Pekka Strengin kappale Puutarhassa on suomalaisen rock-historian suuria kesälauluja.
Luonnon vehreyttä ja kasvimaailman ihmeellisyyttä juhliva hippigroovailu ilmestyi alun perin vuonna 1972 albumilla Kesämaa. Se oli hengeltään laulelmallisempi ja kepeämpi jatko Strengin esikoislevylle Magneettimiehen kuolema. Jos ensi levyllä oltiin etsitty ihmisen sisäistä porttia ja uitu itämaisen mystiikan virrassa, nyt oli kesäisten satujen ja perhosten aika. Akustisen ilmavasti etenevän albumin loppupuolelta löytyy Puutarhassa, josta on viime vuosina tullut yllättävä klubien uusiohitti.
Huhtikuussa 1975 27-vuotiaana kuollut Pekka Streng olisi tuskin moista osannut tai edes halunnut kuvitella. Keikkoja vältellyt ja kaikenlaista julkisuutta systemaattisesti karsastanut Streng piti musiikkia itsetutkiskelun ja spirituaalisen etsinnän välineenä. Laadukkaalle taiteelle löytyy usein kuitenkin monenlaisia käyttötarkoituksia ja niinpä Pekka Strengin lempeästä kesämeditaatiosta riittää hyvinkin myös tanssilattialle.
Pekka Strengin kaksi Love Recordsille tehtyä albumia ovat pitäneet hyvin pintansa ajan kuluessa paitsi artistin itsensä ansiosta myös mukana olevien soittajien loistavan panoksen takia.
Magneettimiehellä Strengin hämyilyä tuki Tasavallan Presidentti ja Kesämaalla on niin ikään huippu-ukkoja paikalla. Kesämaan jazz-osaamista edustavat Pekka Pöyry, Eero Koivistoinen ja Olli Ahvenlahti. Ahvenlahti loistaa nimenomaan Puutarhassa-kappaleessa. Hypnoottisen grooven päälle vetäisty sähköpianosoolo on kuin suoraan happojatsin oppikirjasta ja varmasti olennainen tekijä Puutarhassa-revivalisssa. Laulu on julkaistu pari vuotta sitten maxi-singlenä ja levy on levinnyt myös ulkomaisten tiskijukkien työkalupakkiin. Lontoossa tuskin ymmärretään mitä saniaispuut, sammakot, peikot, päivänkakkarat ja sydämestä pulppuavat lähteet ovat, mutta hyvän musiikin päälle ymmärtää koko maailma. Pekka Strengin naivistinen kesäkuvaelma jos joku on ansainnut pitkän iän.
Pekka Laine
Linkit: