Diskon läpimurto myllersi parissa vuodessa mustan rytmimusiikin kentän uuteen uskoon. Monille perinteisille funk- ja soul-artisteille uusi siloitellumpi tyyli merkitsi uran tyrehdyttänyttä hidasta syöksykierrettä. Niille mustille tanssibändeille, jotka osasivat leipoa luontevasti uuden vivahteen osaksi ohjelmistoaan, disko oli lopullinen ponnahduslauta tähtiin.
Los Angelesissa vuonna 1973 alkunsa saanut Rose Royce kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Rumpali Henry Garnerin ja trumpetisti Kenny Copelandin perustama yhtye aloitti ammattilaistaipaleensa arvostettuna tähtien taustaryhmänä, mutta disko-funkin myötä takarivin työmyyristä tuli itsestään. muutamaksi vuodeksi tähtiä. Rose Roycen suurin taloudellinen menestys osui kohdalle heti esikoisalbumin myötä. Vuosi oli 1976 ja Hollywood halusi tarjota nopeasti kasvavalle disko-yleisölle ja myös mustille sopivan musiikkikomedian. Tuloksena oli huikeaksi kassamagneetiksi noussut Carwash, jonka soundtrack oli itseasiassa Rose Roycen ensialbumi. Koomikko Richard Pryorin tähdittämä elokuva ei jäänyt yhtyeen ainoaksi hitiksi. Seuraavana vuonna Rose Royce iski vielä lujemmin ja julkaisi disko-funkin todellisiin merkkitöihin lukeutuvan albumin In Full Bloom.
Huomattava ansio Rose Royce levytysten loistosta ja ylipäätään yhtyeen menestyksestä kuului tuottaja Norman Whitfieldille. Maineikas Motown-tallin kultasormi oli iskenyt silmänsä yhtyeeseen jo 1970-luvun alussa, kun Rose Roycen esiaste toimi soul-laulaja Edwin Starrin taustayhtyeenä. Whitfield innostui yhtyeen tiukasta soinnista ja alkoi käyttää sitä taustayhtyeenä The Tempationsin tapaisten nimiyhtyeiden projekteissa. Whitfield puhui Rose Roycelle myös Car Wash-pestin ja ruuvasi Full Bloom albumin loistavaksi tanssipaketiksi. Yhtye osasi todella yhdistää funkin, diskon ja romanttisen soulin parhaat palat.
Solisti Gwen Dickey hoiteli rakkauslaulut, väliin heitettiin suoraviivaisempaa tasatahtipoljentoa ja mausteeksi vielä bändin funk-juurista muistuttavaa jamihenkisempää revittelyä. Albumilla kiteytyi Rose Roycen menestysresepti, jolla se jylläsi 1970-luvun loppuun asti Billboardin r&b-listoilla. Yhtye pysyi rytmimusiikin huipulla aina vuoteen 1979, jolloin se julkaisi neljännen albuminsa. Sen jälkeen Car Washit ja muut suurimmat hitit laulanut Dickey lähti omille teilleen ja muu yhtye jäi ihmettelemään musiikkimuodin nopeasti vaihtuvia tuulia. Rose Roycelle riitti kysyntää erityisesti euroopan keikkamarkkinoille, mutta yhtyeen levyissä ei 1980-luvulla ollut enää samaa säihkettä kuin esimerkiksi vuonna 1977 levytetyssä kappaleessa Funk Factory.
Pekka Laine
Linkit: