Bill Withers: Ain’t No Sunshine (1971)

Julkaistu Ke, 06/08/2008 - 12:00


Laulaja-lauluntekijä Bill Withersin tarina on hyvä esimerkki siitä, että menestyksekkäälle musiikkiuralle voi lähteä aikuisellakin iällä. West Virginiassa vuonna 1938 syntynyt Withers oli soittanut ja laulanut kotitarpeiksi pienestä pitäen, mutta vakavammin hän alkoi suhtautua musiikkiin vasta kolmekymppisenä, liki kymmenvuotiseksi venyneen laivastopestin jälkeen.

1960-luvun lopun Bill Withers paiski päivät töitä Boeingin lentokonetehtaalla ja kyhäili illat demonauhoja lauluistaan. Memphis-Soulin kantaviin voimiin kuulunut urkuri-tuottaja Booker T Jones äkkäsi Withersin lahjat ja tarjoutui tuottamaan miehen esikoislevyn. Stephen Stillsin tapaisten huippusoittajien tuella purkitettu albumi Just As I Am ilmestyi vuonna 1971 ja löi persoonallista folk-henkistä soulia tehneen laulajan myös suuremman yleisön tietoisuuteen. Läpimurrossa keskeistä roolia näytteli surumielisen hypnoottinen laulu Ain’t No Sunshine, josta tuli paitsi Bill Withersin ensimmäinen hitti myös yksi 70-luvun soulin ikivihreistä.

Mustassa soulissa epätavallista akustista sointia hyödyntänyt kappale oli saanut kimmokkeen 1960-luvulla paljon huomiota saaneesta elokuvasta The Days of Wine and Roses. Jack Lemmonin ja Lee Remickin tähdittämä kuvaus alkoholismista ja repivästä kahden ihmisen välisestä suhteesta sai Withersin pohtimaan ihmismielen perimmäisiä heikkouksia ja kaipuuta tuhoisiakin asioita kohtaan.

Tumman puhuva rakkauslaulu taltioitiin levylle sopivan vähäeleisesti, jotta kappaleen tunnelma välittyi kuulijoille. Lopulliseen sovitukseen oli sattumallakin osuutta. Kappaleen keskivaiheilla Withers pysähtyy toistamaan sanaparia "I know" kymmeniä kertoja sillä seurauksella, että oudosta jankkauksesta muodostuu lauluun eräänlainen kakkoskoukku. Laulajan aikomuksena oli kehittää kohtaan lisää sanoja, mutta studiossa järjestetyllä pikaisella huutoäänestyksellä päätettiin toisiin ja Ain’t No Sunshine sai helposti mieleen jäävän mausteensa.

Laulun menestys antoi Bill Withersin uralle lentävän lähdön ja hänet noteerattiin nopeasti paitsi artistina myös lauluntekijänä. Miehen omat levytykset kuten Lean On Me ja Use Me keikkuivat tasaisin välein hittilistoilla ja monet artistit versioivat Withersin sävellyksiä. Ain’t No Sunshine nousi brittilistoille juuri onnistuneen cover-version ansiosta. Kadonneen rakkauden perään kaipaili silloin varhaispuberteetin kourissarimpuillut Michael Jackson.

Pekka Laine

Linkit: