”värisokea”, radioaallot tunkeutuvat syvemmälle ja syvyysvaikutus riippuu hoitopään rakenteesta (moninapainen
TriPollar elektrodijärjestelmä).

Ihtotautilääkärin vastaus ”hallittu tulehdus” -termiin:
”Kyllä tällainen hallittu tulehdusreaktio ihon
toimintojen parantamisessa ja kollageenin muodostumisen indusoinnissa on
ihan tunnettu juttu dermatologiassa ja plastiikkakirurgiassa. Inflammaatio
voidaan saada aikaan laserilla tai radiofrekvenssillä (lämpövaikutus), paikallisella mekaanisella vauriolla (co2-laser tai esim ihon reiitys Dermarollerilla) tai sitten kemiallisesti kemiallisen kuorinnan yhteydessä.
Inflammaatio tekee kollageenin remodelingia, joka tasoittaa ja kiinteyttää ihoa. Hallittu inflammaatio on hyvä termi, koska sen pitää pysyä hallituissa
rajoissa, iho ei saa inflammatoitua liikaa, koska silloin voi lopputuloksena
olla arpea (vrt Thermage).”

Esa Suni
Helsinki

Wikipedia määrittelee mm.: ”Tulehdus on
elimistön tapa reagoida kudosvaurioon. Syynä tulehdukseen voi olla virus- tai bakteeri-infektion aiheuttama vaurio..... Myös korkeat lämpötilat, ….ja osa
sähkömagneettisen spektrin säteilystä….voivat aiheuttaa palovamman. Useimmiten tulehdus edistää vaurioituneen kudoksen paranemista”.