[Kuvassa John Cage]
Musiikkiarvostelu tai kritiikki on arviointia ja pohtimista, jossa kriitikko tuntee arvioitavan asian. Lisäksi hänen pitää osata pukea ajatuksensa ymmärrettävään muotoon. Hienoa on, jos kritiikki synnyttäisi vastaanottajassa ajatuksia ja elämyksiä.
Popkulttuurissa harvoin harrastetaan niin sanottua kritiikin kritiikkiä, mutta nyt on aika nostaa kissa pöydälle. Mitkä olivat kuluvan vuoden parhaat suomenkieliset levyarviot?
Tässä siis vuoden 2008 tärkeimmät levyarvostelut à la Heikki Hilamaa.
3. Tekno-Kekon arvion kohteena on Planetsin Classical Graffiti
Tekno-Kekko kirjoittaa tuottaja Mike Battin tempauksesta taltioida John Cagen kuuluisa teos 4´33”.
Hiljaisuudelle perustuva teos levytettiin lyhennettynä minuutin mittaisena versiona nimeltä One Minute Silence. Tekijänoikeusjärjestön mukaan tämä loukkaa tekijänoikeutta. Mistä on kysymys, sen voi lukea Tekno-Kekon blogimerkinnästä Hillittyä musiikkia.
Järjetön, mutta ajatuksia herättävä levyarvio.
2. Kira Autiosuon kritiikki Maija Vilkkumaan albumista Superpallo
Arvio on julkaistu Rumba-lehden numerossa 19/2008, mutta ei löydy verkosta.
.
- Tuntuu banaalilta sanoa mitään sellaista, että albumi on soundeiltaan Vilkkumaan aiempia tuotoksia monipuolisempi ja mielenkiintoisempi. Tai että Vilkkumaa on tekstittäjänä kehittynyt entistäkin oivaltavammaksi. Tai että Vilkkumaa malttaa pitää laulumaneerinsa kohtalaisesti kurissa.
Paskat. Tämä levy on sitä, mitä minun ja tuhansien muiden nuoruus on ollut: viiltävä, kipeä ja tosi. Täynnä epävarmuutta, pelkoa, halua, kaipausta, yksinäisyyttä, pettymyksiä, unelmia ja juovuttavia onnen hetkiä. Ja siksi se on tähtensä ansainnut.” (tähtiä annettu viisi viidestä).
Kritiikissä on kaikki kohdallaan; omakohtainen, rehellinen, inhimillinen ja tunteisiin vetoava.
1. Ismo Tenkasen arvio Rose Royce-yhtyeen soundtracklevystä Car Wash
Uutuuslevyt ilmestyvät ajallaan eikä kriitikolla ole siihen mitään valtaan, mutta uusintapainosten kohdalla asia on aivan toinen. Kuka määrittelee milloin vanhan levyn kritiikki on ajankohtainen? Vanhanaikainen toimintatapa antoi levy-yhtiöille vallan johdatella mitä uusintajulkaisuja media käsittelee. Enää kuluttajat eivät ole tämän logiikan vankeja, vaan etsivät verkosta juuri sitä tietoa mitä sillä hetkellä tarvitsevat.
Asiantuntijakritiikistä hyvä esimerkki on blogi nimeltä Rokkitohtorin jorinat, jota ylläpitää turkulainen Marko Lehti. Esimerkiksi marraskuinen kirjoitus käsittelee Jerry Lee Lewisin 1970-luvun alun levytyksiä. Unohtunut, mutta tärkeä ajanjakso artistin uralla. Arvio ilmestyi juuri ennen Lewisin peruuntunutta Helsingin vierailuaan, mutta kritiikin lähtökohtana oli kuitenkin miehen Suomen vierailu eikä levy-yhtiön julkaisupolitiikka.
Voiton vie kuitenkin tällä kertaa Soul Town ja Ismo Tenkasen arvio Rose Royce-yhtyeen soundtrackista Car Wash. Ylitsevuotava, kehuva, innostunut ja positiivinen kritiikki on mukava poikkeus nälvimiseen ja ennalta arvattavaan kritiikkiin erikoistuneessa musiikkijournalismissa. Eikö niin, että parhaimmillaan normaali sukan kuluttaja voi saada levykritiikistä kimmokkeen kuunnella arvioitua musiikkia? Lisäksi jos siitä voi oppia jotain on arvio minusta onnistunut (tässä kerrataan funkin syvin olemus).
Musan ja Soundin parissa varttunut sukupolvi osaa ainakin arvostaa tällaista vanhan liiton jahkailua.