Punk ja sitä seurannut uusi aalto tarjosi esiintulokanavan paitsi nuorison frustraatioille myös uudelle lauluntekijä sukupolvelle. Declan McManus oli ehkä tärkein näistä punkin aikalaisista, joka oli punk ainoastaan intohimoisen asenteensa tasolla. Ujon oloinen ja hintelä laulaja-lauluntekijä oli räpiköinyt biiseineen jo useamman vuoden ajan kunnes törmäsi manageri Jake Rivieraan.
Riviera oli mukana vetämässä uuden brittirockin tärkeintä indie-yhtiötä nimeltä Stiff Records, jonka talliin McManus pestattiin sooloartistiksi. Erinomaisia kappaleita kirjoittanut nuori mies sai tuottajakseen huippumusikaalisen Nick Lowen ja kaikki oli valmista ensimmäisiä levytyksiä varten. Tai melkein kaikki. Declan McManus oli tolkuttoman huono nimi rock-artistille. Tähän ongelmaan löytyi nopea ratkaisu: etunimi kuninkaalta, sukunimeksi oman äidin tyttönimi ja näin Elvis Costello oli valmis tositoimiin.
Elviksellä ei ollut omaa taustayhtyettä ja tämän vuoksi tuottaja Nick Lowe päätti käyttää Jake Rivieran asiakaskuntaan kuulunutta amerikkalaista Clover-yhtyettä sessiokokoonpanona. Amerikkalaisbändin huuliharpisti Huey Lewis onneksi tuupattiin sivuun, minkä jälkeen äänitykset hoidettiin kolmessa tiiviissä rypäksessä. Keväällä 1977 ilmestyneet ensisinglet ja saman vuoden
kesällä julkaistu My Aim Is True-albumi osoittivat heti, ettei Costello ollut tusinatavaraa.
Hänen lauluissaan oli vaikutteita klassisesta popista, reggaesta, mustasta musiikista ja jopa viihteestä. Vaikka kappale Watching The Detectives oli singlemarkkinoilla levyn ainoa todellinen hitti, tuli rillipäisen honkkelin debyytistä välitön klassikko.
Albumi on yksi rock-historian kovista pelinavauksista, joka nousee edelleen esiin musiikillisesti äärimmäisen merkittävän ilmestymisvuotensa tarjonnasta. Elvis Costellon esikoisen monista ansioista yksi on ylitse muiden: se sisälsi punk-aikakauden hienoimman rakkauslaulun. Alison on tyylipuhdas balladi, jonka tunteikkaassa latauksessa voi kuulla kaikuja 1960-luvun popista ja jopa soul-slovareista. Parhaiden rakkauslaulujen tavoin se kertoo saavuttamattomasta, menetetystä rakkaudesta. Sama näkökulma on toistunut monissa Costellon myöhemmissäkin kappaleissa, mutta Alisonissa nyyhkyvaihde on riipaisevimmillaan. Ei ole todellakaan yllättävää, että laulusta on tullut radioiden kestosuosikki ja useammankin elokuvan soundtrack-raita. Ikuiseksi salaisuudeksi jäävä Alison on moderni ikivihreä myös siinä merkityksessä, että kappale on poikinut monen tyylisiä cover-versioita. Linda Ronstadtin sentimentaalinen balladitulkinta on niistä menestynein.
Linkit: