Gerry Mulligan ylsi 1940-luvun alusta pitkälle 1990-luvulle yltäneellä aktiiviurallaan moniin jazzin kehityksen kannalta olennaisiin urotekoihin.
Mulliganista kehkeytyi jo varhain yksi jazz-musiikin hienoimmista ja monipuolisimmista sovittajista, jonka tyylitajuun luottivat niin Miles Davisin tapaiset modernistit kuin Stan Kentonin tyyliset big band-gurut.
Instrumentalistina Gerry Mulligan teki todellisen ihmeen kesyttämällä baritonisaksofonin, tuon foni-perheen rujosointisimman ja kömpelöimmän vesan, jonka ääntä on joskus ilkeästi sumutorveen verrattu. Baritoni oli toki soinut osana jazzin äänimaisemaa alusta asti, mutta vakavahenkisessä solistisessa roolissa sitä kuultiin harvemmin. Gerry Mulligan oli sitä mieltä, että baritonifoni on taipuisa, lyyrinen ja soinniltaan rikas instrumentti siinä missä muutkin puhalitimet. Tämän hän osoitti todeksi viimeistään 1950-luvun alun kvartettilevyillään, joissa Mulliganin vastapelurina toimi trumpetisti Chet Baker.
Vuonna 1952 ilmestynyt kappale Walking Shoes ja sitä seurannut jazz-klassikoiden sarja teki Gerry Mulliganista ja Chet Bakerista jazz-maailman tähtiä. Mulligan oli jo 1940-luvulla noussut ammattipiirien arvostamaksi nimeksi ja Miles Davis valitsi nuoren sovittaja-baritonistin aisaparikseen uraa uurtaville pienorkesterilevytyksille, joilla valettiin ns. cool-jazzin peruskivi 1940-luvun lopussa. Chet Bakerin kanssa perustettu kvartetti nosti Mulliganin osakkeet kuitenkin aivan uudelle tasolle. Yhtyeen pianotonta kokoonpanoa ihmeteltiin ja ihasteltiin ja sen tyyliä ryhdyttiin jäljittelemään eri puolilla jazzia soittavaa maailmaa. Hollywoodin liepeillä sykkivään hörhöelämään imaistut jazzarit eivät selvinneet äkillisestä tähteydestä täysin kunnialla. Sekä Baker että Mulligan joutuivat kovaan huumekoukkuun ja Gerry Mulligan joutui vankilaan kesken kovimman kohinan. Linnasta päästyään Mulligan nousi nopeasti jaloilleen ja vuonna 1954 alkanut uusi noususuhdanne piti Gerry Mulliganin jazz-maailman huipulla aina kuolemaansa asti. Vuonna 1996 yläkerran orkesteriin siirtynyt baritonisti sävelsi urallaan jatkuvasti uutta musiikkia, eikä ollut erityisen innostunut vanhojen klassikoidensa jatkuvasta pyörittelystä. Yleisön pyynnöstä hän saattoi kuitenkin heltyä ja usein konserttien loppupuolella ilmoille kajahti joku Walking Shoes-ajan ikiklassikoista.
Pekka Laine
Linkit: