DJ Slow kertoo totuuden mixtapen merkityksestä

Julkaistu Ti, 13/01/2009 - 12:54
  • DJ Slow (Kuva: www.djslow.fi)
  • "Musiikin helppo saatavuus tietyllä tavalla helpottaa DJ:n hommia: Ihmisille ei tule niin paljoa yllätyksiä, koska tietyt musatyylit on jo tavallaan ajettu sisään."

Mixtape, tai kuten Geoffrey O’Brian sen sanoisi, “The most widely practiced American art form”, on jotain, josta kehittyi tuttua ja tunnettua 1980-luvun alun Yhdysvalloissa.

Uuden muotonsa kasetit saivat nopeasti, kun markkinoille lipunut c-kasetti-formaatti yleistyi ja mahdollisti äänittämisen myös "kotioloissa". Mixtapejen olemassaolosta ja kehityksestä saamme kiittää myös autostereoita, unohtamatta vuonna 1979 lanseerattua Sony Walkmania. Kiitos.

”Mixtapet olivat oma kanavansa, jotain mitä radio ei välttämättä toitottanut”

Tyypillinen mixtape tuotettiin ”kotioloissa”. Välineinä toimivat kourallinen c-kasetteja, lp-soitin tai mikä tahansa muu valmista musiikkia soittava laite, esimerkiksi radio.

Kun 1960-luvun lopuilta alkaen häilyvästi mixtapeja muistuttavia kokoelmia aikalaisista hiteistä myytiin kelanauhoilla huoltoasemien alehyllyillä, 1980-luvulle tultaessa, uuden markkinoille tulleen formaatin myötä, mixtapet alkoivat saada myös uusia sisällöllisiä merkityksiä.

- Vanhalle kunnon c-kasetille äänitetyssä mixtapessa herätti mielenkiintoa se, missä yhteydessä jo jollain tavalla tutut biisit kasetilla olivat. Nauhat tarjosivat myös nopean kanavan, jonka avulla DJ:t kykenivät levittämään pienenkin piirin musiikkia ja sellaisia biisejä, joita radiot eivät välttämättä toitottaneet.

Näin luonnehtii mixtapejen varhaista merkityksiä DJ Slow, a.k.a. Vellu Maurola.

Mixtapen uusia ulottuvuuksia

Uuden vuosikymmenen lähestyessä, tarkemmin vuoden 2008 lopuilla, markkinoille lipui musiikin jakelun kannalta jälleen uusi ”c-kasetti”, Spotify. Jos Spotify ei ole uusi ”c-kasetti”, niin ainakin palvelun edustama kehityssuunta on: ketä tahansa pääsee tulevaisuudessa käsiksi mihin musiikkiin tahansa ja milloin tahansa.

Lyhyesti käytännössä. Spotify on ruotsalainen musiikkipalvelu, joka tarjoilee käyttäjälleen suurimman osan länsimaissa koskaan julkaistusta musiikista kuunneltavaksi 24 / 7.

Mixtapemaisuus marssii Spotifyhyn "kenen tahansa" tuunaamien soittolistojen muodossa. Tietyllä tasolla käyttäjien luomat soittolistat noudattavat perinteisten mixtapejen kanssa samaa ideaa: tietyn tyypin valitsemia biisejä tietyssä järjestyksessä. Tässä tapauksessa tosin ilman varsinaista yhteenmiksausta.

Spotifyn soittolistoja voi helposti jaella ystävien kanssa ja niitä voi myös päivitellä useat eri henkilöt.

Ammattilaisten merkitys korostuu?

Verkon informaatiotulvan keskellä kuulee usein toitotettavan tietoa olevan niin paljon, että tarvitaan joku, joka suodattaisi sitä. Kukapa muu tämän musiikkipuolella tekisi paremmin kuin jo perinteisistä medioista tunnettu DJ, toimittaja, muusikko, tuottaja tai mitä näitä nyt nykyisin on mediapersoonia, asiantuntijoita, noh, ylipäätänsä ihmisiä, joiden musiikkimausta tai -valinnoista joku voisi olla kiinnostunut.

Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon nyt vaikka YleX:nkin aalloilla soittava DJ Orion, joka Spotifyn saatuaan laittoi heti miten oman "mixtapensa" jakoon omassa blogissaan. Toisenlaisen lähestymistavan aiheeseen ottivat mm. Roklintu tai SchizoBlog, jotka molemmat julkaisivat bloginsa brändin alla Spotifyihin tyhjän soittolistan rungon. Lukijat voivat itsenäisesti käydä heittämässä listaan omat valintansa.

Pelkästään Spotifyn soittolistoista on palvelun suhteellisen nuoresta iästä tai beta-vaiheesta huolimatta kasvanut yleisen vaihdon välineitä eri puolilla verkkoa. Lisäksi mahdollisuuksia soittolistojen hyödyntämiseen voisi äkkiseltään keksiä useita.

"Mulle DJ-touhuissa ei ole väliä millä mä soitan, vaan mitä mä soitan"

1990-luvun alussa uransa aloittanut Herra DJ Slow on käyttänyt soittovälineenään aikaisemmin mm. iPodeita. Nykyisin mies touhuaa keikoilla kahden Nokia N95-puhelimen kanssa. Pystyisikö DJ Slow soittamaan keikkoja esim. Spotifyn tai muun musiikin streamaus-palvelun kautta?

- Kyllä mä varmaan pystyisin. Mä oon yrittänyt olla alun hip-hop-vuosien jälkeen vähän avarakatseisempi eri tekniikoiden suhteen. Soitin aikanaan puritaanisesti ainoastaan 12-tuumaisia vinyyleitä, jotka oli painettu Amerikoissa, enkä mitään muuta. Mulle DJ-touhussa ei nykyisin ole väliä millä soitan, vaan mitä mä soitan.

Osaatko kertoa miten mixtapet elävät nykyisessä musiikkikulttuurissa?

- Mun mielestä tänä päivänä mixtapen tyyppiset ilmiöt on yhä tärkeämpiä kanavia antaamaan jengille hyviä musavinkkejä. Ammattilainen valitsee kaksikymmentä biisiä ja miksaa ne yhteen.

- Ennen DJ:t haki ja penko musaa ja sille oli oma funktionsa, nykyisin tämä maailma on mennyt siihen, että jengi menee lääkärille kertomaan mikä niitä vaivaa, kun ne on ite googlannu oman diagnoosinsa.

- Kyllä nimenomaan edelläkävijät, recommenderit ja soihdunkantajat on hyvä asia. Hyvät tyypithän noita mixtapeja tekee.

Onko musiikin äärimmäisen helppo saatavuus sinusta hyvä vai huono asia?

- Niin. Tohon ei ole ihan yksiselitteistä vastausta. Silloin kun musaa oli vaikeeta saada, olisi toivonut tällaista tilannetta. Nyt kun kaikki on käsillä, niin toivoisi toista. Se on periaatteessa hyvä, mutta ihmisen kapasiteetti harvemmin riittää kovinkaan pitkälle.

- Siihen mixtapet toimivat erittäin hyvin, että suodatetaan uutta musaa, oli nauhat sitten missä muodossa tahansa. Ne ovat hyvä ratkaisu.

Millä tavoin näet musiikin äärimmäisen helpon saatavuuden tekevän DJ:n työnkuvalle?

- Edelleen DJ:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on osata lukea jengiä ja soittaa jengille hyvää musaa. Musiikin helppo saatavuus tietyllä tavalla helpottaa, koska ihmisille ei tule niin paljoa yllätyksiä, koska tietyt musatyylit on jo tavallaan ajettu sisään.

- Jossain vaiheessa kuulijalle ei tosin enää riitä se ”perushyvämeininki”, vaan ne haluaa sukeltaa sinne syvään ja kuunnella vähän harvinaisempia juttuja, mutta ne ei sitten taas välttämättä sovi siihen tietyyyn momenttumiin. Vähän niinkuin, että soita Paranoid, paitsi että sen tilalle on tullut, että soita joku underground se ja se.

Mitä on Slowlta luvassa vuonna 2009?

- Me ollaan vihdoin saamassa SlowHillin kolmas albumi valmiiksi, jota on tehty nyt kolme vuotta. Julkaisu, katsotaan onko alkuvuodesta vai sitten kesän jommalla kummalla puolen. Slow aloittaa alkupisteestä tekemään kolmatta soolo-albumiaan.

- Aika paljon on myös remix- ja tuotantohommaa. Ihan kiireinen vuosi siis tulossa.