Blueslaulajatar Willie Mae “Big Mama” Thornton sai pitkällä ja kiemuraisella, yli 40 vuotta kestäneellä urallaan yhden ainoan todellisen hitin, mutta se olikin sitä tyrmäävämpi tapaus.
Vuonna 1953 rhythm and blues-listojen kärkitilan liki kahdeksi kuukaudeksi vallannut Hound Dog oli yksi rock’n’rollin varhaishistorian tärkeimmistä levyistä. Kaksilahkeiset rakkikoirat ojennukseen pannut rykäisy nosti 1940-luvulla laulamisen aloittaneen Big Mama Thorntonin hetkiseksi blues-bisneksen kärkikaartiin ja kappale merkitsi lopullista läpimurtoa myös lauluntekijäkaksikko Jerry Leiber-Mike Stollerille. Thorntonin raaka tulkinta teki Hound Dogista yhden 1950-luvun alun hienoimmista rhythm and blues-levyistä, josta väännettiin tunnetuin seurauksin myös cover-versioita.
Hound Dogin tarinan tunnetuin hahmo on luonnollisesti Elvis Aaron Presley, joka levytti oman näkemyksensä aiheesta vuonna 1956. Vaikka Elvis tunnetusti olikin harras mustan musiikin ihailija, hän ei tiettävästi tuntenut Big Mama Thorntonin alkuperäisversiota. Elvis Presley oli tutustunut Hound Dog-teemaan Las Vegasissa, missä suosittu hupirokkari Freddie Bell esitti omaa puoliksi pilailevaa tulkintaansa Thorntonin blues-hitistä. Elviksen oma Hound Dog etsiytyi näiden kahden aiemman version välimaastoon: nopeutettu rytmi viittasi valkoisen rockin uuteen sointiin, mutta laulullaan hän loi onnistunutta rhythm and blues-tunnelmaa.
Don’t Be Cruel / Hound Dog-julkaisusta tuli Elviksen uran menestynein single, joka pysyi listaykkösenä 11 viikon ajan. Kappaleen tekijätiimi Leiber-Stoller näytteli olennaista osaa Elvis Presleyn nousussa supertähteyteen, mutta Hound Dogin alkuperäinen esittäjä ei voittoputkesta juuri hyötynyt. Big Mama Thornton palasi pienten levymerkkien ja räkälöiden blues-bisnekseen ja piti siellä yllä mainettaan kivenkovana esiintyjänä. Janis Joplinin suuriin esikuviin kuulunut laulaja kuoli rutiköyhänä ja monenlaisten terveysongelmien nujertamana Los Angelesissa vuonna 1984.
Pekka Laine
Linkit: