Iggy Pop: The Passenger (1977)

Julkaistu Ke, 06/08/2008 - 12:00


Kun Iggy Pop julkaisi Lust For Life-albuminsa vuonna 1977, hän joutui taistelemaan elintilasta omia opetuslapsiaan vastaan. Punk-boomi oli täydessä roihussa ja yksi uuden suuntauksen ylivoimaisesti tärkeimmistä henkis-musiikillisista esikuvista oli Iggyn vanha yhtye The Stooges.

1960-luvun vastakulttuurimyllerryksen ruma äpärälapsi oli luonut punkin suuntaviivat kutakuinkin valmiiksi liki 10 vuotta ennen Ramonesien ja Sex Pistolsien aikaa. Iggy& The Stooges oli ollut rujo, kovaääninen,primitiivinen ja pelottavan provokatiivinen eli sanalla sanoen erittäin punk.

Esikuvastatuksesta ei kuitenkaan ollut käytännön hyötyä, kun Iggy yritti käynnistää uudelleen pahasti solmuun kiertynyttä uraansa keskellä nuorten haastajien hallitsemaa pelikenttää. Pohjalta on ennenkin noustu ja juuri niin Iggy teki vuoden 1977 klassikkoalbumillaan Lust For Life.

Iggyn uuden nousun avainpeluriksi nousi vanha kaveri David Bowie. The Stoogesin hajottua 1970-luvun puolivälin hujakoilla Iggyn huumeongelma oli riistäytynyt lopullisesti käsistä. Katuojia uhkaavasti lähestynyt kulttisankari yritti epätoivoisesti luoda uutta musiikkia Stooges-kitaristi James Williamsonin kanssa, mutta laihoin tuloksin. Iggy joutui lopulta hakeutumaan
sairaalahoitoon.

David Bowie kävi tervehtimässä Igsteriä lasaretissä ja ojensi auttavan kätensä. Iggy Pop sai paikan Bowien käynnissä olleelta Station to Station maailmankiertueelta ja kaksikko asettui yhdessä asumaan Berliiniin. Bowien avulla Iggy sai levytyssopimuksen RCA-yhtiöltä ja Bowie tarjoutui myös tuottamaan Iggyn paluulevyt. The Idiot-albumilla David Bowien tuotantojälki ohjasi Iggy Poppia miehen aiemmasta tuotannosta poikkeavaan vahvasti bowiemaiseen suuntaan. Lust For Life-levyllä oli kuitenkin kuultavissa myös Iggyn omaa särmää. Nimikkokappaleesta on vuosien saatossa tullut rock-standardi ja levyn toinen pikkuhitti The Passenger kuuluu ilmestymisvuotensa hienoimpiin lauluihin. Kappale syntyi kitaristi Rick Gardnerin ja Iggyn yhteistyönä. Laulajan hyvin tuntema rappion ja ulkopuolisuuden tematiikka vääntyi Passengerissa tarttuvan rock-laulun muotoon ja aiheesta onkin tämän vuoksi väännetty useita cover-versioita, joista tunnetuin on Siouxsie and The Banshees-yhtyeen näkemys. Iggy Popille Lust For Lifesta ja Passengerista tuli ratkaiseva risteyskohta uralle.

Uusien terävien laulujen avulla hän pelasti uransa ja sitä kautta henkensä. 1970-luvun lopulta Iggy Pop on jatkanut sekä uuden musiikin tekemistä että vanhojen klassikoidensa kierrätystä. Viimeisimpänä siirtona vanha kettu toteutti jokaisen rähinärock-fanin märän unen ja kokosi The Stooges-yhtyeen uudelleen.

Linkit: