Alabama: "Tennessee river"

Julkaistu Ma, 30/06/2008 - 12:10

70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla neljä jo pitkään yhdessä soittanutta etelän veikkoa vaihtoivat popvaikutteista etelän rokkia soittavan bändinsä nimeksi Alabama. Siitä alkoi menestystarina lähes vailla vertaa. Etenkin kun "pikkukaupungin Lynyrd Skynyrdinä" aloittaneen kvartetin tyyli muuttui levytysuran käynnistyessä 70-luvun lopulla.

Alabama edustaa kantrimusiikin imelämpää ja makeampaa osastoa. Musiikissa on aina ollut paljon popvaikutteita. Nashville-popin ja kantrirokin lisäksi musiikin juuret ovat etelävaltioiden laajassa ja rikkaassa musiikkiperinteessä, ja taustalla kuuluu niin southern rock kuin bluegrass ja Bakersfield-soundi. Sliipatun soinnin lisäksi bändi tunnetaan tyylikkäistä ja komeista lauluharmonioista, jotka ovat alusta saakka olleet bändin tavaramerkki.

Alabama on kantrimusiikin historian menestynein ja myydyin yhtye. 80-luvulla kvartetti myi enemmän levyjä Amerikan maalla kuin mikään muu kantriakti. 90-luvulla uuden kantrin myötä suosio hieman hiipui, mutta siitä huolimatta levyt ovat järjestään myyneet kultaa ja platinaa, ja uusia ykköshittejäkin on ollut. Kaiken kaikkiaan niitä on ollut 42, ja albumien kokonaismyynti on tällä hetkellä 65 miljoonaa yksikköä.

"Tennessee river" on Alabaman uran ensimmäinen kantrisinglelistojen ykköshitti, se nousi listan kärkeen elokuussa vuonna 1980. Siitä käynnistyi ennätysmäinen 80-lukuinen hittiputki, kyseisellä vuosikymmenellä kantriykkösiä oli ennätysmäiset 26.

Kappale on kunnianosoitus bändin eteläisille juurille ja kotiseudulle. Se kertoo paikasta, missä bändin soittajat ovat syntyneet ja varttuneet. Vuonna 2003 Alabama teki jäähyväiskiertueensa. Muutaman hyväntekeväisyyskeikan ovat sen jälkeen tehneet, mutta varsinainen comeback on ainakin toistaiseksi tekemättä.

Teppo Nättilä

Linkit: