Attack: Ooa hela natten

Julkaistu Ke, 09/07/2008 - 12:00

Tukholmalainen popyhtye Attack on käytännöllisesti katsoen ns. yhden hitin ihme, sillä vain harva muistanee enää vuonna 1982 Ruotsissa Top 20 –listan häntäpäähän yltänyttä singleä Tokyo. Sitäkin paremmin on jäänyt mieliin – halusimmepa sitä tai emme – Attackin tiukasti korvaan liimautunut purkanmakuinen discohitti Oa hela natten.

1970-luvun lopussa perustetun Attackin laulusolistina toimi tunnetun rocklaulajan Tommy Körbergin sisko Rosa Körberg. Hänen lisäkseen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat kitaristi Björn Uhr, rumpali Äke Eriksson ja basisti Peter Jägerhult. Viimeksi mainittu kuitenkin erosi yhtyeestä jo vuonna 1981 ja hänen tilalleen tuli Claes Lindström.

Attackin ensimmäinen albumi Vampyrrock ilmestyi 1970- ja 1980-luvun vaihteessa, jonka jälkeen yhtye teki hartiavoimin töitä keikkailemalla seuraavan kahden vuoden ajan ahkerasti paitsi Ruotsissa, niin myös Norjassa ja Tanskassa. Yhtyeen kakkosalbumilta Rätt stuk löytyi sitten Ruotsissa ykköseksi ponkaissut Oa hela natten, joka menestyi hienosti myös muissa Pohjoismaissa. Suomessakin se komeili singlelistan kakkosena tammikuussa 1982.

Oa hela nattenin valtaisan suosion myötä Attack alkoi tähyillä vieläkin suuremmille markkinoille. Näytteeksi taidoistaan se lähetti eräille brittiläisille levy-yhtiöille seuraavan albuminsa. Kukaan ei vain tullut ajatelleeksi sitä, että levyn ruotsinkielinen nimi Full fart on myös englantia, eikä se tarkoita ainakaan ”täyttä vauhtia”.

Attackin taival popmusiikin tähtitarhoissa oli tämän jälkeen äkkiä loppuun kuljettu. Pillit pantiin pussiin jo vuonna 1983 , joskin yhtye koottiin uudestaan vuonna 1992 kun se lähti tien päälle kahden muun eilispäivän suosikkiyhtyeen eli Magnum Bonumin ja Factoryn kanssa. ”Suurena Nostalgiakiertueena” mainostettu esiintymisten sarja ei kuitenkaan johtanut oikein mihinkään ja sen päätyttyä ei Attackin jäsenistä enää juuri kuultu. Poikkeuksen säännöstä muodostaa yhtyeen rumpali Åke Eriksson, josta tuli suosittu radiopersoonallisuus nimellä Dr. Åke.

Jake Nyman

Linkit: