Jacques Dutronc oli Serge Gainsbourgin rinnalla ranskalaisen 1960-luvun popin keskeinen paha poika. Siinä missä Je t’aime-pornoilullaan pankin räjäyttänyt Gainsbourg rikastutti chansonin maailmaa jazz- ja afrovaikutteilla, Dutronc haki lisä potkua oman aikansa rock-musiikista.
1960-luvun alun ranskalaiselle rock’n’rollille oli tyypillistä se, että se kuulosti vähän turhankin ranskalaiselta. Ranskan ikioma Danny, Johnny Haliday ja muut ajan nuorisotähdet antoivat usein rock-kappaleille tuiman estradiviihdesilauksen, joka pehmensi uuden musiikin särmää.
Kitarabändien parissa kasvanut ja samalla chanson- perinteen omaksunut Jacques Dutronc oli uudenlainen pop-tähti. Vanhemman polven karsastamaa ye ye-musiikkia edustanut Dutronc kirjoitti ensimmäiset hittinsä laulajatar Francois Hardylle, ja alkoi vuonna 1966 levyttää omissa nimissään pop-levyjä. Duntroncin nuoruuden levytykset edustivat ranskalaisen nuorisomusiikin terävintä kärkeä sekä musiikillisesti että lyyrisesti. Hän yhdisti terävät ja raflaavat tekstit uskottavaan ja tehokkaaseen pop-ilmaisuun tavalla, joka sekä herätti keskustelua että kävi kaupaksi. Joku on osuvasti sanonut, että traditiota ymmärtävä ja samalla sitä haastava. Jacques Dutronc on ranskalaisten ikioma vastine The Kinks-yhtyeen Ray Daviesille. Vertaus ei ole katteeton. 1960-luvun lopun hiteillä Et moi et moi et moi, Les Play Boys ja Les cactus laulaa likimain täydellinen pop-dandy.
Jacques Dutronc ei kuitenkaan tyytynyt pop-tähteyteen. Karismaattiselle hahmolle riitti kysyntää myös elokuvapuolella ja 1970-luvun alusta alkaen Dutronc siirtyi lähes kokonaan näyttelijäksi. Silläkin saralla mies onnistui hyvin ja hänet palkittiin ranskalaisten omalla Oscarilla eli Cesar-patsaalla elokuvasta Van Gogh. 1980-luvun alussa veri veti takaisin musiikin pariin.
Viimeiset parikymmentä vuotta Jacques Dutronc on ollut kovaa valuuttaa ranskankielisen popin maailmassa. Hänen asemansa on ollut samankaltainen kuin edesmenneellä Serge Gainsbourgilla. Dutronc on toisaalta täysverinen klassikko ja toisaalta ajassa kiinni elävä taiteilija, joka tekee mielellään yhteistyötä nuoremman polven muusikoiden kanssa. 1990-luvulta alkaen kiinnostus ranskalaista 1960-luvun poppia kohtaan on lisääntynyt rajusti. Hip hopparit napsivat pätkiä vanhoilta ye ye-levyiltä, samalla kun Beck, Stereolab ja monet muut ihaillut tyyliniekat lainailevat ideoita Dutroncin ja Gainsbourgin tapaisilta mestareilta. Monet klubi-dj-t erityisesti Keski-Euroopassa harrastavat ranskalaisia go go-klassikoita ja yksi levylaukkujen kätköistä monelta löytyvä aarre on Jacques Dutroncin vuonna 1967 levyttämä Les Cactus.
Linkit: