Legendaarinen helsinkiläinen musiikkikauppa Aron Soitin on ollut olemassa viisikymmentäluvulta lähtien. Aron keskeisestä sijainnista ja pitkästä historiasta johtuen, liikkeen historiaan mahtuu melko juurevia tapauksia Suomen bändimusiikin historiasta.
Liike ehti toimia Freda 55 -osoitteessa melkein kuusikymmentä vuotta, mutta nyt neljän nuoren tuoreen yrittäjäkasvon myötä, liike muuttaa uuteen osoitteeseen Uudenmaankatu 32. Samalla se liittyy osaksi Helsingin Punavuorta.
Aron uudistus on neljän nuoren yrittäjän käsissä
Piristävä maisemanvaihdos tuo kunnioitettavaan ikään ehtineelle veteraanille varmasti uutta energiaa, tätä mieltä ovat ainakin uutta liiketilaa kunnostavat tekijät blogissaan.
Hankkeen takaa löytyy neljän musiikin parissa elävää nuorta, joiden palavana haluna on pystyttää juuri sellainen soitinliike, jossa he itse haluaisivat asioida. Miehet haluavat myydä uusien soittimien ohella laadukkaita käytettyjä ja tuoda suomalaisten custom-pajojen uniikkituotteita asiakkaiden ulottuville.
Sain langan päähän hankkeen parissa työskentelevän tamperelaisen Juha Aallon, joka avasi minulle hieman soitinliikkeen uudistamisen takana olevaa tarinaa. Miehen tarkoituksena olisi tehdä custom-soitinten myynnistä oma leipätyönsä yhdessä ystävänsä Juha Perälän kanssa.
- No me ollaan siis Juha Aalto, eli minä, tamperelainen muusikkomies. Soittelen rumpuja pienissä bändeissä. Toinen kaveri Juha Perälä, basisti, tulee Vaasasta. Tomi Mutanen on taas sitten Elmun toiminnassa vahvasti mukana ja Eeka Mäkynen on Nosturin nuorempi johtaja, tai mikä se hänen titteli onkaan.
Päätös syntyi suunnittelematta
Kaikki herrat ovat 25 - 30-vuotiaita ja soittavat ainakin jossain määrin samoissa piireissä, käytännössä Kaisa Vala -nimisen artistin bändissä. Aron Soittimen uudistaminen ikään kuin periytyi miehille vanhemmalta muusikkopolvelta. Aikaisemmin kauppaa pitivät mm. Amorphiksesta tuttu Niclas Etelävuori, CMX:n kitaristi Timo Raisio sekä Timo Koutala.
- Satuimme marraskuussa 2008 juttelemaan Etelävuoren kanssa, ja sitä kautta tuli sitten ilmi, että liike olisi myynnissä. Ei me oltu yhtään suunniteltu sitä hommaa. Käytiin sitten vilkaisemassa liikettä, ja tehtiin päätös, kertoo Aalto.
Kaupan vetovastuu kuului samoille henkilöille, jotka pyörittävät Helsingissä mm. Loose- ja Belly-ravintoloita. Aron Soitin toimi tällä akselilla jonkinlaisena harrastustoimintana.
Nyt, kun ainakin ravintola Loose on kovasti päässyt laajentumaan, voisi kai otaksua, että tämä on johtanut siihen, että yhden soitinliikkeen pyörittäminen ei enää mahdu herrojen aikatauluun.
Uudistettu Aron Soitin tulee olemaan koti suomalaisille soitinerikoisuuksille
- No tämä uusi Aron Soitin on ehkä sellaiselle tyypille, joka haluaa jotain pikkuisen erikoisempaa, ja katselee kaikki liikkeet läpi, että onko hyviä käytettyjä. Me pyritään siihen, että myynnissä ei olisi ne ihan samanlaiset kamat, mitä joka puolella muualla on, kertoo Aalto.
- Toisaalta, emme me pysty millään kauhealla volyymillä ratsastamaan, mutta jos pystyisi pitämään joitakin pikkuerikoisuuksia plus tietysti päivittäistavarat kuten kielet ja rumpukapulat ym. niin olisi mukavaa, kommentoi Aalto.
Aron Soitin tulee olemaan osana Design District Helsinki ”-korttelia”, joka on palanen Helsinkiä: 25 katua ja 170 pistettä kartalla koruntekijöistä baarinpitäjiin, gallerioista vaateliikkeisiin ja suunnittelutoimistoista hotelleihin.
Käytännössä herrojen soitinliikkeen kannalta tämä tarkoittaa, että he ovat lupautuneet pitämään liikkeessään näytillä aina jotakin tiettyä suomalaista harvinaisempaa tai uniikkia tuotetta myynnissä tai ainakin näytillä.
Aron Soitin -liikkeestä tulee löytymään custom-valmisteltuja vahvistimia, kitara-efektejä, kitaroita ja bassoja
- No esimerkiksi tämmöinen Vaasan jannujen tuttavan merkki kuin Thölix, joka valmistaa käsin putkivahvistimia. Moni tekee itse myös kitaraefektipedaaleita. Tällaisia henkilöitä ehdottomasti mielellään kuullaan. Jos joku siis tekee jotain erikoista, neuvotellaan nämä mielellään liikkeeseen myyntiin, kertoo Aalto.
Liikkeen olisi tarkoitus avata helmikuun loppuun mennessä. Sitä ennen, liikkeen kunnostukseen voi tutustua herrojen ylläpitämässä blogissa tai Aron Soittimen MySpace-sivuilla. Liikkeen avajaiset pidettäneen maaliskuun puolella.