Eräs 1960-luvun jamaikalaista musiikkia merkittävällä tavalla stimuloinut ilmiö oli ns. rude boy-kulttuurin esiin nousu. Rude Boyt eli rudiet olivat Kingstonin ghettojen joutilaita nuoria miehiä, jotka kuluttivat aikaansa häiriköimällä ja pitämällä hauskaa kunnon kansalaisten kustannuksella.
Oman pukeutumistyylinsä ja puhetapansa kehittäneet rube boyt kokoontuivat mielellään suosittuihin soundsystem-ulkoilmadiskoihin tanssimaan ja hulinoimaan. Tiukkoihin puvunhousuihin ja kapealierisiin hattuihin sonnustautuneista ghettokoviksista tuli nopeasti yleisen paheksunnan ja samalla jonkin sortin ihailun kohde. Tiukasti ajassa kiinni eläneet musiikkituottajat ja laulajat tarttuivat luonnollisesti rude boy-ilmiöön nopeasti ja 1960-luvun puolivälin paikkeilla ska-markkinoille ilmaantui suoranainen tulva rudie-aiheisia tanssikappaleita. Rude boy-kappaleissa yritettiin usein ojentaa pahennusta aiheuttavia huligaaneja, mutta mukana oli joskus myös urbaanin pahis-tyylin viileyttä hehkuttavia piirteitä. Rude Boyt muodostivat merkittävän osan jamaikalaisessa kaupunkikulttuurissa ja heille kannatti laulaa. Yksi Rudie-laulujen suurimmista klassikoista on Dandy Livingstonin levyttämä Rudy A Message To You, joka oli esimerkki Rudy-ilmiön leviämisestä Jamaikan ulkopuolelle Englantiin.
Laulaja Dandy Livingston oli aloittanut ammattiuransa Jamaikalla 1960-luvun alussa, mutta asettui Englantiin asumaan jo teini-iässä. Hän levyjään myytiin myös kotisaarella mutta suurin suosio Dandylla oli britteihin asettuneen karibialaisväestön ja ska-rytmeihin hullaantuneen mod-nuorison parissa. Kovanaamoille osoitettu Message To You oli vuoden 1967 suurimpia jamaikalaishittejä. Legendaarisen vetopasunisti Rico Rodriguesin ryydittämä sovitus oli erinomaista tanssittavaa klubeihin ja villin elämän vaaroista varoittanut teksti upposi sekin nuoriin jamaikalaisiin ja idullaan olleeseen skinhead-kulttiin kuin häkä. Dandy Livingston saavutti muitakin hittejä 1960-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa, mutta Message To You-kappaleesta tuli hänen tunnuslaulunsa. Kappaleen klassikkostatus sinetöitiin 1970-luvun lopun ska-revivalin vuosina, kun suosittu The Specials-yhtye teki aiheesta alkuperäistä esitystä tiukasti kunnioittaneen version. Sitä kautta Dandy Livingstonin ska-hitti levisi myös Suomeen ja Pelle Miljoona levytti oman näkemyksensä aiheesta otsikolla Viesti koviksille.
Pekka Laine
Linkit:
- Katso The Specialsin viesti Rudylle YouTubessa
- Katso Pelle Miljoonan versio kappaleesta
- Rude Boyt Wikipediassa