Varhainen Rock and roll

Julkaistu Ti, 03/06/2008 - 10:45

1) Rock and roll syntyy

Mustien rhythm & blues ja valkoisten country & western elivät omaa elämäänsä Yhdysvalloissa vielä ennen vuotta 1955. Kuuden suurimman levy-yhtiön tähdet ja Tin Pan Alleyn laulunkirjoittajat hallitsivat hittilistoja. Tämän asetelman haastoi uudenlainen nuorisokulttuuri: kun valkoinen nuoriso omaksui rhythm & bluesin, syntyi rock and roll.

Radion soittamista rhythm & blues levytyksistä ei yksikään ollut perinteisten levy-yhtiöiden julkaisemia, vaan pienten ja riippumattomien (independent labels, indies) firmojen. Isot levy-yhtiöt sen sijaan uskoivat vielä sitkeästi countryn ylivoimaan. Deccan Bill Haley oli ensimmäinen rock and roll -junaan hypännyt, ja tämän jälkeen RCA-Victor kaappasi itselleen Elvis Presleyn. Herätyskellonsa sammuttaneet Mercury, Columbia, Capitol ja MGM ehtivät muotiin aavistuksen myöhässä.

Suuresta lamasta selvinnyt kansakunta uskoi tulevaisuuteen ennen toista maailmansotaa. Usko vain vahvistui taisteluiden lakattua ja talouden kohennuttua. Väestö kasvoi huimasti. 1950-luvun puoliväliin mennessä karttuva joukko teini-ikäisiä oli persoja elämälle. Uuden nuorisokulttuurin esiinmarssi, elokuvat, tv ja ennen kaikkea radio levittivät rock and rollin ilosanomaa tehokkaasti. Radio ei enää ollut paikallaan oleva putkivahvistin laatikko, vaan mukana kulkeva, kätevä ja muodikas transistoriradio.

2) Rock and Rollin viisi tyyliä


Charlie Gillettin mukaan vuosina 1954 – 1956 oli olemassa viisi toisistaan poikkeavaa rock and rollin tyyliä. Tyylit olivat syntyneet lähes täysin toisistaan riippumatta, vaikka tulivat tunnetuiksi samalla termillä. Jokainen koulukunta kehitti tyyliään tietyllä alueella.

A) Pohjoinen bändi -rock and roll

Pohjoisen bändityylin suosituin edustaja oli Bill Haley and His Comets. Bändin sovinnainen ja tarinavetoinen country & western muuttui ajan paineessa viihteellisempään suuntaan. Hauskat hokemat (”Crazy Man Crazy”, “See You Later, Alligator” ja “Shake, Rattle and Roll”) pureutuivat tehokkaasti ihmisten mieliin. Ikääntyneen Bill Haleyn romanttinen vetovoima korvattiin riehakkaalla esiintymisellä.

  • Kuunneltavaa:
  • Bill Haley & His Comets: ”(We’re Gonna) Rock Around the Clock” (1955)
  • The Jodimars: ”Let's All Rock Together” (1955)
  • Freddie Bell and the Bellboys: “Giddy-Up a Ding Dong” (1956)
  • Luettavaa:
  • Jim Dawson: Rock Around the Clock – The Record That Started the Rock Revolution! (Backbeat Books, 2005)

B) New Orleansin tanssiblues

New Orleansin tanssityyliä hallitsivat Antoine ”Fats” Domino ja Little Richard. Rytmi oli vapaamuotoisempi ja vähemmän mekaaninen kuin pohjoisten bändien soittotyyli. Laulajat esiintyivät etualalla selvästi johtajina. Riehakkaat gospel-huudahdukset ja bluesmainen laulutyyli oli omaksuttu vuosien saatossa. Sanat kertoivat usein New Orleansin elämänmenosta. Tunnistettavimmat soittimet olivat piano ja eri puhallinsoittimet. Ennen sähköbassoa pianisti soitti bassolinjat ja vaskipuhaltimet kuorruttivat kokonaisuutta. Puhaltimet muuttuivat vähitellen funkimpaan suuntaan. Alueen vahva jazztraditio ja karibialainen rentous tarjosivat apua kompleksisen rytmin kehityksessä.

  • Kuunneltavaa:
  • Fats Domino: ”Ain’t It A Shame” (1955)
  • Little Richard: ”Tutti Frutti” (1955)
  • Huey "Piano" Smith and the Clowns: "Rockin' Pneumonia and Boogie Woogie Flu” (1957)
  • Luettavaa:
  • John Broven: Rhythm & Blues in New Orleans (Pelican Publishing Company, 1983)
  • Charles White: Tutti Frutti - Little Richardin ihmeellinen elämä (Johnny Kniga, 2007)

C) Memphisin country-rock (Rockabilly)

Memphisin country-rock eli rockabilly yhdisti rhythm & bluesin country & westerniin johdonmukaisemmin ja omaperäisemmin kuin mikään muu tyyli. Rytmit olivat väljempiä, saksofoni ja taustalaulajat puuttuivat. Yhtyeiden kokoonpanot olivat niukkoja, joko trioja tai kvartetteja. Instrumentteina kuultiin usein isokoppaista orkesterikitaraa, kontrabassoa ja vuoden 1955 jälkeen myös rumpuja.

Tyyli syntyi Sam Phillipsin omistamassa Sun-studiossa, kun Elvis Presley levytti ”That's All Right, (Maman)” vuonna 1954. Mistään ihmesynnystä ei ollut kysymys, vaan rockabilly kyti ilmassa 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa kantrin eri tyyleissä.

Elvis menestyi kaikilla markkinasektoreilla: valkoisen maalaisväestön suosimalla country-listalla, mustan vähemmistön rhythm & blues-listalla tai koko kansaa yhdistävällä pop-listalla. Lisäksi hän oli ensimmäinen rockabilly artisti, joka solmi sopimuksen ison levy-yhtiön, RCA-Victorin, kanssa. Samalla Elvikselle varmistui maan laajuinen jakelusopimus. Muut levykustantajat aloittivat vimmatun etsimisen kilpaillakseen Elviksen kanssa.

Sun-yhtiön tulevaisuus näytti toiveikkaalta, sillä viikko Elviksen yhtiövaihdoksen jälkeen äänitti Carl Perkins tulevat rockabilly-klassikot ”Honey Don’t” ja ”Blue Suede Shoes”. Johnny Cashin ”I Walk the Line” ja Jerry Lee Lewisin ”Whole Lotta Shakin’ Goin’ On” sinetöi Sun-yhtiön kuolemattomuuden rock and rollin varhaishistoriassa.

  • Kuunneltavaa:
  • Elvis Presley: “Good Rockin' Tonight” (1954)
  • Carl Perkins: “Blue Suede Shoes” (1955)
  • The Johnny Burnette Trio: The Train Kept A-Rollin’ (1956)
  • Luettavaa:
  • Collin Escott: Good Rockin’ Tonight – Sun Records and the Birth of Rock and Roll (St. Martin’s Griffin, 1992)
  • Graig Morris: Go Cat Go! – Rockabilly Music and Its Makers (University of Illinois Press, 1998)
  • Peter Guralnick: Nuori Elvis – Viimeinen juna Memphisiin (Like, 2002)
  • Peter Guralnick: Elvis - Graceland 1960 – 1969 (Like, 2003)

D) Chicagon rhythm and blues

Rockabillyn lähin vastine mustan musiikin puolella oli Chuck Berryn ja Bo Diddleyn hallitsema Chicagon rhythm & blues. Yhdessä yössä heistä tuli koko nuorison rock and roll -tähtiä. Chuck Berryn ainutlaatuinen tekstin kirjoittamiskyky huomattiin välittömästi. Hän sai runouden rokkaamaan. Bo Diddleyn tavaramerkkinä oli synkopoitu rytmi, bo diddley beat, joka puski päälle kuin raivo härkä. Samankaltainen clave-biitti muodostaa myös kuubalaisen ja brasilialaisen rytmiikan perussykkeen.

Vahvistimien kautta soitettua äänekästä baaribluesia esittivät muun muassa Muddy Waters, Willie Dixon, Etta James, Little Walter ja Howlin Wolf. Kaikki edellä mainitut levyttivät chicagolaiselle Chess-merkille. Muddy Watersin sähköisen bändin muodostama kokonaisuus laulaja-komppikitaristi, soolokitaristi, pianisti, basisti ja rumpali tulivat sittemmin tunnetuksi klassisena rockbändin kokoonpanona. Muddy Waters oli The Rolling Stonesin suurin esikuva ja voidaankin perustellusti väittää, että chicagolainen sähköblues loi perustan koko brittiläiselle 1960-luvun bluesrockille.

  • Kuunneltavaa:
  • Muddy Waters: “Hoochie Coochie Man” (1954)
  • Bo Diddley: “Hey Bo Diddley” (1957)
  • Chuck Berry: “Johnny B. Goode” (1958)
  • Luettavaa:
  • Rick Cohen: The Record Men – The Chess Brothers and the Birth of Rock and Roll (W. W. Norton, 2005)
  • Mike Rowe, Ronald Radano: Chicago Blues (Da Capo Press, 1981)
  • Bruce Pegg: Chuck Berry - Brown-Eyed Handsome Man (Johnny Kniga, 2008)
  • Robert Gordon: Hoochie Coochie Man - Muddy Watersin elämä ja teot (Johnny Kniga, 2004)

E) Lauluyhtye-rock and roll (Doo-wop)

Doo-wop kehittyi rock and rollin ja taidokkaiden lauluharmonioiden sulautuessa yhteen. Moniääninen laulutyyli otti vaikutteita ainakin kolmesta eri lähteestä. Kirkkomusiikki, kuten gospel ja spirituaalit olivat kaiken perusta. Viihteelliset lauluyhtyeet, kuten The Ink Spots ja Mills Brothers olivat esikuvia monelle nuorelle laulajalle. Kolmantena innoittajana toimi moderni lauluyhtye rhythm & blues. Muotia oli silloin nimetä lauluyhtye jonkin linnun mukaan: The Swans (Joutsenet), The Ravens (Korpit). The Larks (Kiurut), The Flamingos (Flamingot), The Penguins (Pingviinit), The Crows (Varikset tai Korpit) ja niin edelleen.

Kirkot, koulut ja kadunkulmat olivat suosittuja esiintymispaikkoja. Lauluyhtyetyylissä merkittävimmät piirteet ilmenevät (neliäänisissä) lauluharmonioissa ja soololaulajan äänessä. Yhtyeiden soitinskaala täyttyi ohuesta falsettista mataliin sävelalueisiin. Äänet simuloivat usein soittimia. Kappaleet olivat usein sentimentaalisia ja laulajat lisäsivät pateettisuutta ja paatosta muutenkin hitaisiin esitysnopeuksiin. Vuonna 1955 tapahtui kuitenkin muutos. Vanhempi popyleisö kuunteli laulun sanoja ja melodioita, mutta uusi sukupolvi halusi kappaleisiin lisää tempoa, lisää rytmiä, lisää vauhtia, lisää räväkkyyttä. Ennen kelpasivat niukat soitintaustat, mutta ajan vaatimuksesta taustalle haluttiin koko rock and roll-yhtye.

Doo-wop kuului kaupunkeihin siinä missä rockabilly maalaismaisemaan. Molemmat rannikot ja keskilänsi näyttelivät suurta osaa tyylin historiassa ja kehityksessä. Itärannikolla Philadelphia, New Jersey, Baltimore ja ennen kaikkea New York olivat lauluyhtyekaupunkeja. Muita keskuspaikkoja olivat keskilännessä Cincinnati, Detroit ja Chicago sekä lännessä Los Angeles.

The Plattersin ”Only You (And You Alone)” ilmestyi kesällä 1955 ja se löytyi kymmenen eniten soitetuimmat kappaleen joukosta yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1960 asti. Toinen supersuosittu lauluyhtye oli The Drifters. Clyde McPhatterin ja myöhemmin Ben E. Kingin johtama kvartetti oli New Yorkin ylpeys siinä missä The Platters Los Angelesin.

Doo-wopin suosio laski 1950-luvun lopussa samalla antaen sysäyksen uudenlaiselle mustalle musiikille, soulille.

  • Kuunneltavaa:
  • The Platters: “Only You (And You Alone)” (1955)
  • Danny and the Juniors: “At the Hop” (1957)
  • The Drifters: “Save the Last Dance for me” (1960)
  • Luettavaa:
  • Stuart L. Goosman: Group Harmony: The Black Urban Roots of Rhythm & Blues (University of Pennsylvania Press, 2005)
  • Bruce Morrow: Doo Wop – The Music, the Times, the Era (Sterling, 2007)

3) Rock and rollin nousu ja tuho

Elviksen menestyksen myötä alkoi varsinainen rock and roll-kuume. Rocktähtiä syntyi ympäri mannerta. Eddie Cochran, Gene Vincent, Buddy Holly, Ricky Nelson ja The Everly Brothers olivat ensimmäisen rock and roll -aallon kuuluisuuksia.

Kiihko kesti aikansa. Rock and roll lamautui aivan 1950-luvun lopulla yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin. Elvis lähti armeijaan Saksaan, Little Richard tuli (uudelleen) uskoon, brittilehdistö paljasti Jerry Lee Lewisin menneen naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa, Chuck Berry tuomittiin vankeuteen epäiltynä sekaantumisesta alaikäiseen tyttöön ja Buddy Holly, ’The Big Bobber’ sekä Ritchie Valens kuolivat lento-onnettomuudessa.

Lisäksi levy-yhtiöt maksoivat radioasemille pimeää rahaa rock and roll -levyjen soitosta — ja jäivät kiinni. Ilmiö tunnettiin nimellä payola. Radiotähti ja rock and rollin ensimmäinen sanansaattaja Alan Freed jäi kiinni liian läheisestä yhteistyöstä levy-yhtiöiden kana
sa. Hän kuoli pian oikeudenkäynnin jälkeen alkoholisoituneena ja unohdettuna vuonna 1965.

  • Kuunneltavaa:
  • Gene Vincent: “Be-Bop ‘A’ Lula” (1956)
  • Buddy Holly: “That’ll Be the Day” (1957)
  • Eddie Cochran: “Summertime Blues” (1958)
  • Luettavaa:
  • Glenn C. Altschuler: All Shook Up – How Rock and Roll Changed America (Oxford University Press, 2003)
  • Artikkelissa käytetyt lähteet:
  • Charlie Gillett: Kaupungin syke – Rock’n’rollin historia, osat I ja II. (Tampere, Soundi-kirjat, 1980)
  • John Covach: What’s That Sound? – An Introduction to Rock and Its History (W. W. Norton & Company, New York, 2006)

Linkkejä:

 

 

 

Heikki Hilamaa

etunimi.sukunimi(at)yle.fi

myspace.com/heikkihilamaa

Poppaajat

Mikä poppaajia tänään ja tällä viikolla puhuttaa, ärsyttää, ilahduttaa?

Lista

Suomen virallinen lista. Piste.

Keikkabarometri

Keikat puntarissa. Oletko samaa mieltä?

Levylöytö

Nämä kannattaa löytää - koskaan ei ole liian myöhäistä.