Yhdysvaltalainen raskaan rockin dinosaurus Metallica esiintyy ensi kesänä 25. heinäkuuta Porin kirjurinluodolla. Ympäri Eurooppaa järjestettävässä Sonisphere-festivaalien sarjassa esiintyvät mm. Linkin Park, Mastodon sekä Lamb of God.
Porin yksipäiväinen konsertti on viides Sonisphere-kiertueen etappi, mikä nähdään ensi kesänä Britanniassa, Hollannissa, Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa. Muissa maissa kuultavia bändejä ovat mm. Slipknot, Die Toten Hosen ja In extremo. Porin esiintyjälista julkistetaan myöhemmin.
YLEn Pop-uutisten saamien tietojen mukaan Porin konsertissa esiintyisi kaikkiaan 11 yhtyettä.
Sonisphere-festivaalista suunnitellaan nyt pysyvää rocktapahtumaa Poriin
Live Nationin promoottori Risto Juvonen kertoi YLEn Pop-uutisille, että tapahtuman tulon Poriin ratkaisi se, että Porissa tapahtuma voidaan järjestää vuosittain. Helsingin Jätkänsaari, johon mm. Madonna on varmistanut tänä vuonna tulevansa, on käytössä vain pari seuraavaa vuotta.
Muut Porin Sonisphere-festivaalin esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Lippuja tapahtumaan myydään 40 000 - 50 000, ja se järjestetään Kirjurinluodon Areenan viereisellä alueella, mihin mahtuu yli 80 000 ihmistä.
Metallica soittaa ensi kesäkuussa kaksi keikkaa myös Helsingin Hartwall Areenalla
Kun Sonicsphere on tarkoitus järjestää heinäkuun lopussa, Metallica ehtii tämän vuoden aikana heittämään Suomessa vielä kaksi hallikeikkaa.
Sonicsphere-konsertin liput tulevat myyntiin viikon kuluttua 16.2. Metallican Areena-keikat on jo valitettavasti loppuunmyyty.