Yksi country-historian tärkeimmistä ilmiöistä ja käsitteistä on niin sanottu ”Nashville-soundi”. Tennesseen osavaltiossa sijaitsevaan country-teollisuuden pääkaupunkiin viittaavalla termillä tarkoitetaan 1950-luvun lopulla alkanutta kehitystä, jonka kuluessa countrysta tuli hyväksytty pop-musiikin alalaji.
Etelän maalaismusiikki siistittiin raaemman honky tonk-soinnin viinanhöyryistä ja vuoristolaisperimän voimakkaammista mausteista. Countryn uudesta puleeratummasta suunnasta ei voi antaa kunniaa yhdelle henkilölle mutta jos Nashville-soundille pitäisi osoittaa pääarkkitehti, olisi kitaristi-tuottaja Chet Atkins oikea valinta. Atkins liki kuuden vuosikymmenen mittainen ammattilaisura kulki kahta pääuomaa. Toisaalta hän oli country-historian ehkä tunnetuin kitaristi, jonka instrumentaali levytykset myivät valtavia määriä 1950-60-luvulla. Toisaalta Atkins hääräili myös levytuottajana, jonka tuotantojälki silasi Elvis Presleyn, Eddy Arnoldin ja Don Gibsonin kaltaisten merkkimiesten levytyksiä.
Chet Atkinsin uran eri aspektit voisi hyvin tiivistää hänen viimeisen hittisinglensä nimeen ”Country Gentleman”. Atkins toi countryyn nimenomaan herrasmiesmäisen ja salonkikelpoisen lähestymistavan sekä soittajana että tuottajana. Viulunsoitolla aloittanut ja jo 1940-luvun alussa ensimmäiset ammattilaiskeikkansa soittanut Tennesseen kasvatti tunsi hillbilly-musiikin
juuret läpikotaisin, mutta oli perehtynyt myös jazziin ja keskitien viihdetraditioon. Kitaristi Merle Travisin inspiroimana erittäin sulavan sormisoittotekniikan kehittänyt Atkins uitti näitä vaikutteita Nashvilleen aluksi kitaristina. 1950-luvun mittaan hänet nähtiin yhä useammin myös studioäänittämön puolella luomassa uudenlaista pop-country-tyyliä. RCA-yhtiön luottomiehenä Chet Atkins tuotti levyjä, joissa oli countryn peruselementit yksinkertaisine melodioineen ja selkeine tarinoineen. Vanhoja peruspalikoita alettiin Atkinsin toimesta kääriä uudenlaiseen kuoreen. Mukaan tuli puleeratumpaa soittoa, jousitaustoja, taustakuoroja ja muita viihdemusiikin tehokeinoja. Tämä suuntaus nosti countryn kaupallisen menestyksen uudelle tasolle, mutta joidenkin kriitikoiden mielestä se myös vesitti jotakin olennaista koko kulttuurista. Chet Atkinsin edustama tuotantotyyli poikikin vastavoimakseen 1970-luvulla ns. outlaw-country-liikkeeen, jonka kantavia voimia oli Waylon Jennings- yksi Chet Atkinsin löydöistä hänkin. Melodisesta ja petollisen vaivattoman kuuloisesta soittotyylistään kuuluisa kitaristi-Atkins säilytti koko country-yhteisön kunnioituksen uransa läpi. Vuonna 2001 kuolleen country gentlemanin soittoa pidetään yhtälailla käsitteenä kuin esimerkiksi Johnny Cashin laulua tai Hank Williamsin tuskaisia tarinoita.
Teppo Nättilä
Linkit: