Tuskin missään populaarimusiikin lajissa erotiikka ja uskonto kietoutuvat yhtä tiiviisti toisiinsa kuin soulissa. 1970-luvun suuriin soul-tähtiin lukeutuva ja monissa asiantuntijakommenteissa viimeiseksi suureksi etelän soul-laulajaksi julistetun Al Greenin tuotanto on vakuuttava esimerkki siitä kuinka lyhyt musiikillinen matka on kirkosta makuuhuoneeseen.
Greenin tiheätunnelmaisissa tulkinnoissa kuultiin vahvaa gospel-pohjaista latausta, mutta vahvasti seksuaaliväritteisessä muodossa. Memphisin perinteikkäässä musiikkikaupungissa toimineilla Hi-yhtiön studioilla kehitelty spirituaalisuuden ja seksikkään rytmimusiikin fuusio osoittautui myös kaupallisesti hyvinkin kelvolliseksi luomukseksi. Al Green nousi divarisarjasta mestaruustaistoihin jo vuonna 1970-ilmestyneellä esikoisalbumillaan ja pari vuotta myöhemmin hän piti hallussaan jo myyntilistojen paalupaikkaa kappaleella Let’s Stay Together.
Greenin menestys perustui paitsi artistin omaan karismaan myös vahvaan taustatiimiin, jonka avainpeluri oli tuottaja Willie Mitchell.
Muusikkotaustainen Mitchell oli 1960-luvun mittaan nostanut HI-yhtiön haastamaan paikalliskilpailija Stax:iä. Hänen tavoitteenaan oli tuottaa hittejä mutta samalla luoda oma tunnistettava soundi. Sellainen hioutui 1960-70-luvun taitteeseen mennessä, mutta Mitchellin puljulta puuttui vielä oikea tähtiartisti, sellainen kuin Staxin soul-kunkku Otis Redding oli ollut. AL Green oli juuri oikea mies täyttämään tuo aukko. Hänen levyillään Mitchellin visio heräsi todella eloon. Hi Recordsin studioyhtye soitti raskaita keskitempoisia rytmejä, joiden päälle tuotiin ripaus pohjoisen soulin hienostuneisuutta jousien muodossa. Intiimin, lämpimän ja funkyn rytmiikan päälle Green runoili rakkaudesta ja puristi hikistä soul-laulua erittäin tunnistettavalla otteella. Let’s Stay Togetherin myötä Greenistä tuli myös pop-yleisön tuntema tähti ja hänen hittiputkensa näytti katkeamattomalta 1970-luvun puoliväliin asti. Siviilielämän puolella tapahtunut väkivaltainen välikohtaus sai soul-miehen pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä ja Al Green suuntautui yhä vahvemmin uskontoon. Vuosikymmen loppupuolen tuotanto ryyditti kaupallista alamäkeä ja 1980-luvulla tultaessa etelän soulin viimeinen suuri klassikko päätti kääntää selkänsä maalliselle musiikille ja astui saarnaajana herran joukkoihin. Soulin pariin Al Green palasi vasta 1990-luvun lopulla ja todisti erityisesti viime vuonna ilmestyneellä Everything’s Ok levyllä olevansa edelleen kovassa iskussa laulajana.
Pekka Laine
Linkit: