Thono Slowknow – Ihan tavallinen supernugetti

Julkaistu La, 04/04/2009 - 11:55
  • Thono Slowknow (Kuva: myspace.com/thonoslowknow)
  • "Tällä hetkellä voidaan ajatella elettävän rapin yleisen hyväksynnän kulta-aikaa. Marginaaliyleisö on myös kasvanut huomattavasti"

Pakila 66. Puutarhalähiö pahamaineisen Maunulan kupeessa, sieltä se kaikki aikanaan alkoi.

Sittemmin, noin 10 vuotta myöhemmin, herra Thono Slowknow on saapunut sarjakuvapiirtäjä Jani Ryi(kkösen) kanssa Kallion kiinalaiseen Ken Yau -ravintolaan kertomaan, minkälaista oli tehdä rap-levy lama-ajan Suomessa. Tai oikeastaan, minkälaista oli julkaista albumi lama-ajan Suomessa.

(tai oikeastaan, kukaan mistään lamasta mitään puhunut. Lama vain pitää mainita, koska lamassa on dramatiikkaa)

Herra Slowknow mahtuu suomi-rapin toiseen altoon, jos sellaisista nyt joku tahtoo välttämättä puhua

Ensimmäisestä aallosta ei puhuta.

Tällä hetkellä korkeimmilla paikoilla myynti- ja palkintolistoilla pyörivät suomi-rap-artistit ovat aloitelleet kuitenkin 1990-luvun lopuilla. Kentällä vaikuttaa nykyisin suhteellisen suuri määrä myös uusia artisteja.

Thono Slowknown mukaan tällä hetkellä voidaan ajatella elettävän rapin yleisen hyväksynnän kulta-aikaa, ja syypäänä tähän on Asa.  

- Asa voitti viime vuonna kaikki mahdolliset palkinnot, mukaan lukien Teosto-palkinnon, joka on aikaisemmin jaettu joillekkin Kari Tapiolle ja Maija Vilkkumaille. Eikä Asa ole tässä ajassa muuttunut yhtään, yhteiskunta on, kertoo Slowknow.

- Toinen asia on tietysti suomi-rapin marginaalisuus. Mä koen tekeväni marginaalimusiikkia, mutta musta marginaali on kasvanut. Yleisö, jota mä pidän marginaaliyleisönä on kasvanut, Slowknow jatkaa. 

Thono Slowknown rap-ura starttasi tarkalleen vuonna 1998. Mies päätyi Karri Koiran, Rudolfin ja DJ Henry Leen kanssa pystyttämään Vähäiset äänet -kokoonpanon.

Sittemmin joitakin projekteja, julkaistuja kasetteja ja LP-levyjä, luonnollisesti rahaa ja naisia myöhemmin, mies on saanut pihalle kolmannen varsinaisen soolo-albuminsa Pihalla Taas.

16. maaliskuuta julkaistu albumi tuotettiin kokonaan omakustanteena ja muutamien tyyppien yhteisprojektina. Kun biitit ja taustat oli täysin ulkoistettu Thonon luottotuottajalle Puisto-osastolle, myös albumi pystyttiin toteuttamaan melkein kokonaan etätyönä.

Lisäksi levyä varten tuotettiin sarjakuva Rotta & Näätä, minkä piirtämisestä vastaa Jani Ryi(kkönen). Rotta & Näätä ovat mukana audiona levyn avausraidalla, mutta levy kokonaisuudessaan kertoo herrojen mukaan sarjakuvan tarinaa.

Rotta & Näätä pyrkii rikkomaan tietynlaisen tekopyhyyden ja kaksinaamaisuuden kaavaa, mitä niin kovasti nykyisessä yhteiskunnassamme niin moni harjoittaa.

”Ulos formaateista, pois liukuhihnalta”

Tietynlainen DYI-meininki on ollut herra Slowknowlle ja ehkä jopa suurimmalle osalle koko suomi-rapin genreä todella luonnollinen osa ajattelua. Herra Slowknow ei ole koskaan hinkunut musiikillaan sen suuremmin levy-yhtiöihin.

- Mä en ole koskaan kokenut, että mun omassa musassa olisi jotain sellaista, millä levy-yhtiö voisi tehdä rahaa. Lisäksi mä olen aina halunnut säilyttää tietyn luovan vapauden musan tekemisessä.

- Mä en kuitenkaan koe, tai näe asioita niin kapeakatseisesti, että levy-yhtiöt tai kaupallisuus tekisivät musasta jotenkin epäaitoa. Mun mielestä kaikki saa tehdä mitä haluaa ja mä ite bongaan sieltä seasta ne artistit mistä mä tykkään.

Musiikin lisäksi herra Slowknow on tuottanut jonkun verran myös omia videoitaan, mistä tuorein on Kuppikunnat. Myös videot ovat syntyneet pitkälti tietyllä Tee-Se-Itse-meiningillä.

[Thono Slowknow - Kuppikunnat]

Uudella levyllä useita feattaajia

Musiikin ja riimien tekeminen toisten henkilöiden kanssa on herra Slowknown mukaan huomattavasti hedelmällisempää.

- Kun kirjoittaa jonkun toisen kanssa voi antaa ideoita ja saada ideoita. Lisäksi kaverin kanssa tekeminen haastaa ja yleensä punainen viiva pysyy paremmin lapasessa.

Tuoreella Pihalla Taas -albumilla feattaavat Aatsi Pop (Asa), Lataaja Wormisto, Eräkoira, Vähäiset Äänet sekä Jopoloco.

Ihan tavallinen supernugetti

- Siis tavallinen perusnugetti pysyy Rotta & Näätä -fiiliksissä, mutta hoitaa skarpisti perusmeinigin. Nugetti on perus-kallio-jätkä, Supernugetti vähän sen yläpuolella. Nugetti tulee siis nigga-sanasta, kertoo Slowknow.

- Pakila-inside, Ryi(kkönen) huomauttaa.

- Toisaalta, ei valkoinen kiinalainen voi sanoa mustaa miestä niggaks, puhuu Hong Kongista kotoisin olevan isänsä poika, Pakilan gangsteri Thono Slowknow.