Monille 1950-luvun loppupuolen nuorisolaulajille rock’n’roll ei ollut mikään taiteellisten pyrkimysten täyttymys, vaan pikemminkin suhdanteiden sanelema välivaihe matkalla kohti aikuisempaa ja viihteellisempää ilmaisua.
Countryn ja popin välisen sillan tärkeimpiin rakentajiin kuulunut laulajatar Brenda Lee kuului niihin artisteihin, joiden suurimmat menestykset tulivat keskitien popin puolella mutta, jotka tekivät uransa alkumetreillä myös joukon uskottavia rock-levytyksiä. Brenda Lee alias Brenda Mae Tarpley ilmaantui amerikkalaiselle viihdetaivaalle eräänlaisena ihmelapsena. Vuonna 1944 syntynyt laulaja debytoi televisiossa 10 vuotiaana ja teki ensimmäiset levytykset Decca-yhtiölle reilua vuotta myöhemmin. Country-musiikin parissa varttuneen Brenda Leen ensimmäiset levypuolet edustivat muodin mukaista rockabilly-tyyliä. Vaikka Brenda oli hädin tuskin tulossa teini-ikään oli hänen otteissaan aitoa ruutia ja Nashvillen huippusoittajien tuella tehdyt kiekot olivat eräänlainen rockabilly-vastine Michael Jacksonin ensimmäisille soul-levytyksille. Eli toki solistin soinnissa oli tiettyä lapsekkuutta, mutta samalla Brenda Leen tulkinnat olivat umpimusikaalisia ja ne rokkasivat ihan oikeasti.
Brenda Leen hittiputki aukesi kuitenkin vasta vuonna 1960 kappaleella Sweet Nothins. Laulajatar Patsy Clinelle massiivisia country-pop-hittejä ideoinut tuottaja Owen Bradley alkoi hääriä Leen taustapiruna ohjaten tätä pykälää aikuismaisempaan suuntaan. Brenda Leesta kehkeytyikin eräänlainen nuorisopainos Patsy Clinesta ja Leen levyt alkoivat saavuttaa huomattavaa crossover-suosiota. I’m Sorry-laulu aloitti megahittien putken, joka teki Brenda Leesta yhden suosituimmista naislaulajista maailmassa. Vuosien 1960-62 kymmenkunta Top 10-menestystä saavuttanut Lee oli luomassa mallia nykyaikaiselle country-pop-tähteydelle. Hänen dramaattinen ja melodisesti vahva laulutyylinsä kelpasi country-yleisölle, mutta kelpasi myös urbaanille kuluttajalle. Brenda Leen suosio hiipui luonnollista tietä eli uuden brittiläisen popaallon edessä hänkin joutui tyytymään monen aikalaisensa tavoin pienempiin yleisöihin. 1970-luvulla puhtaampaan country-musiikkiin palannut Lee ei ole missään vaiheessa nauttinut suurempaa arvostusta rock’n’roll-laulajana, mikä on ilmiselvä vääryys. Suuret viihdehitit eivät tee nimittäin tyhjäksi sitä tosiseikkaa, että Brenda Leen varhaisissa tulkinnoissa oli silkkaa rockabilly-dynamiittia, kuten 13-vuotiaana levylle laulettu Let’s Jump The Broomstick vuodelta 1958 todistaa.
Pekka Laine
Linkit: