yle.fi


  • Tekstikoko + | -

opettaja.tv

Sisältö


Yleistä keskustelua



Keskustelun otsikot

opettajien lomat ovat kuuma peruna

opettajien lomat ovat kuuma peruna

Tuntui hyvältä katsoa Kotron ohjelmaa opettajien lomista. Kiitos siitä sulle Kotro, kun nostit myös esiin tuota sijaisten kohtelua. Olen itse kahdesti jäänyt ilman kesäpalkkaa kun vakkari on tullut kesäksi "töihin". Musta on kurjaa, että on vakkareita jotka viitsivät tällä tavalla hyväksikäyttää sijaisia vuodesta toiseen. Itse en olis valmis vastaavaan, sillä kyllä palkka kuuluu sille, joka on työn tehnyt.
Ja hämmästyttävää on se, että OAJ sulkee silmänsä ja korvansa tältä ongelmalta. Itse OAJ:n jäsenenä odottaisin OAJ:ltä jämäkkää asennetta ja lujaa tahtoa hoitaa ongelma pois sen sijaan, että OAJ turvautuu selittelyyn, ongelman vähättelyyn ja puolivalheisiin.
Me ollaan just perustettu pieni yhdistys pitämään sijaisten puolta tässä asiassa ja uskotaan, että kun saadaan tarpeeksi ihmisiä mukaan, niin kyllä OAJ:kin lähtee tosissaan hoitamaan tätä ongelmaa pois. Jos olet kiinnostunut niin laita meiliä meidän sähköpostiosoitteeseen sos.yhdistys@gmail.com

Kommentit

Opettajien lomista ja OAJ:stä

Tämän keskustelun nähtyäni aloin miettiä, pitäisikö minun toteuttaa jo kauan suunnittelemani ero OAJ:stä. Olen 15-vuotisen työurani ollut aina määräaikaisena opettajana. Yhden kerran olen ollut viransijaisena ja joutunut antamaan kesäksi ansaitsemani palkkani (sitähän se on ainakin aina silloin kun puolustellaan pitkiä kesävapaita: yhdeksän kuukauden aikana tehdystä työstä kahdelletoista jaettu palkka!) viranhaltijalle, vaikka samaan hengenvetoon todettiin, että minun haluttiin "jatkavan" sijaisuutta syksyllä. Totesin, että aina saa haluta ja menin muualle töihin syksyllä.

Tuntiopettajana olen aina saanut palkan 12 kuukaudeksi, joten OAJ:n väite, että kunnat eivät kuitenkaan palkkaisi opettajia kesän ajaksi, ei ainakaan minun kohdallani ole koskaan pitänyt paikkaansa -- tosin minä myös totean aina jo työhaastattelussa, että en suostu työsopimuksen katkaisemiseen kevätjuhlapäivään. Tämän vuoksi en ole enää hakenut enkä ottanut vastaan yhtään minulle tarjottua äitiyslomansijaisuutta tai muutakaan viransijaisuutta, vaan suostun vain ja ainoastaan tuntiopettajan pesteihin. Sanottakoon, että en ole koskaan ollut myöskään työttömänä.

Koko työurani on tuntunut, että ammattijärjestöni pitää vain viranhaltijoiden puolta emmekä me sijaiset ja tuntiopettajat -- saati määräaikaiset tuntiopettajat -- ole sille kuin pohjasakkaa. Noloa, että tuota virkavapauden katkaisemista kesän ajaksi työn tehneen sijaisen kustannuksella kehdataan yhä vielä puolustella.

Opettajan kesäloma

Minusta opettajan kesäloma on liian pitkä. Olen tv-ohjelmassa nähdyn rehtorin kanssa samaa mieltä, että opettajien olisi hyvä tulla töihin pari viikkoa ennen oppilaitaan. Liian usein opettajien on mahdotonta löytää yhteissuunnitteluaikaa varsinaisen lukujärjestyksen puitteissa. Tällöin parin viikon intensiivinen työjakso (suurien linjojen suunnittelua, koulun kalenterin suunnittelu, retki- ja teemapäivät ym.) ennen oppilaita olisi todella aiheellista. ja suurin hyöty tästä koituisi aivan varmasti oppilaille. Opettaja olisi kartalla jo ihan ensimmäisenä koulupäivänä...

Ratkaisu opettajien kesäpalkkaongelmaan

Tällähetkellä laki sallii virassa olevan opettajan olla töissä vain kesäajat ja näin nostavan sijaiselle kuuluvan palkan. Tähän epäkohtaan pitäisikin puuttua esimerkiksi muuttamalla opettajan palkkakäytäntöä. Ehdotukseni olisikin, että palattaisiin takaisin vanhaan malliin, jossa opettajan palkka maksettiin yhdeksältä kuukaudelta. Opettajan uusi kuukausipalkka laskettaisiin nykyisen perusteella kertomalla se 12:lla ja jakamalla 9:llä. Tästä uudesta palkasta 75% maksettaisiin opettajan tilille ja 25% opettajan kesätilille. Kesätilin opettaja saisi käyttöönsä luonnollisesti kesällä. Kesältä ei siis maksettaisi erikseen palkkaa kenellekään ja jokaisen kesätili olisi juuri sen suuruinen kuin on työnteollaan ansainnut. Esmerkiksi tilanteessa, jossa opettaja jää virkavapaalle kesken vuoden, saisi hän kesätililleen palkan niistä kuukausista, joina on ollut töissä ja sijainen puolestaan omista työkuukausistaan. Tällöin "kesäpalkka" jakautuisi oikeudenmukaisesti. Mielestäni tällainen käytäntö olisi reilua sekä viranhaltijalle että viransijaiselle.

Tässä vielä esimerkki. Oletetaan, etttä opettajan palkka olisi tällähetkellä 2100e/kk. Opettajan uusi palkka olisi näin ollen 2800e/kk, josta 75% eli 2100e opettaja saisi käyttöönsä heti ja 25% eli 700e menisi kesätilille. Kesätilille kertyisi näin koko vuoden työstä 6300e, joka vastaa nykyistä kolmen kuukauden palkkaa.

OPETTAJIEN KESÄLOMAPALKKAKIISTAT OVAT KUNTIEN SYY

Oikeastaan ongelma eivät ole opettajat, jotka palaavat kesän ajaksi esim. hoitovapaalta töihin, vaan kunnat/rehtorit, jotka eivät maksa sijaisille kesälomapalkkaa. Miksi hoitovapaalla olevan opettajan pitäisi luopua lomastaan ja loma-ajan rahoistaan, kun kaikissa muissa ammateissa voi pitää hoitovapaan ja siihen päälle lomansa, ennen kuin palaa töihin? Pitäisikö hoitovapaalla olevien opettajien tyytyä lyhyempään kotona oloon ja vähempiin korvauksiin kuin muitten? Muissa työpaikoissa maksetaan sekä viranhaltijalle että sijaiselle lomasta, miksi siis ei opettajille?

Niin kyllä opettajilla

Niin kyllä opettajilla pitää olla samat oikeudet pitää lomansa eri vapaiden jälkeen kuin muidenkin alojen työntekijöillä. Nyt vain tilanne on se, että opettajilla on paljon paremmat edut kuin muiden alojen työntekijöillä: esim. nuori opettajaäiti voi keskeyttää sekä äitiys- että hoitovapaan kesän ajaksi, jotta "hän palaa töihin." Mutta kesällähän ei ole töitä opettajilla! Eli tällainen opettaja ei oikeasti mene työpaikallensa, vaan pysyy kaukana koulusta.

Kun muilla aloilla työntekijä , kuten esim. vaimoni, keskeyttää hoitovapaan palatakseen töihin, niin hän menee oikeasti työpaikalleen ja tekee siellä töitä. Lisäksi vaimoni saa pitää neljän viikon vuosiloman äitiys- ja hoitovapaansa perään, kun taas nuori opettajaäiti pitää lasta kohden kaksi kertaa kymmenen viikkoa! Eli, jos puhutaan, että opettajilla pitää olla samat oikeudet kuin muillakin eri alojen ihmisillä, niin eikö 20 viikkoa ole vähän liioiteltua verrattuna esim. vaimoni neljään viikkoon?

Vastustan jo pelkästä periaatteesta systeemiä, jossa verorahoillani maksetaan palkkaa työstä, jota ei oikeasti tehdä. Enkä halua, että tällainen systeemi, joka hyväksikäyttää sijaisia ja on epäreilu muita kuntatyöntekijöitä kohtaan, voi jatkua tulevaisuudessa. En näe kestävänä mallina, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi maksaa kahta palkkaa yhdestä työstä. Mielestäni se on ajatuksena kestämätön ja järjenvastainen.

Mielestäni tällainen

Mielestäni tällainen palkkaussysteemi, mitä marie82 ehdotti, olisi sekä oikeudenmukainen että aika yksinkertainen toteuttaa. Silloin sekä sijainen että viranhaltija saisivat ansionsa mukaan palkkaan.

Tällöin ei olisi myöskään painetta maksaa yhdestä työstä kahta palkkaa: OAJ:han syyttää työnantajaa siitä, ettei se ole valmis maksamaan kahta palkkaa yhdestä työstä. Eli OAJ:n mukaan työnantajan pitäisi maksaa kesältä palkkaa sekä sijaiselle että vakkarille, eli myös silloin, kun vakkari ei ole ollut oikeasti päivääkään töissä. Yleensä työnantaja ei ole ollut tähän valmis. No, enpä minäkään olisi vamis maksamaan kahta palkkaa yhdestä työstä. Maksaisin ainoastaan sille, joka työn tekee. Mutta tämä ehdotettu palkkamalli näppärästi poistaisi tämän ongelman kertaheitolla.

Vielä aiheesta

Marie82 kirjoitti asiaa. Ehdottomasti kesätili sen suuruiseksi, kuin sen on ansainnut. Opettajan palkka on pienempi, koska se on jaettu koko kalenterivuodelle. On väärin teettäää työt sijaisilla liian pienellä palkalla. Järjestelmä kaipaa oikeudenmukaistamista. Työstä tulee maksaa tekijälle.

palkan määräytyminen

pete2699 wrote:

Vastustan jo pelkästä periaatteesta systeemiä, jossa verorahoillani maksetaan palkkaa työstä, jota ei oikeasti tehdä. Enkä halua, että tällainen systeemi, joka hyväksikäyttää sijaisia ja on epäreilu muita kuntatyöntekijöitä kohtaan, voi jatkua tulevaisuudessa. En näe kestävänä mallina, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi maksaa kahta palkkaa yhdestä työstä. Mielestäni se on ajatuksena kestämätön ja järjenvastainen.

Tähän kommenttina vain se, että opettajalle ei makseta sen enempää vapaista kuin muillekaan työntekijöille ja opettajan laskennallinen vuosiloma alkaa 16.6. Muuta "lomat" ovat vapaata, josta ei makseta palkkaa. Opettajan palkan perusteet määräytyy ihan palkanmaksumääräytymisen perusteella opetusvelvollisuudesta. Opettajan tilille toki rapsahtaa palkkaa vapailla loma-ajollakin, koska palkka on tasattu koko 12 kk:lle.

Opettajan kannalta tilanne on selkeämpi, että palkka on jaettu 12 kk:lle, kuin että 9kk:lle ja opettajan pitäisi itse osata laittaa kesäajan palkka sivuun. Toki se 12 kk:n palkka voidaan laittaa takaisin 9 kk:lle . Tilanne ei kuitenkaan muutu palkan suhteen, koska palkka edelleenkin määräytyy palkan perusteiden mukaan. Ainoa asia mikä muuttuu, on se, että palkka maksetaan korkeampana 9 kk:lta.

Aikoinaan opettajan palkka tasattiin koko 12 kk:lle syystä, ettei kukaan voinut olla 3 kk palkatta, niin opettajan kuukausipalkkaa samalla myös pienennettiin, jotta tasaus voitiin tehdä. Toisin sanoen nykyisessä käytännössä opettajalta otetaan suoraan se kesäajanpalkka säästöön, ei opettaja saa palkkaa ilmaiseksi kesän vapailta - ainoastaan sen mihin jokaisella työntekijällä on oikeus, vuosilomaan (opettajalla nimellisesti laskennallinen vuosiloma). Tämä nykyinen käytäntö on helpompi opettajan kannalta. Kyllä minä ainakin mieluummin otan säännöllisen, hiukan pienemmän tulon koko vuodelta kuin kuukausien palkattoman jakson ja minun pitäisi itse laittaa jonnekin säästötilille syrjään kesäajan palkka.

Tässä tosin määräaikaisen opettajan tilanne on varsin erikoinen. Määräaikaisten opettajien palkka pitäisikin siitä 12 kk tasauksesta johtuen laskea 9 kk:n mukaan, jos kerran eivät kesältä saa palkkaa. Jotenkin outoa, että määräaikaisten opettajien työehdot saavat olla näin paljon heikommat. Tosin niinhän opettajien työehdot työaikalainsuhteenkin ovat mitättömät - opettajilla kun on vain opetusvelvollisuus ja siihen sidottu palkan maksun määräytyminen, ei todelliseen työaikaan.

Opettajat itsekin haluaisivat, että palkka sidottaisiin todelliseen työmäärään, mutta kuntatyönantajat taas eivät halua tätä toteutta. Aikoinaan kun kartoitettiin tällaista vaihtoehtoa havaittiin, että opettajien säännöllinen työaika oli jopa 50 h/vko (vaikka palkka määräytyykin vain esim. 20h opetusvelvollisuuden mukaan). Reilua olisi opettajia kohtaan, että palkka määräytyisi tehtyjen tuntien mukaan eikä kenenkään tarvitisisi enää natista "pitkistä kesälomista" ja muista vapaista - jotka nyt on väärin ymmärrätty palkallisiksi lomiksi.

Oikeusmurha

Tässä juuri teen Opettajien työttömyyskassaan valitusta sen johdosta, että vaimo ei saa kesältä paitsi palkkaa, ei myöskään ansiosidonnaista, koska kuluneena lukuvuotena, joka oli vaimon ensimmäinen, lukuvuosi kesti tasan 42 viikkoa niin, että työsuhde oli siis ajalla ma 11.8.2008- su 30.5.2009. Vaimolla oli elokuussa töitä yli 80 tuntia, mutta Opettajien työttömyyskassa viittaa puuttuvaan yhteen tuntiin joko elokuulta 4.8.-8.8. tai kesäkuulta 1.6.-5.6. ja siihen ettei työttömyyskassan jäsenenä ole 1.6.2009 mennessä täyttynyt 10 kk. Lomarahoista palkkakaudelta 1.6.2009-30.6.2009 kuitenkin meni täydet maksut OAJ:lle. Ajatelkaapa, että tänä vuonna, kun koulut käynnistyvät, niin elokuussa ollaan töissä neljän viikon aikana eli tulevana lukuvuotena vastaavassa asemassa oleva saisi ilmeisesti ansiosidonnaisen, mutta vaimoni ei. Minusta laki ei voi olla viikonpäivistä kiinni vaan siitä, että töitä on tehty. Työvaatimus ansiosidonnaista varten neljältä viikolta on 34 tuntia. Vaimo teki yli 80 tuntia.

Kesällä työntekoa

Ihan vain ajattelin tässä ilmoittaa, että on myös opettajia, jotka tekevät kesällä töitä. Itse kävin kesäkuussa juhannukseen asti 3-4 päivänä viikossa työpaikallani tekemässä noin kuusi tuntia ja viikkoa ennen oppilaiden tuloa olin työpaikallani tekemässä täyttä 8 tunnin työpäivää. Oppilaiden ollessa koulussa lähden koululta lähes aina aikaisintaan klo 17 ja useimmiten sen jälkeen jatkan töitä vielä kotona. Hyvin työnsä tekevällä opettajalla, erityisesti haastavan luokan ollessa kyseessä, on siis helposti huomattavasti enemmän töitä kuin tavan 8-16 -duunarilla. Itse teen talven mittaan niin paljon töitä, että olen kyllä ansainnut pitkän kesäloman.

Loma-ajoista

Kiitos mielenkiitoisesta näkemyksestäsi. Mielestäni kuitenkin nykyinen lomajärjestely on sopiva, sillä monet opettajat menevät koululle tekemään suunnittelutyötä kaikessa rauhassa jo hyvissä ajoin ennen kuin oppilaat tulevat. Toki on niin, ettei kaikkea voi suunnitella, mutta melko pitkälle voi edetä...

Opettajien kesätöistä

Olen kuullut rehtoreiden valittavan, ettei opettajia saa kesäkuun puolella työpaikalle tulemaan, vaikka heillä tällainen velvollisuus tarvittaessa on. Sama syksyllä ennen koulujen alkua. Kaikki suunnittelu on tehtävä yksin ja toimistohenkilökunnan kanssa.
Omassa työssäni, aikuiskouluttajana, olen työssä myös kesäkuukaudet. Vuosiloma jakautuu pieniksi pätkiksi, viikko silloin ja pari tällöin. Minulle maksetaan ainoastaan työstä, jonka oikeasti teen. Palkkataulukkoja katsellessa ei lainkaan pidä paikkaansa väite, että opettajien palkat ovat pienet syystä, että ne jaetaan kahdelletoista kuukaudelle. Verratkaapa taulukoita ympärivuoden työtä tekevien aikuiskouluttajien ja yhdeksän kuukauden perusopetuksessa työskentelevien kesken.
Keskustelun aloittaja on aivan oikeilla jäljillä perätessään OAJ:lle selkärankaa oikaista opettajien vääristynyt palkkausjärjestelmä. Ja olen sitä mieltä, että kun kunnilla on säästämisen tarve, opettajat saa lomauttaa kesäaikana. Silloin eivät oppilaat kärsi opetuksen puutteesta. Opettajien itsekkyys ja sen ammattijärjestön toiminta ei saa sympatioita kansalaisilta.
Marie82 - ehdotuksesi on hyvä ja kannatettava!

Onko toiminnan suunnittelu työtä?

Aloittaessani uuden työn (laaja-alaisen erkkaopen työ) olen miettinyt sitä, kuinka todistaa tekevänsä työtä myös kouluajan ulkopuolella. (Helppoahan minulla kuulema on, 16 tuntia töitä viikossa, kesä vapaata ja palkka juoksee.) Eihän opettaminen ole vain sitä, että astut luokkaan sisään ja pidät oppitunnin - kunnon laadukas toiminta vaatii suunnittelua ja kokoaikaista valppaana oloa sekä itsensä kehittämistä. Kaiken aikaa.

Open ammatti on aika pitkälti valinnan tulos, itse olen aikuisena opiskellut ja tiennyt aiemman työkokemuksen perusteella mitä on tulossa. Ympäristön reaktio kuitenkin hämmästytti, sillä kukaan ei ole uskonut sitä kuinka paljon ennakkovalmisteluita tunnit ja oppilaat (ja opekolleegat ja yhteistyö) minulta vaativat.
Välillä mietin sitä, pääsisinkö helpommalla, jos olisinkin valinnut jonkin toisen uran...
Mutta kaikesta huolimatta en vaihtaisi: silloin kun on toimintaa ja koulua - silloin toimitaan täysillä. Kun on loma, silloin olen mökillä tai melomassa ja tarkistan sähköpostin noin kerran viikossa.

Terveisin
Katri

Opettajien palkkaus

Opettajien työaika

Mielestäni opettajille pitäisi järjestää kokonaistyöaika 8:00--16:00 ja palkka sen mukaan. Ei tarvitse viedä hommia kotiin, tunnit voi valmistella koulussa.

Opet lienee ainut amattikunta, jonka palkkaus perustuu ylitunteihin.

Jay

Missä tuo on dokumentoitu

Nimimerkki vieraiija kertoi kauan sitten, että opettajien palkka on joskus päätetty jakaa tasan 12:kuukaudelle ja että aikaisemmin palkkaa olisi maksettu vain 9 kk. Olen kuullut tämän väitteen aikaisemminkin. Kukaan ei ole vain osannut kertoa, mistä tuon päätöksen tai siitä kertovan uutisen voisi löytää

Osaako joku?

Ennen vanhaan opettajien palkka oli vuosipalkka.

Tämä myytti 9 kuukauden palkasta elää omaa elämäänsä netin keskustelupalstoilla ja putkahtaa tuon tuostakin esiin.

Ennen vanhaan opettajien palkka oli vuosipalkka. Koulun johtokunta päätti, kuinka monessa erässä se maksettiin. Esim. Lähemäen koulun johtokunta päätti v. 1902 maksaa opettajan palkan neljännesvuosittain. Maaseudun kansakoulunopettajilla oli myös luontoisetuja. (http://eduwww.mikkeli.fi/opetus/lahemaki/historia3.htm)

Vuonna 1929 kustannuslaissa hyväksyttiin Oskari Manteren komitean ehdotus opettajien palkaksi. Käytännössä siirryttiin valtion palkkaukseen. Yläkansakoulun opettaja tulisi saamaan 15.000-17.500 mk ja alakansakoulunopettaja 10.500 mk vuodessa, supistetun kansakoulun opettajan saadessa lisäksi 2.400 ja johtajaopettajan 1000 mk vuodessa. Luontaisetuina yläkansakoulunopettaja sai mies 3 ja nainen 2 huoneen ja keittiön asunnon , polttopuut, valon, navetan, rehu- ja puuvajan, saunan, kellarin, aitan, kaivon, lisäksi ainakin yhden lehmän laitumen sekä vähintään ½ ha viljelysmaata. Alakansakoulunopettaja sai vähintään 1 huoneen ja keittiön asunnon, polttopuut, valon ja välttämättömät ulkosuojat sekä 1/10 ha:n viljelysmaan. Pula-aikana alennettiin v. 1932 opettajien palkkoja 5%:lla, jatko-opetuspalkkio poistettiin, sillä samalla lisättiin opetusvelvollisuutta 2 viikkotunnilla ilman lisäkorvausta. Kaupunkien kansakoulunopettajien palkkaus vaihteli eri paikkakunnilla 10.000-21.000 mk.
Lähde: http://www.koulut.kuopio.fi/koulu125/1922/OPE1922.HTM

Opettajien vuosipalkat maksettiin kuukausittain jo ennen ensimmäisiä virkaehtosopimuksia. Palkkaus määräytyi silloin lakien ja asetusten mukaan.

Myös tuntiopettaja on

Myös tuntiopettaja on viranhaltija. Kunnassa tai kuntayhtymässä opettaja on virkasuhteessa ja kaikki virkasuhteiset työntekijät ovat viranhaltijoita. Kurkkaapas lakia kunnallisesta viranhaltijasta. Kunnassa on siis vain viranhaltijoita sekä työsopimussuhteisia työntekijöitä.

Opettajan kesäloma ei ole liian pitkä!!

Lainaus:"Opettaja olisi kartalla jo ihan ensimmäisenä koulupäivänä..."

Voin kertoa, että vaikkei opettaja välttämättä fyysisesti vietä koululla kahta viikkoa ennen uuden lukukuvuoden alkua, uuden lukuvuoden suunnittelu käynnistyy päässä jo reilusti ennen lukukauden alkua. Opettajat käyvät laittamassa luokat valmiiksi, suunnittelevat ensimmäiset päivät/viikot ja joka koulussa järjestetään ns. vesopäivä, jolloin rehtori ja opettajat "saadaan kartalle" myös koulun yhteisissä asioissa. Tämä tapahtuu ennen oppilaiden kouluun tuloa.

Suurien linjojen suunnitteluun ei monia viikkoja tarvita, vaan ne asiat saadaan sovittua joka viikkoisissa kokouksissa, joita opettajat pitävät ennen koulupäivien alkua tai niiden jälkeen.

Se työ, minkä opettajat tekevät ennen varsinaisen koulutyön alkamista voi olla paljolti näkymätöntä, mutta sitä työtä todella tehdään päiviä/viikkokausia!

Opettajien palkkaus ja lomat

Olen vierestä seurannut monen opettajan arkea ja hiljalleen tullut siihen tulokseen, että vaihtaisin oman työni milloin tahansa opettajan työhön.
Olen yhteiskuntatieteiden maisteri koulutukseltani ja työskentelen lastensuojelussa. Työskentelen 8-16 työajalla ja vuodessa on lomapäiviä 28. Lisäksi saan huonompaa palkkaa kuin opettajat.
En tunne yhtään opettajaa joka kävisi kesäloman aikana työpaikalla mitään suunnittelemassa ellei ole pakko. Käytännössä työpaikalla ollaan rehtorin määräyksestä pari päivää ennen koulujen alkua tehtailemassa lukujärjestyksiä ja suunnittelemassa toimintaa. Itse olen kesän töissä ja joudun jakamaan lomani kuin muutkin duunarit pieniin pätkiin pitkin vuotta tai olemaan palkattomalla vapaalla saadakseni edes kuukauden loman. Maksan kesältä sitten vielä lasten hoitomaksuja kun en voi olla kotona hoitamassa kuten opettajat. 99 prosenttia opettajista hoitaa valmistelut ja sunnittelut hyppytunneilla - harvoin kotiin kannetaan töitä tai valmistellaan seuraavaa päivää klo 16 jälkeen. Käytännössä opettajilla on niin hyvät materaalit ja ohjeistukset opetukseen valmiina, että valmistelu on minimissään.

Moni opettaja vielä kehtaa valittaa miten rankkaa töissä on ja miten vaikeaa on nykynuorten ja vanhempien kanssa työskentely. Loma on ikäänkuin sillä ansaittu. Entäpä miten rankkaa on vuodeosastolla hoitohenkilökunnalla - potilaat vaativia ja työ fyysistä. Kyllä mielestäni jonkinlainen tasa-arvo pitäisi olla palkkauksessa ja lomissa yli ammattialojen. En näe mitään perusteita sille, että samalla koulutuspohjalla ihmisillä on noin suuria ristiriitoja palkkauksessa ja lomissa. onhan opettajat vielä etuoikeutettuja pitämään lomaa syyslomalla, joululomalla ja talvilomalla. Paljonkohan noita vapaita sitten on suhteessa työssä oloon????

Perusopetuksessa rankempaa

Olen työskennellyt aikuiskouluttajana kolme talvea ja nyt nuorisoasteella 4 lukuvuotta. Raha tuli ainakin minulle helpommin aikuisten kanssa, vastuu opintojen etenemisestä on nyt paljon suurempi ja työ muutenkin intensitiivisempää. Joten käyppä kokeilemassa lasten kanssa työskentelyä ja kerro sitten mielipiteesi, tietämättömän on helppo puhua! Minulla ei tämänhetkisellä työmäärällä ja palkalla ole mitään valittamista, mutta jos nuorisoasteella siirrytään kokonaistyöaikaan, vaihdan alaa!

VIITTAUS EDELLISEEN

Vierailija wrote:

Omassa työssäni, aikuiskouluttajana, olen työssä myös kesäkuukaudet. Vuosiloma jakautuu pieniksi pätkiksi, viikko silloin ja pari tällöin. Minulle maksetaan ainoastaan työstä, jonka oikeasti teen. Palkkataulukkoja katsellessa ei lainkaan pidä paikkaansa väite, että opettajien palkat ovat pienet syystä, että ne jaetaan kahdelletoista kuukaudelle. Verratkaapa taulukoita ympärivuoden työtä tekevien aikuiskouluttajien ja yhdeksän kuukauden perusopetuksessa työskentelevien kesken.

Edellinen oli tarkoitettu vastaukseksi tähän

Miten niin työtä ei tehdä?

Hei
Olen biologian opettaja. Kerronpa viimeisen 3 viikon töistäni. Olen ollut päivittäin koulussa kl 8.10-16.00 Tähän on sisältynyt opetusvelvollisuustuntini, niiden suunnittelu, havaintomateriaalien esiinotto ja poisto, pari koulutustilaisuutta, yhteydenpito huoltajiin jne.
Tämän lisäksi olen joka ilta tai aamu korjannut kokeita, lukenut tutkielmia ja vihkoja n. 1-2 h/ilta. Toissa viikonlopun vietin oppilaiden kanssa retkellä Pirttimäen metsässä pe-su. Viime ja retkeä edeltävinä viikonloppuina olen lukenut maantiedon tutkielmia n. 30-50s/tutkielma kumpanakin päivänä. Perjantai-illan vietin vanhempainyhdistyksen järjestämässä illanvietossa. Nämä siis käsittääkseni teen ikäänkuin sisään kesälomalla pidettäviksi.
Eikähän olisi kivempi puhua niistä töistä, joista tietää, eikä arvailla muiden hommia. Tervetuloa ihan minä päivänä katselemaan meikäläisen vetelehtimistä, samoin tervetuloa kesälomalla osallistumaan kurssien suunnitteluun ja nyt terveystiedon opintojen (aineopinnot 3:ssa opetettavassa aineessa) opiskeluun verkossa ja tenteissä.

Terveisin Kirsi Arino opena yli 20 vuotta

PS Äitiyslomalla ollessani asuntovelallisena puolitin kesäpalkan sijaiseni kanssa, että kumpikin pärjäsimme paremmin. Muistat varmaan myös sen, että opettajien vuosipalkka jaettiin aikoinaan ilman korotuksia vain tulemaan joka kuussa entisen palkattoman loman sijaan.

Loma

Kyllä opettajien loma on kokonaisuudessaan täysin ansaittu ja sitä on aivan turha lähteä lyhentelemään esim täällä mainituista syistä! Sellaine, joka ei ole opettajana työskennellyt, voi olla eri mieltä, mutta kaikki ammatin parissa pyörivät tietävät kyllä, miksi lomalla ollaan.. Kuinka moni ammattiryhmä on valmis luopumaan yhdestäkään lomapäivästä?! Ei varmasti yksikään!

Samaa mieltä

Vierailija wrote:

Ihan vain ajattelin tässä ilmoittaa, että on myös opettajia, jotka tekevät kesällä töitä. Itse kävin kesäkuussa juhannukseen asti 3-4 päivänä viikossa työpaikallani tekemässä noin kuusi tuntia ja viikkoa ennen oppilaiden tuloa olin työpaikallani tekemässä täyttä 8 tunnin työpäivää. Oppilaiden ollessa koulussa lähden koululta lähes aina aikaisintaan klo 17 ja useimmiten sen jälkeen jatkan töitä vielä kotona. Hyvin työnsä tekevällä opettajalla, erityisesti haastavan luokan ollessa kyseessä, on siis helposti huomattavasti enemmän töitä kuin tavan 8-16 -duunarilla. Itse teen talven mittaan niin paljon töitä, että olen kyllä ansainnut pitkän kesäloman.

Erittäin hyvin sanottu! Minulle maksetaan palkaa ajalta 08.30-14.30. Teen kuitenkin päivittäin ilman korvausta suunnittelu- ja muuta työtä yllin kyllin. Tulen koululle viimeistään 07.45 valmistelemaan päivää. Lähden koululta usein vasta klo. 16 jälkeen. Päivässä tulee siis noin kaksi tuntia työtä, josta ei makseta mitään, mutta se on pakko tehdä! Lisäksi on lähes säännöllistä että opettaja joutuu tekemään töitään vielä kotona.

Tämän perusteella voidaan sanoa, että opettajien palkka on työnteon määrään nähden aivan pielessä. Silti kiltit opettajat kumartavat Kangasniemen mukana ja tyytyvät tähän. Kuinka moni on valmis tekemään töitä palkatta?! Ei varmasti kukaan!! On siis turha puhu opettajien "yliertaisista" etuuksista. Toivottavasti opettajat tajuavat mennä jossakin välissä lakkoon..

Kylläpä kuulostat kovinkin

Kylläpä kuulostat kovinkin katkeralta. Käyppäs tekemässä esim. Luokanopettajan töitä muutama vuosi ja kerro sitten mielipiteitäsi uudemman kerran ja täysin rehellisesti! Jos ihannoit noinkin paljon opettajien töitä ja etuuksia, niin mikä estää hakeutumaan alalle!? Tervetuloa kokeilemaan!

Ei näin

Vierailija wrote:

Olen vierestä seurannut monen opettajan arkea ja hiljalleen tullut siihen tulokseen, että vaihtaisin oman työni milloin tahansa opettajan työhön.
Olen yhteiskuntatieteiden maisteri koulutukseltani ja työskentelen lastensuojelussa. Työskentelen 8-16 työajalla ja vuodessa on lomapäiviä 28. Lisäksi saan huonompaa palkkaa kuin opettajat.
En tunne yhtään opettajaa joka kävisi kesäloman aikana työpaikalla mitään suunnittelemassa ellei ole pakko. Käytännössä työpaikalla ollaan rehtorin määräyksestä pari päivää ennen koulujen alkua tehtailemassa lukujärjestyksiä ja suunnittelemassa toimintaa. Itse olen kesän töissä ja joudun jakamaan lomani kuin muutkin duunarit pieniin pätkiin pitkin vuotta tai olemaan palkattomalla vapaalla saadakseni edes kuukauden loman. Maksan kesältä sitten vielä lasten hoitomaksuja kun en voi olla kotona hoitamassa kuten opettajat. 99 prosenttia opettajista hoitaa valmistelut ja sunnittelut hyppytunneilla - harvoin kotiin kannetaan töitä tai valmistellaan seuraavaa päivää klo 16 jälkeen. Käytännössä opettajilla on niin hyvät materaalit ja ohjeistukset opetukseen valmiina, että valmistelu on minimissään.

Moni opettaja vielä kehtaa valittaa miten rankkaa töissä on ja miten vaikeaa on nykynuorten ja vanhempien kanssa työskentely. Loma on ikäänkuin sillä ansaittu. Entäpä miten rankkaa on vuodeosastolla hoitohenkilökunnalla - potilaat vaativia ja työ fyysistä. Kyllä mielestäni jonkinlainen tasa-arvo pitäisi olla palkkauksessa ja lomissa yli ammattialojen. En näe mitään perusteita sille, että samalla koulutuspohjalla ihmisillä on noin suuria ristiriitoja palkkauksessa ja lomissa. onhan opettajat vielä etuoikeutettuja pitämään lomaa syyslomalla, joululomalla ja talvilomalla. Paljonkohan noita vapaita sitten on suhteessa työssä oloon????

Edellinen viestissä vastasin tähän kirjoitukseen.

Töitä töitä

Kyllä opettajan työpäivä kuulostaa lyhyelle verrattuna moneen muuhun. Tervetuloa yksityiselle puolelle tekemään töitä, joissa on tiukat tulostavoitteet. Jättäkää ne opettajan duunit ja tulkaa tekemään esim 7-22 työpäivää, kun tulostavoitteet pitää saada täytettyä. Viikonloppunakin tehdään kotona töitä. Lyhyellä lomallakaan ei stressistä pääse eroon.
En tiedä ketään, joka nykyään pärjäisi yksityisellä puolella normaalilla 8-16 työajalla. Ehkä kunnalla ja valtiolla näin sitten on.

Mutta..

Vierailija wrote:

Kyllä opettajan työpäivä kuulostaa lyhyelle verrattuna moneen muuhun. Tervetuloa yksityiselle puolelle tekemään töitä, joissa on tiukat tulostavoitteet. Jättäkää ne opettajan duunit ja tulkaa tekemään esim 7-22 työpäivää, kun tulostavoitteet pitää saada täytettyä. Viikonloppunakin tehdään kotona töitä. Lyhyellä lomallakaan ei stressistä pääse eroon.
En tiedä ketään, joka nykyään pärjäisi yksityisellä puolella normaalilla 8-16 työajalla. Ehkä kunnalla ja valtiolla näin sitten on.

Nykyään kyllä revutään joka alalla kaikki irti työntekijästä. Olen ollut yksityisellä useampaan otteeseen. Opettajan hommia on tullut paiskittua viisi vuotta. Siellä yksityisellä ja muualla yleensäkin sentään maksetaan tehdyistä tunneista. Opettajat tekevät paljon töitä ilman korvausta, joka on käsittämättömän typerää! Lisäksi joudumme työskentelemään kuntasektorilla. Kunnat ovat rahallisesti todella tiukoilla ja "kusettavat" työntekijöitään sumeilematta, kunhan oma pohjaton rahakirstu säilyy koskemattomana.

töistä...

Vierailija wrote:

Kyllä opettajan työpäivä kuulostaa lyhyelle verrattuna moneen muuhun. Tervetuloa yksityiselle puolelle tekemään töitä, joissa on tiukat tulostavoitteet. Jättäkää ne opettajan duunit ja tulkaa tekemään esim 7-22 työpäivää, kun tulostavoitteet pitää saada täytettyä. Viikonloppunakin tehdään kotona töitä. Lyhyellä lomallakaan ei stressistä pääse eroon.
En tiedä ketään, joka nykyään pärjäisi yksityisellä puolella normaalilla 8-16 työajalla. Ehkä kunnalla ja valtiolla näin sitten on.

Niin, sanoit taikasanot "kuulostaa lyhyeltä", mutta totuus on toinen. Ei se työpäivä siitä ala, kun kouluun mennään ja koulusta lähdetään. Ei minullakaan ole ollut työpäiviä kuin 8-14.00 tai 10-14.00, joskus pitempääkin. Mutta tämä vain sitä työtä, joka tapahtuu siellä luokassa. Tämän päälle tulee kaikki muu työ. Suunnittelu vie valtavasti aikaa ja minä en jää niitä suunnitteluja kouluun tekemään ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että työskentely siellä katkeaisi yhtenään, kun joku tulisi jostain asiasta keskustelemaan ja toisekseen, meillä ei ole työhuoneita eikä omia koneita eikä edes omille tavaroille muuta paikkaa kuin opettajanhuoneen kaappi. Sinne nyt ei paljon materiaalia mahdu. Jos tulet katsomaan makuuhuonettani kotona, yllätyt siitä, että se näyttää työhuoneen ja makuuhuoneen risteytykseltä ja joka paikassa on papereita hujan hajan. Tämä on sitä valitettavaa opettajan arkea - moni tekee työt kotona pakon edestä tai sen takia, että pystyy keskittymään paremmin ja saamaan töitä aikaiseksi ripeämmin.

Koulussa joudun kuitenkin hoitamaan vanhempien tapaamiset - omalla ajallani, josta ei mitään palkkaa myöskään makseta. Samoin omalla ajallani hoidan oppilaiden asioiden hoidon. Työ- ja virkaehtosopimuksissa on varattu viikottain ylimääräistä aikaa 3h asioiden hoitamiseen, joka ei käytännössä riitä oppilaiden asioiden hoitamiseen monestikaan. Tämä 3h on myös pois vapaa-ajastani ja josta ei liiemmin korvaustakaan makseta.

Ja valituksesi siitä, että teet töitä 7-22 menee toisesta korvasta saman tien ulos. Kuka hullu tällaiseen suostuu? Jos suostut, oma on valintasi. Ja tyhmäkin olet, jos et ota noista korvausta vapaana tai palkkana. Opettajan työssä valitettavasti ollaan "tyhmiä", koska palkka maksetaan vain opetusvelvollisuuden mukaan, ei todellisten tehtyjen tuntien mukaan.

Itse en kuulu OAJ:hin juuri näistä monista epäkohdista. Palkka on liian pieni todelliseen työmäärään nähden, sijaisten asiat ei ole OAJ:llä hoidossa miltään osin ja OAJ ei tunnu osaavan ajaa opettajien etuja. Olen tehnyt töitä teollisuudessa ja uskallan väittää, että vaikka teollisuudessa onkin tulosta tavoiteltava, on työ mielekkäämpää jo yksinomaan työskentely-ympäristön pohjalta. Mieluummin tekisin töitä 8-16.00 miellyttävässä seurassa ja uusimmilla laitteilla kuin työtä, jossa teen ilmaista työtä lukemattomia tunteja ja palkaksi saa lähinnä tietämättömien kettuilua. Onneksi silloin tällöin oppilaat ja vanhemmat muistavat kiittää :) Ne on niitä hetkiä, kun tuntee olonsa tarpeelliseksi ja saa potkua taas työssäjaksamiseen.

Mikään ei estä kouluttautumasta opettajaksi, niin minäkin olen tehnyt. Minulla on tutkijan paperit ja opettajan paperit. Tällä hetkellä teen opetustyötä. Kummassakin ammatissa on hyvät ja huonot puolensa. Itse pidän opettamisesta ja siihen liittyvistä haasteista, joten minulle opettaminen sopii, vaikka työ onkin raskasta. Välillä on päiviä, kun harkitsen palaamista yksityiselle sektorille. Toisaalta on niitäkin päiviä, kun tunnen olevani täydellisesti onnistunut opettajana ja saanut taas energiapiikin opettajana olemiseen.

Minusta tuntuu, että henkilöt jotka valittavat opettajan työn kuormittavuuden vähyydestä, stressistä ja pitkistä lomista, ei lainkaan tunne opettajia eivätkä lainkaan tiedä, mitä työ vaatii. Tutkimukset on aika selkeästi osoittanut, että opettajat pääsevät lomatunnelmiin vasta 3vko työnloputtua. Voin allekirjoittaa tämän. Tosin päättäjäisistä on kulunut vasta muutama päivä, mutta olen edelleenkin vielä täysin yliaktiivinen ja käyn kierroksilla. Ei tunnu siltä, että olisin lomalla tai loma olisi alkanut. Toivottavasti tässä kesäkuun aikana, jotta ehtisi lataamaan akut elokuuksi.

Ja kyllä, teen myös töitä ensi vuotta ajatellen. Jos jättäisin nyt kesällä työt tekemättä, auta armias! Kuolisin ensi vuonna työmäärään, joka pitäisi lukuvuoden aikana hoitaa. Ei, ei.. Itseäni säästäen teen myös kesälläkin kotona töitä, jotta ensi vuosi ei olisi niin raskas. Suunnittelutyötä teen hyvinkin paljon, mutta en todellakaan joka päivä tai kahdeksasta neljään... Vaan silloin kun ehdin, jaksan ja viitsin. Tärkeintä on kuitenkin purkaa syntynyt stressi ja ladata akut. Muutoin pääsee hyvin pian loppuunpalaneena sairaslomalle.

Pohtikaapa nyt hetki opettajan työn kuormittavuutta. Työ ei ainoastaan ole opettamista vaan myös kasvattamista. Aineenopettajana tapaan jaksottain satakunta oppilasta. Jos teillä on hankaluuksia kasvatuksessa sen pilttinne kanssa kotona, miettikääpä sitä opettajan arkea yläkoulussa, kun hän tapaa päivässä vähintään viisikymmentä nuorta, joilla on jokaisella omat tarpeensa. Tähän päälle vielä oma luokan luokanvalvojuus ja näiden oppilaiden asioiden hoito. Päivittäin saat konsultoida eri aineenopettajia, erityisopettajia, kuraattoria, terveydenhoitajaa, psykologia, sosiaaliviranomaisia (ei nyt päivittäin onneksi) jne... Ei opettajan työ mikään maailman helpoin ole. Sen voin sanoa. Kokemuksesta yksityisellä puolella työtä tehneenä voin todeta yksityispuolen olevan helpompi työpaikka tutkimus- ja tuotekehittelysektorilla, jossa tulosta pitää saada aikaiseksi. Kyllä sitä tulosta pitää saada myös siellä koulussakin aikaiseksi, siinä vastataa miljoonista euroista ja tulevaisuudesta. Rahaa ei käsitellä ja siirrellä, mutta opettajan työ näkyy nuorten yhteiskuntakelpoisuudessa, ammatin hankkimisessa, kouluttautumisessa ja lopulta työelämään pääsyssä. Tässä näkyy opettajien käden jälki ja vastuu. Väittäisin, että vastuu yhteiskunnalle on suurempi kuin miljoonasopimuksiin nimen laitto.

Mutta kukin tyylillään... Helppo puhua vailla kokemusta ja tietoa.

Ammatinvalintakysymys

Siitä vain opettajaksi opiskelemaan. Taivas aukeaa kun meillä on niin helppoja päiviä. Et taida tuntea yhtään opettajaa ;)

Ihmettelen

Jos opettajan työ on niin helppoa, niin mistähän mahtavat johtuaopetushenkilöstön burn out-tilastojen kärkisijoilla roikkuminen sekä se tosiasia, että todella moni opettajaksi kouluttautunut vaihtaa alaa. Itsekin olen useita töitä elämässäni tehnyt ja opettaminen kaikessa antoisuudessaan on kuitenkin myös kaikkein raskainta ja stressaavinta.

Opettajien palkkaus

No voi tuota suurta katkeruutta! Etköhän sinäkin voi pyrkiä OKL:ään, niin elämäsi muuttuisi kertaheitolla, vai mitä?

Täältä respektii:)

Olen opiskelemassa avoimessa yliopistossa perusopintoja luokanopettajan ammattiin ja koko ajan kunnioitukseni ammattitaitoisia, työtään sydämellä tekeviä opettajia kohtaan vaan kasvaa ja kasvaa! Kyllä on vaativa ja läkähdyttävä työ. Silti tähtään opettajaksi, koska se jos mikä on ammatti, jolla on merkitystä ja vaikutusta ihan koko kansakuntamme tulevaisuutta ajatellen. Onpa mahtipontista:) Mutta mielestäni opettajilla on suuri mahdollisuus ja valta vaikuttaa asioihin oppilaiden myötä - niin hyvässä kuin pahassakin.
Ja tuo kateus toisen työtä kohtaan. Suomessa aika vapaasti voi itse valita kiinnostuksen kohteensa ja sitten tavoitella haluamaansa. Kaikissa töissä on hyviä ja huonoja puolia, luullakseni. Onneksi meitä on niin moneksi ja tekijöitä piisaa erilaisiin tehtäviin - ei jokaisesta ole opettajaksikaan. Varsinkaan opettajaksi:)

Tervetuloa vaan tekemään

Tervetuloa vaan tekemään ekaluokanopettajan työtä 26:n oppilaan luokkaan. Lapset ovat levottomia ja erityisen tuen tarvitsijoita on useita. Palkkaa saan opetetuista tunneista sekä kolmesta YT-lunnista viikossa. Ei tule työt tehtyä näillä tunneilla. Päivät venyvät enemmän kuin tilipussi. Opettajan työ on vaativaa ja stressaavaa. Palkka ei päätä huimaa. Käteen saan 2100 e/kk. Jokaisen lomapäiväni olen ansainnut!

Miksi työpaikalla?

Vierailija wrote:

Olen vierestä seurannut monen opettajan arkea ja hiljalleen tullut siihen tulokseen, että vaihtaisin oman työni milloin tahansa opettajan työhön. [] En tunne yhtään opettajaa joka kävisi kesäloman aikana työpaikalla mitään suunnittelemassa ellei ole pakko.

Miksi ihmeessä minun pitäisi istua siellä työpaikalla tekemässä suunnittelua, kun voin tehdä sen kotonakin omalla koneella? Onko työ siis sidottu työpaikkaan? Onko tehty työ vain silloin työtä, kun olet fyysisesti työpaikalla ja työssäoloasi seurataan kellokortilla. Kaikki muu työ ei ole työtä?

Quote:

Käytännössä työpaikalla ollaan rehtorin määräyksestä pari päivää ennen koulujen alkua tehtailemassa lukujärjestyksiä ja suunnittelemassa toimintaa.

Et kyllä näytä tietätävän opettajan työstä mitään. Ensinnäkin lukujärjestyksiä ei tehtailla parissa päivässä. Toisekseen opettajat eivät tehtaile lukujärjestyksiä - se on rehtorin työtä, jonka rehtori tekee kesän aikana!

Quote:

Itse olen kesän töissä ja joudun jakamaan lomani kuin muutkin duunarit pieniin pätkiin pitkin vuotta tai olemaan palkattomalla vapaalla saadakseni edes kuukauden loman.

Minäkin olisin mielelläni kesällä töissä, mielelläni joulunakin töissä. Mutta kun en voi olla. Olen silloin töissä, kun oppilaat ovat talossa. Mielelläni myöskin pitäisi joustavaa työaikaa ja sopivin tapaamiset aina kello 8-16.00 välille. Mutta kun en voi. Joudun välillä odottelemaan koulupäivän jälkeen vanhempia koululle, koska eivät omista töistään ehdi - tästäkään ei makseta korvausta. Tapaan myös eri viranomaisia koulupäivän jälkeen. Tästäkään en saa korvausta. Pidän rästikokeita koulupäivän jälkeen - josta siitäkään ei makseta korvausta. Olen vanhempainilloissa aina jopa kello 20.00 saakka. En saa mitään korvausta tästä. Seuraavana päivänä nuutuneena töihin, kun tuli tehtyä 12h työpäivä ja oppilaat kyselevät "Paljon sain arvosanaksi eilisestä kokeesta?" Mieluusti olisin töissä 8-16.00 palkka koko ajan juosten ja kun kotiin lähden, työt jäävät töihin.

Mutta kun elämä ei toimi näin. Opettajan työnkuva ei ole vastaava kuin muissa töissä. Työnkuva on pitkälti projektiluontoista. Projektiluontoisuus näkyy koko kouluvuoden ajan. Asiat, jotka koulussa tapahtuvat, eivät tule sormia napsauttamalla. Se, että meillä koulussa käy vierailija, vierailija ei ilmesty kouluun sormia napsauttamalla. Työ joka edeltää tätä vierailua, ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se, että koulussa on jokin teemapäivä, ei tule taikahatusta. Sormia napsauttamalla ei asiat suju. Kaikkia tapahtumia, vierailuja, oppilaskäyntejä jne. edeltää useiden päivien ja viikkojen suunnittelutyö. Sitä suunnitelutyötä ei tehdä kouluajalla, koska opettajat ovat luokkahuoneessa pitämässä tunteja. Se suunnittelutyö tapahtuu sen jälkeen, kun oppilaat ovat lähteneet kotiin.

Kotiin ei näy kuin ne tapahtumat ja opetusluokkahuoneessa. Kotiin ei näy se kaikki muu työ, joka koulussa tehdään ja jonka opettaja tekee kotonaan.

Quote:

Maksan kesältä sitten vielä lasten hoitomaksuja kun en voi olla kotona hoitamassa kuten opettajat.

Voi voi! Minäkin maksan lapsettomana sinun tarhatätiesi palkkaa, vaikka minulla ei lapsia ole. Sellaista se elämä nyt vaan sattuu olemaan.

Quote:

99 prosenttia opettajista hoitaa valmistelut ja sunnittelut hyppytunneilla - harvoin kotiin kannetaan töitä tai valmistellaan seuraavaa päivää klo 16 jälkeen.

Minulla ei ole tässä jaksossa yhtään hyppytuntia. Osa välitunneistakin menee välituntivalvontoihin.

Quote:

Käytännössä opettajilla on niin hyvät materaalit ja ohjeistukset opetukseen valmiina, että valmistelu on minimissään.

Kun näin on, kerro missä. Mistä löydän materiaalin oppimisvaikeuksiselle oppilaalle? Mistä löydän materiaalin, josta löytyy ohjeet siihen, miten opetan asian oppilaalle, jonka äidinkieli ei ole suomi? Mistä löydän materiaalin SmartBoardiin? jne.. Kerrotko mistä, kun tiedät tämän? Olen todella kiitollinen tästä sinulle sitten.

Quote:

Moni opettaja vielä kehtaa valittaa miten rankkaa töissä on ja miten vaikeaa on nykynuorten ja vanhempien kanssa työskentely. Loma on ikäänkuin sillä ansaittu.

Loma on ansaitta vuoden aikana tehdystä työstä. Piste. Yhteiskuntatieteiden maisterina varmasti osaat helposti etsiä (netistäkin) tutkimustuloksia, joissa on tutkittu opettajien stressin kestoa maailmanlaajuisesti ja todettu niinkin ikävä asia, ettei kaikille opettajille riitä kesälomakaan stressin poistoon. Tyypillisesti opettajan stressi alkaa hellittämään vasta kuukauden jälkeen koulun päättymisestä. Valitettava tosi asia on se, johon itsekin sorrun, että sorrun tekemään kesällä töitä, jotta seuraava vuosi olisi helpompi. Jos ajatellaan työssäjaksamista, lomalla pitäisi olla lomalla ja jättää työt töihin. Mutta kun... Tämä aiheuttaisi sen, että tekisin seuraavana vuonna kotona töitä enemmän, niin sitä kyllä yrittää sitten helpottaa ensi vuoden taakkaa aina... Ehkä se kompensoi sitten sitä, että kesällä tekee töitä, niin tuleva vuosi ei ole niin raskas. Ei ole varmaankaan olemassa tutkimuksia, kummin kannattaisi tehdä. Minä nyt toimin näin, koska en halua joka ilta olla miettimässä jotain asiaa kotona...

Quote:

Entäpä miten rankkaa on vuodeosastolla hoitohenkilökunnalla

Entä miten rankkaa on siivoojalla? Rakennustyömiehellä? Asvalttimiehellä? Miten rankkaa on lapsella joka on pakotettu lapsityövoimaan?

Voidaankin kysyä, miten rankkaa on yhteiskuntatieteen maisterilla, joka istuu toimistossa 8h päivässä? Ilmeisen löysää, koska sinulla on ollut aikaa seurata useiden opettajien arkea. Missä välissä teet työsi, kun töissä kerrot olevasi kello 8-16, mutta viestinkin olet tänne lähettänyt kello 15.30 arkipäivänä, keskiviikkona 24.2.2010.

Kesäloma ja palkka

"Aikoinaan opettajan palkka tasattiin koko 12 kk:lle syystä, ettei kukaan voinut olla 3 kk palkatta" mainitsi eräs kirjoittaja.

Kouiluissa on muitakin työntekijöitä kuin opettaja, on siivooja, talonmies jne.
Kouluissa oli myös oma keittäjä, jonka otan nyt esimerkiksi.

Kyseisessä tapauksessa keittäjä oli samalla siivooja ja talonmies, kolme kunnan virkaa yhdellä
pienellä palkalla.
Koska kesällä ei ollut opetusta, ei keittäjä saanut siltä ajalta " 12 kuukaudelle jaettua korvausta" !
Oli mentävä opettajien kesäloman ajaksi muuhun työhön, mikäli sellaista jostakin sattui saamaan.
Useimmiten työtä ei löytynyt joten piti pärjätä 3 kuukautta palkatta.
Siivoojan ja talonmiehen tehtävät piti siitä huolimatta hoitaa.

Opettajat eivät tilannetta osanneet mitenkään hävetä eivätkä näy osaavan tänä päivänäkään
etuoikeutettua asemaansa puolustaessaan.

En häpeä!

Lainaan hieman yhtä vierailijaa:

"Kouiluissa on muitakin työntekijöitä kuin opettaja, on siivooja, talonmies jne.
Kouluissa oli myös oma keittäjä, jonka otan nyt esimerkiksi."

"Siivoojan ja talonmiehen tehtävät piti siitä huolimatta hoitaa."

"Opettajat eivät tilannetta osanneet mitenkään hävetä eivätkä näy osaavan tänä päivänäkään
etuoikeutettua asemaansa puolustaessaan."

Nuo hommat pitää hoitaa edelleen. Koulu ei pyöri pelkillä opettajilla, vaan mukana on aika iso joukko eri alan ammattilaisia. Lisäksi jokainen veronmaksaja osallistuu merkittävällä osuudella, jotta saadaan lapset ja nuoret koulutettua.

Sairaalakaan ei pyöri lääkäreillä, eikä tehtaat pelkillä diplomi-insinööreillä saatikka ekonomeilla;) Matemaattisten aineiden opettajana minä vertaan omaa koulutustani ehkä mielummin näihin ryhmiin, kuin siivoojan tai talonmiehen koulutukseen. Enkä mielestäni tee siinä mitään väärää. Tein työtä päästäkseni yliopistoon ja tein vuosikausia työtä valmistuakseni ja olen hakeutunut koulutustani vastaaviin töihin. Opiskelujen ohessa tein monenlaista duunia enkä esim. varastossa töitä tehdessäni ajatellut, että varastopäällikön pitäisi hävetä saadessaan parempaa palkkaa. Hän oli tehnyt aikanaan työtä saavuttaakseen työpaikkansa.

Muutenkin koko keskustelu on outo. Opettajan pätevyyteen tarvitaan laajat korkeakoluluopinnot. Sivuaineineen ja kasvatustieteineen minullakin lähes kaksinkertainen määrä opintopisteitä esim. maisterin tai DI:n tutkintojen minimivaatimuksiin verrattuna. Tässä työssä on hyviä ja huonoja puoli, kuten muissakin. Kunnan palkoissa ei tietenkään ole hurraamista todellisiin tehtyihin työtunteihin nähden mutta opettaminen on palkitsevaa työtä, joten ainakin vielä jaksan jatkaa alalla. Kesätauko on passeli ja minusta kompensoi hyvin sitä, ettei työajoissa tunneta liukumia suuntaan eikä toiseen.

Opettajan työn vaativuuteen ja työmäärään nähden korvaus ja vapaat ovat kohtuullisesti tasapainossa. Melkein sanoisin, että jos töiltään tai opinnoiltaan pystyy niin kannattaa hankkia opettajan pätevyys ja kokeilla alaa. Opinnot voi nykyään suorittaa työnkin ohessa tai ottaa vuosi aikaa ja opiskella täysipäiväisesti. Parhaimillaan upeaa ja huonoimmillaan hyvin raskasta.

Miksi häpeäisin, jos teen työtä josta pidän, jolla on merkitystä, joka on vaativaa mutta johon olen omilla ansioillani hankkinut pätevyyden ja josta maksetaan se mikä on katsottu ja neuvoteltu käyväksi korvaukseksi? Toisiin töihin liittyy autoetuja, asuntoetuja, bonuksia, liukuvia työaikoja, ylityökorvauksia, etätyömahdollisuuksia, enemmän tiimityötä tms. En listaa tässä töitä, johon noita ei kuulu, koska niitä on vielä enemmän mutta kouluja kävin siksi, että voisin valita työni paremmin.

Nykyään käsittääkseni pätevistä matemaattisten aineiden opettajista alkaa pian olla pulaa, joten hopi hopi ilmoittautumaan soveltuvuustesteihin.

Ammatin vaihtaminen

Vierailija wrote:

Olen vierestä seurannut monen opettajan arkea ja hiljalleen tullut siihen tulokseen, että vaihtaisin oman työni milloin tahansa opettajan työhön.

Ai milloin tahansa vaihtaisit? No mikset sitten vaihda? Kyllähän ammatin vaihtaminen on nykyään mahdollista ja melko tavallistakin.

Ihan vaan halusin kertioa,

Ihan vaan halusin kertioa, että myöskään opettaja ei saa katkaista äitiysvapaita tai hoitovapaita ja tulla töihin kesäksi jatkaakseen lomailua koulun alkaessa. Äitiysloma kestää myös nuorilla opettajaäideillä 9kk ilman taukoja.
Nimim. Kokemusta on.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Alla olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

YLE TeemaOpetushallitus

Opettaja.tv:n uutiskirje