Täytetty broilerileipä on fiini piknikkieväs

Ti, 2009-05-19 12:38
Kevätrullat ja samosat saivat sienitäytteen. Kuva: Strömsö, YLE

Strömsön ohjeella syntyvät broilerileivät sopivat yhtä hyvin juhlapöytään kuin piknikillekin. Annosrasioissa leipä kulkee mukana pidemmällekin retkelle.

Broilerileipä, ohje neljälle

4 tomaattia
1 tl Dijon-sinappia
2 rkl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa
½ grillattua broileria
2 dl crème fraichea
½ dl hienonnettua punasipulia
½ dl basilikanlehtiä
1 dl maissinjyviä
1 dl kuutioitua fetajuustoa
16 viipaletta paahtoleipää
1 dl maitoa

suolaa
vastajauhettua mustapippuria
persiljasilppua

 

Tomaattilisuke leivän päälle:

Kalttaa tomaatit ja viipaloi ne. Sekoita keskenään sinappi, öljy, viinietikka, hunaja ja mustapippuri. Sekoita tomaatit kastikkeen joukkoon.


Broilerileipä:

Irrota broilerinliha luista ja kuutioi se. Sekoita keskenään broilerikuutiot, 1 ½ dl crème fraichea, hienonnettu punasipuli, basilika, maissi ja fetajuusto. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kostuta paahtoleipäviipale tilkalla maitoa. Levitä broileritäytettä leivälle, laita toinen leipä päälle. Tee näitä kerroksia niin, että päätät neljänteen leipäpalaan. Tee valmiiksi neljä leipää. Anna leipien olla kevyen painon alla vähän aikaa. Leikkaa reunat (kuoret) pois, levitä loppu crème fraiche leipien kylkiin ja dippaa kyljet hienonnetussa persiljassa. Laita leivän päälle koristeeksi tomaattilisuketta, pakkaa tiiviiseen astiaan ja ota mukaan piknikille.

Strömsön Noora vinkkaa broilerileivälle sopivan viinin
Lähde: Kycklingtårta till picknicken, Strömsö 9.5.2004
 


Vinkki!
Tomaatin kalttaaminen: kasta tomaatit yksi kerrallaan kuplivan kuumassa vedessä haarukan avulla. Tomaattien kantaan voi tehdä viillot, jolloin kuori irtoaa helpommin. Kuori tomaatit lämpiminä.
 


Leivän rakastajalle...


Venäläisissä krutongeissa maistuu valkosipuli
Kotikokkien juustoleipäset maustetaan cheddarilla
Keväinen tomaatti-mozzarellavoileipäkakku Kotikokkien ohjeella
Leipä taipuu moneen: reseptit herkulliseen panzanellaan, leipävanukkaaseen ja hedelmätoastiin
Ida Davidsenin Suurenmoinen sunnuntai -leipä

 

Ulla Vuorela, YLE Olotila

Kommentit

Ei kommentteja.